Sukunimistä

Olisimme mieluusti ottaneet yhteisen sukunimen (mieheni nimen), mutta koska se on Suomen olosuhteisiin jokseenkin epäsopiva sukunimeksi (ei mikään kaunis, suomen kielestä sellaisenaan löytyvä sana), jätimme väliin... Itse olen nimeen niin tottunut, etten osaa oikein ajatella sitä tänä suomen sanana, mutta hilpeyttää se toistuvasti aiheuttaa jopa aikuisissa virkaihmisissä (Kelassa yms.). :o/

Lapsemme kohdalla päätimme jo hyvissä ajoin, ettei lasta altisteta nimestä kiusaamiselle, eikä nimeä hänelle siten anneta ja siitä syystä minäkin olen edelleen minä omalla nimelläni...

Vaihtoehtoisesti mietimme myös mieheni äidin tyttönimen ottamista yhteiseksi sukunimeksi, mutta se tuntui lopulta niin teennäiseltä valinnalta, että pysyimme omana itsenämme. Emme myöskään osanneet kuvitella, että tummahipiäisestä miehestäni olisi tullut " Matti Meikäläinen" ottamalla minun nimen. :o)

Emme ole viela naimisissa, mutta kun se aika koittaa, aion ottaa miehen sukunimen. Saahan sita sitten oikein urakalla tavata, mutta onneksi nimi ei tarkoita suomeksi (eika englanniksikaan) mitaan kuten Sarandan tapauksessa. Mieheni on myos albanialainen ja joidenkin albanialaisten sukunimien kohdalla paatyisin samaan ratkaisuun kuin Saranda. :)

Minä otin avioituessani kaksoisnimen, mikä on osoittautunut todella toimivaksi ratkaisuksi. Vaikka mieheni sukunimi on täysin suomalaiseenkin suuhun sopiva, saan silti olla tavaamassa sitä jokaiselle virastotädille. Siksi käytänkin pitkälle omaa nimeäni kun olen yksin asioimassa. Perhettä " edustaessani" käytän yhteistä nimeämme. Pojallamme on isänsä sukunimi, mutta supisuomalainen, tarkoituksella suomalaiskansallista alkuperää oleva kutsumanimi. En koe, että hänen nimensä tulisi seurata isänsä kulttuuriperintöä, jotta hän olisi " aito" ja nimensä näköinen. Hänhän on kuitenkin minun, suomalaisen naisen synnyttämä lapsi, siis aito suomalainen, oli hänen ihonvärinsä sitten vaikka asteen tavis-Villeä tummempi. Itse olen myös hieman kyyninen suomalaisten työnantajien suvaitsevaisuuskehityksen suhteen, että uskon oikeasti vielä tulevaisuudessakin Urholla olevan paremmat saumat työnhaussa kuin Ahmetilla. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä.

Tuli mieleeni, että kerran neuvolassa odottelin tyttöni kanssa varttitunnin pääsyä uudelle terkkarille. Terkkari kävi aina välillä kurkkaamassa odotustilaan, mutta ei heti tajunnut, että erikoisemman nimen saanut lapsi voisi olla suht suomalaisen näköinen ja ihan suomalaisen äidin kanssa.



Tytön nimestä olen aiemmin jo todennut, että valitsimme vietnamilaisen kutsumanimen siksi, että halusimme " tukea" sitä kulttuuria, joka on heikommilla. Suomalainen nimi annettiin myös, äidin suvusta. Saahan tyttö sitäkin käyttää, jos kokee tarpeelliseksi.



Välillä särähtää korvaan, jos joku sanoo lasta puoliksi suomalaiseksi tai puoliksi vietnamilaiseksi. Kyllä hän on ihan kokonainen lapsi ;)

Kareen:

Te, jotka olette naimisissa ulkomaalaisen kanssa, oletteko ottaneet puolison sukunimen? Meillä häät suunnitelmissa, mutta en tiedä minkä nimen ottaisin, kun toisaalta olisi kiva ottaa miehen ranskalainen sukunimi, mutta Suomessa sen lausumisen ja kirjoittamisen kanssa voi tulla ongelmia (itsekään en osaa sitä kunnolla lausua). Ranskassa taas minun suomalainen sukunimeni on kovin ongelmallinen. Kaksiosainen nimi taas on liian pitkä... Mies ei minun nimeä ota ja olisi kuitenkin kiva, että koko perheellä olisi sama sukunimi. Vaikeaa!

Kareen

Minäkin mietin tuota nimikysymystä pari vuotta sitten. Olen naimisissa ranskalaisen miehen kanssa ja sukunimenäni on periaatteessa hänen nimensä (kylläkin espanjalaista alkuperää oleva nimi, siis ehkä vähän helpommin lausuttava joka puolella maailmaa), suomalaisessa passissani siis on vain häneltä tuleva sukunimi.

Itse olen jo niin tottunut tavaamaan sukunimeäni (alkuperäistä tai nykyistä, jotka molemmat yleensä lausutaan täällä väärin, yksi aksentti tai sen puute aiheuttaa vaikka minkälaisia versioita), että se menee ihan rutiinilla. Täällä Ranskassahan kaikki, ihan perusranskalaisetkin, tavaavat nimensä esim. lääkäri-, kampaamoaikaa jne.varatessa.

Lainsäädännön mukaan täällä naisen ainoa virallinen sukunimi on se sukunimi, minkä hän on syntyessään saanut. " Käyttönimenä" voi sitten olla miehen sukunimi, oma alkuperäinen sukunimi tai molemmat kummassa järjestyksessä tahansa. Minäkin olen päätynyt käyttämään virallisissa papereissa (suomal. passi, molempien maiden pankkikortit ja tilit, sosiaaliturva jne.) vain tuota miehen nimeä, mutta ammattiani harjoittaessa sekä tyttönimeäni että miehen nimeä - näin selviää heti tämä ulkomaalainen taustani.

Tässä siis käytäntöä tai vaihtoehtoja täältä, jos vaikka tekin joskus vielä muutatte Ranskaan...? Suomessahan pitää kaikissa tilanteissa käyttää yhtä ja samaa nimiversiota (tosin kaksoisnimen käyttäjät kai tuppaavat usein käytännössä käyttämään vain yhtä nimeä esim. puhelimeen vastatessaan...).

On suht helppo, lyhyehkö, ja suomalaisillekin helposti lausuttava (tosin kuin moni muu turkkilainen sukunimi). Halusin koko perheelle saman sukunimen, ja nykyään olen niin tottunut " eksoottiseen" sukunimeeni että pitäisin sen varmasti vaikka miehen kanssa ero tulisikin.

Otin kaksoisnimen, ja se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Käytän omaa nimeäni epävirallisesti, kaksoisnimeä virallisesti, välillä vähän mieheni nimeäkin, jos olemme hänen kotimaassaan. Hauskaa identiteettisoppaa. :)

...ottanut, eikä se olisi mahdollistakaan, koska somaliassa on tapana, että nainen pitää oman nimen, eikä siellä edes ole varsinaista sukunimeä.

...ja jos ottaisin mieheni täällä suomessa käyttämän sukunimen, niin se tarkoittaisi, että olemme sisarukset...

maaliskuussa syntyvälle ( iA ) esikoiselle tulee mieheni nimi...

sukunimen otin enkä sitä ole katunut =) Toisaalta valinta oli myös helppo, koska se lausutaan kuten kirjoitetaan, joten on sopii hyvin suomalaiseenkin suuhun. Itseasiassa useat ovat luulleetkin sitä ihan suomalaiseksi harvinaiseksi nimeksi...

eli opiskelijana ajattelin säästäväni passin, ajokortin yms. muiden korttien hankkimisen verran pitämällä nimeni. Nyt vuosikymmen myöhemmin olen harkinnut vaihtavani sukunimeni mieheni nimeen. Osa syynä miehen toive, mutta myös lapsemme ovat sitä välillä mietiskelleet.



Tuo sukunimen vaihtaminen ei sinällään kuulu mieheni kulttuuriin/uskontoon, mutta jostain syystä hän nyt kuitenkin kokee tämän vaikuttavan liittoamme vahvistavasti (ulospäin?). Yllätyksenä tuli kuitenkin käytyäni asiaa kyselemässä nimenvaihdoksen kalleus (oliko peräti 90¿!), joten asia jäi edelleenkin hautumaan.

piitaliini:

Yllätyksenä tuli kuitenkin käytyäni asiaa kyselemässä nimenvaihdoksen kalleus (oliko peräti 90¿!), joten asia jäi edelleenkin hautumaan.

Nimenmuutos tosiaan maksaa jotain tuon verran ja sen lisäksi sitten mahdolliset passit, ajokortit ja niin edelleen. Itse haluaisin vaihtaa takaisin tyttönimeeni, otin siis avioituessa mieheni nimen - ja olen selvitellyt siitä syystä noita asioita.

Hei, otin miehen sukunimen vaikka se hankala onkin.Entinen nimeni kun loytyi top 5:sta tavallisemmasta nimesta niin halusin muutosta.Mieheni olisi ottanut minun nimeni.

Nyt toki joka paikassa tavaan nimeani ja laakarille mentaessa menen yleensa vastaan kun alkaa tavata kahta ekaa kirjainta.Yksi laakari kutsui etunimella.Mutta on se kiva etta koko perheella on sama nimi eika se vaikeus enaa haittaa.

olen ehdä vanhanaikainen, mutta haluan, että minulla on sama nimi kuin lapsillani. Minun identiteettini ei kadonnut mihinkään, vaikka vaihdoinkin tyttönimeni pois. Kaksiosaiset nimet ovat mielestäni kamalia. Jos haluaisin pitää oman nimeni, en ottaisi siihen miehen nimeä enää jatkoksi.



Mieheni kotimaassa nämä sukunimiasiat ratkaistaan vähän eri lailla. Heillä ei vaihdeta sukunimiä eli esim. mieheni äidillä on oma tyttönimensä. Tosin Egyptissä sukunimet eivät ole niin tärkeitä. Heillä ei ole sosiaaliturvatunnusta, niin etunimiä on paljon, kaikki isät ja esi-isät mukaanlukien. Joskus passissa saattaa olla kolme ensimmäistä nimeä ja niistä ei mikään ole varsinainen sukunimi, mikä mielestäni on aivan käsittämätöntä. Katsoin sukulaistytön passia viime vierailulla ja siinä oli hänen nimi, isän nimi sekä isoisän nimi. Ihmettelimme mieheni kanssa molemmat missä sukunimi on? Hän siihen totesi, että kolme ensimmäistä nimeä täytyy laittaa passiin....



vähän asiasta poiketen...........