Onnistuuko vai luovutanko?
Olen mies. Kannattaako enää edes yrittää tuntemaani naista? Olemme olleet pitkään tuttavia ja ystävystyneet enemmänkin naisen eron jälkeen. Huomasin vähitellen pitäväni hänestä enemmänkin, oikeastaan hyvin paljon. Paljastin hänelle tunteeni josta nainen yllättyi. Kieltäytyi, sitten peruikin ja sanoi, että suhde voisi olla mahdollinen. Sitten kieltäytyi taas.
Kuitenkin pidämme edelleen yhteyttä paljon ja ehkä enemmänkin kuin ennen. Nainen soittelee usein minulle ja on käynyt kylässä. Hän tietää kyllä tunteeni, koska kerroin ne hänelle selvästi (ja selvinpäin)
Hänen eronsa oli vaikea ja voi olla, ettei ole päässyt siitä yli. Tätä on nyt kestänyt puolisen vuotta. Erosta aikaa noin 1,5 vuotta. Omasta erostani aikaa useampi vuosi.
Odotanko, vai unohdanko ja menen eteenpäin?
jos keran hänestä todella tykkäät.
Kyllä tuollainen epävarmuus voi hyvinkin mennä ajan kanssa ohi. Minut oma mieheni sai juurikin väsyttämällä ystävyydellä ;) Eli torjuin ajatuksen suhteesta tai seksistä, mutta mies jäi siihen ystäväksi. Niin siinä sitten vuosien aikana kävi että ystävyys syveni muuksikin, mutta meni tosiaan 3-4 vuotta ennen kuin aloin lämmitä miehelle siinä mielessä.
Mutta toki on sekin riski että se nainen päätyy siihen ettei haluakaan suhdetta kanssasi. Eli mieti siltä kannalta kuinka kiire sinulla on, että olisiko esim. hukkaan päättyvässä suhteessa heitetty aika täysi katastrofi vai ei.