Mihin vuodenaikaan olette käyneet kanarialla?
Kommentit (5)
Ei liian kuuma, mutta ei todellakaan kylmää. Illat ja yötkin oli jees. Gran Canaria.
Nyt mennään joulukuun puolivälissä Teneriffalle. Ans kattoo.
Lanzarotella ja joulukuun puolivälissä Tenefiffalla. Säät on olleet suht hyvät, lämmintä ja mukavaa, ihan aurnkoista. lanzaroten poihjoisosassa oli yhtenä päivänä pilvistä ja hiukan satoi. Etelässä oli aurinkoista silloinkin.
Teneriffalla oli yhtenä päivänä hiukan pilvistä.
Tarkkaa tietoa saat kun tutkit eri saarten keskilämpötilat eri kuukausina. Löydät ne esim. matkajärjestäjän sivuilta. Siellä kommentoidaan myös eri rannikoiden tuulioloista ja sadeherkkyyksistä. Minä tutkin näitä ja lähden matkaan loka-marraskuussa. Silloin on Suomessa jo pimeää ja ankeaa, mutta Kanarialla vielä lämmintä. Minä en tarvitse etelänmatkaa enää helmikuusta eteenpäin, koska silloin on Suomessakin kaamos voitettu ja kevätaurinko paistaa ihanasti hangilta.
Vaihtelevaa, enemmänkin viileää kuin lämmintä, viimeksi osui myrskykin päälle. Nyt menossa 3 viikon päästä, toivottavasti silloin on lämmin.