Persjalkainen, mutta antava
Matkailu avartaa. Kävin ulkomailla pitkällä lomareissulla ja takasin päästyäni havahduin karuun todellisuuteen. Suominaiset ovat keskimäärin persjalkaisia eli iso perse lyhyiden jalkojen päässä. Elintaso on täällä todella matalalla.
Myös se pisti silmääni, että tavallisesti suominaiset pukeutuvat erittäin epänaisellisesti. Tulee mieleen 70-luvun lopun kuvat Neuvostoliitosta, jossa naiset käveleskelivät toppapompassa.
Hyvänä puolena on, että suominainen antaa varsin helposti. Varsin häpeemättömiä ovat myös naidut naiset. Sen on saanut tuta, jos on käynyt pohjoisen laskettelukeskuksissa sesonkiaikoihin.
Kommentit (35)
Jos nainen vähän persjalkainen, niin tämmöinen lyhympijalkainen (=persjalkainen?) suomiuros yltää juuri sopivalta korkeudelta touhuamaan seisten.
Ei luulisi haittaavan kuin miestä itseään jos mulkku ei ole "Shower" eli ns. saunailtamulkku. Kysehän oli siis lepokoosta, joka suomalaisilla on afrikkalaisia lajitovereitaan pienempi. Seisokissa erot ovat niin marginaalisia, että ainakaan suomalaiset persjalkaiset eivät siitä kärsi. Eikä ole varaa arvostellakaan, vaikka koko jäisi alle sen 17 sentin.
Tuostako suomimiehen pieni mulkun koko johtuukin. Pieni ei tosiaan haihduta niin paljon lämpöä täällä pohjolan kylmässä talvessa. Suominainen siitäkin ensimmäisenä kärsii, kun ei saa tyydytystä vaan joutuu lähtemään kerran tai pari ulkomaille sitä hakemaan.
Puuttuu enää väljä pillu ja perspanot. Kirjoituksia hop hop.
Kävin myös pidemmällä lomamatkalla Brasiliassa ja silmäni avautuivat: miehet siellä, ovat aivan omaa luokkaa! Oli kaameata tulla takaisin Suomeen, missä punaniskaiset karjut kaljamahoineen lyllertävät. Sorry nyt vaan.
Niin ei siellä loputtomiin voi olla keskivertopalkansaajan tuloilla eikä ne Brassitkaa ilmasia ole. Vakiasiakas tietysti voi saada vähä alennustakin.
Voi tiestysi olla, että kaunis hoikka persjalkainen on brasseille jotakin niin eksoottista, etteivät joka varvista veloita.
No onko suomimiehissä sitten eroja maakunnittain? Tarkotan, että onko jossakin eniten kaljamahasia pässejä tai rakastelutaidottomia pikkumunia?
Helsingin ja Tampereen seuduilla on mielestäni eniten kaljamahaisia terassiplösöjä. Osa on aika pahasti syrjäytyneitäkin ja ilman naista. Kyllä täällä Suomessa varsinkin miehet ovat vielä hyvin sivistymättömiä verrattuna muiden Euroopan maiden miehiin.
Tässä yhtä tasokas vastine aloitukseen.
Ja sekin kankeus on väärässä paikassa...
Tässä yhtä tasokas vastine aloitukseen.
Suomimies on kankea ja sekin kankeus on väärässä paikassa...
Älä muuta virka. Mistä se johtuukin, että suomalainen punaniska kaljamaha käveleekin kuin seipään niellyt kallistellen puolelta toiselle, kun esimerkiksi jamaikalainen kollegansa kävelee kevyen joustavasti kuin gepardi.
Sama pätee lakanojen välissä. Siellä suomimies pumppaa ainoastaan ylös alas hädin tuskin kyeten siihenkään. Mutta auta armias kun jamaikalainen ym. lämminverinen on satulassa. Siinä saa suomineito sellaista kyytiä, että orgasmeja tulee kuin pluspisteitä ikään.
Varmaan se johtuu siitä kaljamahasta(joka tutkimusten mukaan ei tule kaljasta vaan ruuasta).Itse olen havainnut, että Jamaikalaisilla ja muillakin afrikkalaiset juuret omaavilla lajitovereilla on lähes poikkeuksetta vikaa toisessa jalassa. Kuitenkin se vika näkyy vain kävellessä eikä esimerkiksi 100 m juoksussa. Suomalaiset naiset ne vasta kankeita ovatkin. Ei taivu mihinkään asentoon vaikka kuinka kääntelee ja vääntelee. Reidet väsyy jos ratsastaa, jalkoja pitää kannatella käsillä kuin olisi synnytysponnistus meneillään. Yms.
Suomimies on kankea ja sekin kankeus on väärässä paikassa...
Älä muuta virka. Mistä se johtuukin, että suomalainen punaniska kaljamaha käveleekin kuin seipään niellyt kallistellen puolelta toiselle, kun esimerkiksi jamaikalainen kollegansa kävelee kevyen joustavasti kuin gepardi.Sama pätee lakanojen välissä. Siellä suomimies pumppaa ainoastaan ylös alas hädin tuskin kyeten siihenkään. Mutta auta armias kun jamaikalainen ym. lämminverinen on satulassa. Siinä saa suomineito sellaista kyytiä, että orgasmeja tulee kuin pluspisteitä ikään.
Kun suomimies panee, niin tunnelma on yhtä kiihkeä kuin kuuntelisi metronomin tikitystä tai Mattia ja Teppoa esittämässä Mä joka päivä töitä teen.
Suominaisessa ärsyttää se kanaemomaisuus. Kauhee kaakatus ja istutaan visusti pillun päällä.
Suominainen ei osaa pyllistää pilluaan tarjolle ei sitten millään. Johtuneeko etupilluisuudesta ja jäykästä selästä/lantiosta. Puupökkelömäisyys on aika hanurista panohommissa. Toista se on eksoottisten zumbaajien kanssa. Pylly pyörii ja vatkaa munan päällä kuin viimeistä päivää.
Suominaisessa ärsyttää se kanaemomaisuus. Kauhee kaakatus ja istutaan visusti pillun päällä.
Voi kun saisi häpyä taas pyhänä. Oma maatuska on ollut viime aikoina otollaan. Enkä välitä vaikka on vähän ylipainoo tai matalata jalat. Sydän kun on kultainen.
No onko suomimiehissä sitten eroja maakunnittain? Tarkotan, että onko jossakin eniten kaljamahasia pässejä tai rakastelutaidottomia pikkumunia?
Mun mielestä lappalaiset naiset ovat ihan oma rotunsa. Erikoisen hyviä sängyssä, ainakin ne joiden kanssa itse olen sekstaillut.