Suomi on nykyään hassu maa, isänmaallinen pitää olla itsenäisyyspäivänä,
ja jääkiekon MM-kisoissa. Muuna aikana isänmaallisuus leimataan heti rasismiksi.
Mikä siinä on niin kauheaa, jos haluaa säilyttää oman kotimaansa turvallisena maana myös omille lapsilleen ja heidän lapsille?
Monikulttuurisuuus on sitä että ei ole enää mitään kulttuuria, vaan joku ihme sekametelisoppa, ja kukaan ei enää tiedä mikä on yleensä tapana, vaikka tekee mitä, aina on joku joka siitä loukkaantuu.
Miksi suomalaista kulttuuria ja tapoja ei saa kunnioittaa? Miksi kaikki muut maailman kulttuurit on niin "hienoja" mutta suomalainen kulttuuri ei joidenkin mielestä ole edes olemassa?
Kun menee johonkin ulkomaille, niin siellä paikalliset ihmiset kunnioittavat omaa kulttuuriaan, ovat siitä ylpeitä, ja kertovat siitä vieraille.
Kun suomalainen matkustaa ulkomaille, hän yleensä ottaa selville minkälaista on paikallinen kulttuuri ja tavat, että osaa käyttäytyä oikein. Esim. saako naiset kulkea paljain päin, tai saako toisille ihmisille näyttää jalkapohjiaan.
Mikä siinä on niin kauheaa että tänne tulevien ulkomaalaisten pitäisi opetella käyttäytymään meidän tapojen ja lakien mukaan? Saavat toki pitää uskontonsa ym. kunhan eivät vaadi suomalaisia luopumaan omastaan, sama kaikkien asioiden kanssa.
Kommentit (4)
Lisäksi Etelä- ja Keski-Euroopan maat ovat helisemässä kansainvaelluksen vuoksi,ja haluavat, että köyhistä maista Eurooppaan saapuvat siirtyisivät pohjoisempaan.
Tästä pohjimmiltaan non kyse. Propaganda monikulttuurin hienoudesta.
Lisäksi Etelä- ja Keski-Euroopan maat ovat helisemässä kansainvaelluksen vuoksi,ja haluavat, että köyhistä maista Eurooppaan saapuvat siirtyisivät pohjoisempaan.
Tästä pohjimmiltaan non kyse. Propaganda monikulttuurin hienoudesta.
Juurihan EU teki jonkun päätöksen, että Suomi joutuu ottamaan jatkossa suhteessa paljon enemmän pakolaisia kuin esim. Saksa, koska maan pinta-ala on niin iso! Mutta ei kai niitä mihinkään metsiin ja soille asuteta, vaan Helsingin lähiöihin...
Samoin Ahtisaari näkee skandinaavisuuden ihailtavana, ja suomalaisten on hänen mielestä opiskeltava pakkoruotsia, jotta voisimme esittää olevamme skandinaaveja suomalaisten sijaan.
että maan presidenttinä toiminut henkilö halveksuu omaa maataan niin paljon, että kehottaa kansalaisia esittämään toisen maan asukkaita!
Vuosisatojen kokemus Ruotsin alistamana elämisestä on jättänyt jälkensä. Kaikki muu on hienoa, suomalaisuus on huonoa. Tätä toitotetaan ihan korkeimmilla tahoillakin. Esim. Paavo Lipponen halveksuu täysin avoimesti suomalaisuutta ja ihannoi ruotsalaisuutta. Samoin Ahtisaari näkee skandinaavisuuden ihailtavana, ja suomalaisten on hänen mielestä opiskeltava pakkoruotsia, jotta voisimme esittää olevamme skandinaaveja suomalaisten sijaan.