Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteettomien syrjijöitä paikalla?
27.09.2012 |
Kerron oman tarinani täällä Vauvalla, jos paikalla olijoista joku tuntisi pistoa sydämessään. Miettikääpäs ihan ilman tekosyitä, miten toimintanne voi satuttaa. Siis juuri te, joiden sanavarastosta on kokonaan hävinnyt sana "ystävä" ja vaihtunut "ystäväpariskunnaksi":
Minä myönnän rehellisesti, etten kaipaa parisuhdetta elämääni, en liioin lapsia. Ihan pienestä pitäen minulla on ollut haaveena aikuisen itsellinen ja rauhallinen elämä, pienen mutta läheisen ystäväpiirin kera. Ei siis mitään sex in the city -meininkiä tai urakiitoa.
Muutamaksi opiskeluvuodeksi saavutinkin haaveeni. Oli muutama hyvä ystävä, joiden kanssa tavattiin paljon ihan kotona ym. Elämämme oli jo silloin niin kaukana villeistä sinkkuvuosista kuin olla saattoi. Meitä yhdistivät samat harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.
Mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Opintojen loppuvaihe koitti vapaampine aikatauluineen. Yllättäen ihan jokainen ystävistäni etsi vuorollaan itselleen miehen, suurin osa netistä. Jokainen onnistui heti vakavammalla ensiyrittämällä.
Yritin pysyä mukana ystävieni elämässä. Onnittelin heitä vilpittömästi, suhtauduin miehiin ystävällisen kohteliaasti jne. Tapaamiset kuitenkin harvenivat. Pidin sitä ensimmäiset pari vuotta ihan luonnollisena, kun pitäähän pariskunnan saada viettää aikaa kahdenkin ja sukujen kanssa. Lapsia näillä ei vielä ollut.
Mutta vähitellen tajusin pienistä lipsahduksista, että ystäväni olivatkin alkaneet tavata tiheästi vain pariskuntina keskenään. Siis kodeissaan ja uusilla kesämökeillään ihan samalla tavalla kuin me ystävykset ennen tapasimme. Kun ennen paikalla oli viisi ystävystä, niin nyt sitten enää neljä ja lopulta kolme. Minut tipautettiin pois ja samoin se yksi epäonninen, jonka miehestä näiden toisten miehet eivät kuulemma pitäneet.
Edelleenkin asun samassa kaupungissa näiden kolmen kanssa ja joskus harvoin tapaamme kaupungilla kahviloissa. Mutta en voi enää sanoa, että nuo ihmiset olisivat ystäviäni vaan lähinnä vain etäisiä tuttavia.
Olen vain joskus niin pettynyt tuohon porukkaan, jonka kanssa minulla oli niin paljon yhteistä ja periaatteessa olisi yhä. Meidän ystävyyssuhteissamme ei tullut kriisiä mistään villistä sinkkuelämästä tms. parisuhteellisille epäsopivasta enkä ole koskaan ollut minkäänlainen uhka näiden parisuhteille. Minulta vain puuttuu mies, josta tuli yhtäkkiä uusi pääsyvaatimus vanhaan ystäväpiiriin.
Onneksi olen sentään vapaaehtoisesti sinkku. Tilanne olisi varmasti muuten vielä kauheampi. Nyt vain toivon hartaasti, etten olisi tietämättäni opiskeluaikoina haaskannut aikaani tällaiseen ahdasmieliseen porukkaan. He vaikuttivat silloin vielä ihan normaaleilta ihmisiltä.
Kommentit (7)
Et ole mitään ilman miestä. Korkeintaan uhka.
Nuo ihmiset kun olivat läheisiä ystäviä. He tietävät vallan hyvin, ettei minua kiinnosta napata kenenkään miestä. Ei vain kuulu omaan kuviooni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ei se aina mene noinkaan. Itse olen 26-vuotias ja parisuhteessa ja lähes kaikki opiskelukaverini on sinkkuja. Toiset eronneet, toiset eivät ikinä ole vakavassa parisuhteessa olleetkaan. Ei siinä muuten mitään, mutta välillä ois kiva ottaa mieskin mukaan johonkin, mut tuntuu aina et jutut on tarkotettu vain sille oikealle ystävysporukalle ja avecit on ylimääräisiä. Onneksi on myös yhteisiä kavereita, mutta ei kyllä yhtään kaveripariskuntaa.
Mutta fakta on myös ettei ystävyyssuhteet ole ikuisia. Elämäntilanteet yhdistää tai sitten ei. Minä olen surrut kun yksi sinkkiystäväni ei enää halua tavata. Ehkä meillä sitten ei ole riittävästi yhteistä vaikka aina häntä olen rientoihin kutsunutkin ja ollut kiinnostunut hänen kuulumisista.
Sitten ei auta kuin hankkia uusia ystäviä. Kyllä niitä löytyy. Minä olen äiti ja löydän niitä lasten kautta. Jos olisin sinkku, saattaisin jopa netistä etsiä itselleni uusia ystäviä.
Se sattuu mutta joskus on joistain ihmisistä vaan luovuttava.
mutta ei se aina mene noinkaan. Itse olen 26-vuotias ja parisuhteessa ja lähes kaikki opiskelukaverini on sinkkuja. Toiset eronneet, toiset eivät ikinä ole vakavassa parisuhteessa olleetkaan. Ei siinä muuten mitään, mutta välillä ois kiva ottaa mieskin mukaan johonkin, mut tuntuu aina et jutut on tarkotettu vain sille oikealle ystävysporukalle ja avecit on ylimääräisiä. Onneksi on myös yhteisiä kavereita, mutta ei kyllä yhtään kaveripariskuntaa.
Sitten suurin osa noista opiskelukavereistasikin on parisuhteessa. Toivottavasti teillä ei sitten käy seuraavaksi niin, että ne harvat sinkut tiputetaan pois pelistä. Naurettavaa ihmisten karsinointia. :(
mutta ei se aina mene noinkaan. Itse olen 26-vuotias ja parisuhteessa ja lähes kaikki opiskelukaverini on sinkkuja. Toiset eronneet, toiset eivät ikinä ole vakavassa parisuhteessa olleetkaan. Ei siinä muuten mitään, mutta välillä ois kiva ottaa mieskin mukaan johonkin, mut tuntuu aina et jutut on tarkotettu vain sille oikealle ystävysporukalle ja avecit on ylimääräisiä. Onneksi on myös yhteisiä kavereita, mutta ei kyllä yhtään kaveripariskuntaa.
Sitten suurin osa noista opiskelukavereistasikin on parisuhteessa. Toivottavasti teillä ei sitten käy seuraavaksi niin, että ne harvat sinkut tiputetaan pois pelistä. Naurettavaa ihmisten karsinointia. :(
No enpä tiedä, mun kaveripiiristä suuri osa on minua vanhempia ja ainakin neljä pariskuntaa on ottanut jo avioeronkin. Eiköhän noita sinkkuja ja parisuhteessa eläviä ole aina ja molempia elämäntilanteita pitäs vaan suvaita ja ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On minulla toki ollut tätä ennenkin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat rakentuneet vaikka vain sille, että jonkun kanssa on voinut jauhaa kouluasioita. Muuta puhuttavaa ei ole ollut. Ei sellaisten kaveruuksien päättyminen ole tuntunut missään. Ne on hyväksynyt tietyn ajan kestäviksi.
Mutta jotenkin petyin tässä siksi, että meillä oikeasti edelleen olisi niin paljon yhteistä: sama kaupunki, harrastuksia, yhteiset opiskeluvuodet. Tuntuu jotenkin niin suurelta haaskaukselta, että ystävyyksiä heitetään menemään tuollaisen, itselleni vielä toisarvoisen seikan takia. Ihmisiin pettyy pahiten silloin, kun heistä on uskonut hyvää.
Mutta fakta on myös ettei ystävyyssuhteet ole ikuisia. Elämäntilanteet yhdistää tai sitten ei. Minä olen surrut kun yksi sinkkiystäväni ei enää halua tavata. Ehkä meillä sitten ei ole riittävästi yhteistä vaikka aina häntä olen rientoihin kutsunutkin ja ollut kiinnostunut hänen kuulumisista.
Sitten ei auta kuin hankkia uusia ystäviä. Kyllä niitä löytyy. Minä olen äiti ja löydän niitä lasten kautta. Jos olisin sinkku, saattaisin jopa netistä etsiä itselleni uusia ystäviä.
Se sattuu mutta joskus on joistain ihmisistä vaan luovuttava.
Et ole mitään ilman miestä. Korkeintaan uhka.