Alan harkitsemaan perheen perustamista vasta 36-vuotiaana tai sen jälkeen. Olen nyt 30v.

Biologinen tosiasia kuitenkin on, että ihminen on luotu lisääntymään alle 30-vuotiaana. Elimistö kestää silloin raskauden yleensä parhaiten, raskaaksi tuleminen onnistuu yleensä helpoiten, ja yövalvomiset jne on kevyempiä kuin noin 40-vuoitaana. Tämä on ihan biologinen fakta.



Lisäksi esim Down- riski kasvaa jos ensisynnyttäjä on yli 35- vuotias, uudelleensynnyttäjällä riski alka kasvamaan tuolla 37 ikävuoden tietämissä. Oletko ajatellut mitä sitten jos tuleva lapsi olisikin vammainen? 21-trisomia voidaan seuloa, mutta kaikkia vammaisuuksia ei näy testeissä, ne selviävät vasta kun lapsi syntyy.



Adoptio on ihan hyvä vaihtoehto kyllä. Tosin adoptoitava lapsi voi myös olla sairas tai lapsuden traumatisoima, oletko varma että jaksatte kohdata sen sitten n. 40-vuotiaana?



En halua mitenkään väheksyä päätöstäsi. Ihmiset ovat niin kovin eri ikäisinä valmiita tulemaan vanhemmiksi. Haluan vaan heittää sinulle asioita ajateltavaksi. Nämä jutut kun eivät vaan ole siitä kiinni mitä sinä haluat ja koska sinä hauat. Lapsen saaminen on aina korkeamman kädessä :)

Kaikkea ei pysty kontrolloimaan tässä elämässä. Jos jättää perheenperustamisen aloittamisen naisen lisääntymiskykyä ajatellen myöhäiselle iälle, pitää varautua siihen, ettei välttämättä koskaan raskaudu tai riskien ollessa korkeammat 35+ ikäisenä voi lapsella olla kehityksen eriasteisia häiriöitä.



Jos tulee äidiksi ensi kertaa esim. 40v se saattaa yllättää totisesti, miten sitä ei enää eläkään vain itselleen ja kaikki aika menee lapsen kanssa ja että se vastuu toisesta ihmisestä on niin kokonaisvaltaista. Toki monet nuoremmatkin ensisynnyttäjät havahtuvat tähän vasta kokemuksen kautta, mutta he saattavat jaksaa paremmin.



Jos saat lapsesi 40v, voit kokea olevasi nuori, mutta oletko ajatellut, että lapsen ollessa 15v (ehkä pahin murrosikä), sinä olet jo 55v?



En halua kuullostaa siltä, ettenkö hyväksyisi vanhemmalla iällä äidiksi tahtovia. Minusta on tärkeää, että heillä ei ole vaaleanpunaisia kuvia äitiydestä ja että ymmärtävät kaikki riskit ja jaksamisen rajat.



Minun äitini oli 35+ saadessaan minut ja muistan koko lapsuuteni ajan, miten äiti ei ikinä jaksanut töitten jälkeen enää kiinnostua minun asioistani tai tehdä kanssani mitään. Ennen kouluikää toisinaan leivottiin, mutta sekin jäi. Kun vanhemmat sisarukseni muuttivat pois kotoa, lopetti äiti kotiruoankin tekemisen. Sitä syötiin vähän mitä sattui sitten. Isä kantoi roskaruokaa selkä vääränä. "On tämä vain helppoa!", äiti usein sanoi. Ikäänkuin minulla ei ollut enää väliä, kun muut lapset lensi pesästä.



Ja rahasta ei meidän perheessä ollut koskaan pulaa, vaikjemme mitään rikkaita oltukaan. Taloudellinen puolo oli kunnossa, mutta minä koin jääväni "köyhäksi" sisältä. Koin olevani yksinäinen perheessä, jossa vanhemmat odottivat jo eläkeikää, että pääsevät "nauttimaan elämästä taas".



Äiti kuitenkin teki parhaansa enkä häntä soimaa valinnoistaan. Hän on kuitenkin omien lapseni syntymien jälkeen tunnustanut, ettei olisi pitänyt odottaa iltatähden tekemistä niin kauan, hänen voimansa vain kertakaikkiaan ehtyivät.



Haluaisin lisätä vielä, että olen esikoiseni kanssa vuosien varrella elänyt jopa köyhyysrajan alapuolella taloudellisesti, mutta koskaan ei häneltä ole puuttunut perushoivan lisäksi rakkautta ja konkreettista läsnäoloa ja välittämistä.



Raha ei tuo onnea, ei edes lapsille. Eivät ne lapset tarvitse merkkivaatteita ja hienoja tietonepelejä ym. He tarvitsevat vanhemman, joka haluaa ja jaksaa olla vanhempi. Pienilläkin rahoilla saa hyvän elämän.



Siinä olet kyllä oikeassa, että lapsia ei kannata hankkua, jos ei sitä halua tai koe olevansa valmis. Jos sinulla on selkeä käsitys siitä, että jaksat vielä vanhempanakin olla vanhempi, vaikka sitten erityislapselle, niin hyvä niin.



Ehkä huomaat 10v päästä, ettei äitiys ollutkaan sinua varten? Ei sitä tiedä. Jotkut eivät ole koskaan valmiita siihen ja sekin on ok.



Toivon onnea sinulle suunnitelmissasi! Elämä voi yllättää myönteisestikin. :)

Sain esikoiseni kun olin 37v. 30-vuotiaana en olisi ollut siihen valmis, vaikka ympäristön painostus oli erittäin kova. Varsinkin kälyni, joka hankki molemmat lapsensa ennen 25v. ikää oli jatkuvasti muistuttamassa, miten mahdollisista lapsistamme voi tulla vammaisia ja miten vanhempana emme enää jaksaisi hoitaa niitä. Hän oli väärässä, me oikeassa. Ajatus omasta lapsesta alkoi kypsyä vasta 34-vuotiaana ja miehenkin vauvakuumeillessa muutama vuosi myöhemmin päätimme kokeilla ja raskauduin toisesta kierroksesta. Kuntomme ja jaksamistasomme on paljon parempi kun ikätovereillamme, joiden lapset ovat 7-12 vuotiaita.



Lapsettomuudesta kärsivät ystäväni ovat kärsineet siitä jo nuorina, joten koskaan ei tiedä kenelle se lasten saanti tulee olemaan helppoa.

Minulle lapset olisivat olleet tervetulleita jo 24-vuotiaana, mutta niin ei käynyt. Lapsettomuutta pidetään yleisesti hirvittävimpänä kohtalona, mikä ihmisen osaksi voi koitua, mutta olen eri mieltä. Tietysi asia oli käsiteltävä ja mietittävä vaihtoehdot läpi.



Olen nyt 36-vuotias ja nautin elämästäni täysillä. Jos vielä iskee se ajatus, että lapsi on tähän taloon saatava, sijaisvanhemmuus olisi vaihtoehto. Sukulaisilla on hyviä kokemuksia sijaisperheenä toimimisesta.

että 36v (NUORI IHMINEN, HERRANJUMALA :D) olisi liian vanha saamaan lapsia-ajattelua, mutta en väitä että se olisi huonompi tapa ajatella. Itselläni painaa erityisesti taloudelliset syyt, sillä elämä on tähän asti koetellut. En koe, että lapsella olisi hyvä tulla tähän elämään, tilanteeseen. Minulla on ystäviä ja kollegoita, jotka ovat 36-vuotiaana saaneet esikoisensa ja pidän heitä NUORINA naisina. Eikös KiinteistöKaisa saanut lapsen 45-v? En halua valmistautua siihen, että en saisikaan lapsia sen takia etten hankkinut niitä tosi nuorena. Sitten jos ei saa, niin tilannetta tulee arvioida uudelleen. Ap

lapsentekoiäksi tuo on jo sinänsä vanha. Itse olen nyt 34v ja lapset on 2v ja 2kk. Molemmissa raskauksissa pyysin ne down riskisuhteet ja niskapoimumittauksen ekassa ultrassa. Esikoisen riskisuhde oli hemmetin hyvä, mut kuopuksella luku oli jo paljon "riskimpi", eikä raskauksien välillä ollut kuin kaksi vuotta. Nopeasti näköjään iän myötä riskit kasvavat.

Se on ihan hyvä syy lykätä lasten "hankkimista". Nykymaailmassa kuitenkin on trendinä, että kaiken pitäisi mennä niin kuin suunnitellaan ja ihminen yrittää jopa rukata biologiaa omiin suunnitelmiinsa sopivaksi. Tosiasiahan on, että 35-vuotiaana naisen hedelmällisyys romahtaa ja naisen on vaikeampi tulla raskaaksi, keskenmenoja on enemmän ja syntyvällä lapsella kehityshäiriöitä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että et voisi saada tervettä lasta, sehän on paljon todennäköisempää, mutta riskit ovat korkeammat. Samoin vanhemmalla iällä voi valvominen yms olla rankempaa kuin esimerkiksi parikymppisenä.



Eli varaudu siihen, että jos jätät perheen perustamisen lähemmäksi neljääkymppiä, ei lapsia välttämättä tule ihan helpolla (varsinkaan, jos haluammat useamman kuin yhden).

Ihan jees. Olin nähnyt maailmaa riittävästi, että perhe-elämä maistuu ihan hyvälle. Samanikäinen kaveri on nyt aivan kriisissä kun lasta ei ala kuulua. Yritystä on takana kohta vuosi.



Noin 40-vuotiaana et saa enää todennäköisesti adoptoiduksi vauvaa vaan erityistarpeisen 3-vuotiaan. Monet odottavat adoptiolasta kuusikin vuotta.



Että ratkaisullasi voi olla sellaiset seuraukset, ettet koskaan saa haluamaasi lasta. Se kannattaa tiedostaa.

minulla 3 lasta olen 30v. ja opinnot kesken, tosin käyn töissä. meidän lapset on nyt tässä, sillä minä taas haluan elää ilman pikkulapsiarkea eläkkeellä ollessa ja nauttia vapaudesta. En nyt usko että olisin jaksanut, jos olisin saanut lapsen vanhempana. äitini ja tätini ovat molemmat saaneet lapsia 25v. paikkeilla ja uudestaan 40v. ja molemmat ovat sanoneet että jos jotain voisi ottaa takaisin olisivat tehneet lapset jo aiemmin. Jaksaminen on niin kuitilla. nyt toinen lähemmän 60v. ja toinen 50v. joilla teini-ikäiset lapset ja todella haastava työvaihe menossa. eikä tukiverkostoa(isovanhemmat jo kuolleet) jaksaminen ei entisenlainen tuossa iässä.

Itse nautin nyt lapsistani ja pienet lapset ei vielä paljoa tarvitse, tiedän että taloutemme nyt vielä epävarma, mutta paranee varmasti ja silti koko ajan olen lasten tulon aikana saanut matkustella yhdessä koko perheenä ja kaksin mieheni kanssa(meillä hyvä tukiverkko)

mutta tiedän myös monia jotka saaneet lapset vanhemmalla iällä ja tästä tyytyväisiä, koska eivät tiedä muustakaan. sinun valintasi, mutta tässä oma näkökulmani

että 36v (NUORI IHMINEN, HERRANJUMALA :D) olisi liian vanha saamaan lapsia-ajattelua, mutta en väitä että se olisi huonompi tapa ajatella.

Itselläni painaa erityisesti taloudelliset syyt, sillä elämä on tähän asti koetellut. En koe, että lapsella olisi hyvä tulla tähän elämään, tilanteeseen.

Minulla on ystäviä ja kollegoita, jotka ovat 36-vuotiaana saaneet esikoisensa ja pidän heitä NUORINA naisina. Eikös KiinteistöKaisa saanut lapsen 45-v?

En halua valmistautua siihen, että en saisikaan lapsia sen takia etten hankkinut niitä tosi nuorena. Sitten jos ei saa, niin tilannetta tulee arvioida uudelleen.

Ap

Minun siskoni löysi miehensä vasta 35v ja vaikka melkein heti rupesivat yrittämään niin ei se niin vain onnistunut. Monen inseminaation jälkeen luovuttivat. Ikää siskolla nyt 42v ja ovat jo toiveesta luopuneet. Meillä muila sisaruksille on useita lapsia, aloitimme homman jo alle 30vuotiaana. Mutta elämä on valintoja. Ehkäpä tyydyttie sitten mahdolliseen lapsettomuuteen, jos niin käy

ehkä se raha ei kuitenkaan sitten tuo 5 vuoden kuluttua sitä onnea, jos asenne on tuollainen.



Itse olen sitten taas kärsinyt siitä että äitini oli 40v kun synnyin ja isä lähes 50v. Ei ole ollut isovanhempia enää pitkään aikaan eikä isääkään, äiti huonokuntoinen vanhus

Munkaan mielestä lapsia ei kannata hankkia, jos ei ole valmis. Itse olen saanut lapset 33- ja 36-vuotiaana. Kerkesin opintojen jälkeen matkustella ja tehdä töitä. Mutta huom: myös lasten kanssa voi matkustella. :D



Lapsettomaksi voi jäädä, vaikka yrittäisi lasta aikaisemminkin. Parasta elää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.



Minusta 36-vuotias ei ole vanha äidiksi. Pienten lasten kanssa tuntee itsensä nuoreksi.

sain ensimmäisen 19-vuotiaana,

toisen 39-vuotiaana,

kolmannen 40-vuotiaana.



Nuorena oli fyysisesti jaksavampi aikuisena enemmän elämänkokemusta.



Kasvatusasioita on ehtinyt pohtia enemmän, nuorena vain antoi mennä.



40-vuotiaana en todellakaan kokenut olevani ikäloppu enkä ole sitä vieläkään yli viisikymppisenä.



Naapuri sai nuorimman lapsensa 46-vuotiaana.



Mielestäni nainen voi saada lapsia silloin kuin haluaa niin kauan kuin se on fyysisesti mahdollista.



Jäin miettimään miten säästäminen ja runsas matkustelu mahtuu samaan lauseeseen.



Taloutta ei pidä liikaa miettiä eikä sitäkään onko valmis äidiksi. Äidiksi kasvetaan. Etukäteen ei voi tietää mitä on tulossa, lapset ovat erilaisia.

että jos et enää sitten saakaan lapsia. vaikka et todellakaan minunkaan mielestäni ole vanha silloin niin biologialle ei voi mitään. Se on ihan oikeaa faktaa että hedelmällisin nainen on alle 25v ja 35v jälkeen hedelmällisyys romahtaa. tämä tulee varmasti jostain kivikaudelta mutta sille ei nykypäivänkään ihmiset mitään voi. tiedän tapauksia jotka vanhemmallakin iällä lapsia saaneet ja niitä joita ei enää olekaan lykästänytkään.

miehillä hedelmällisyys taitaa laskea pikku hiljaa eikä kuten naisilla romahtaen.

35v jälkeen down-lasten todennäköisyys kasvaa myös huomattavasti sekä muiden kehityshäiriöiden.

adoptiosta olen kuullut että tietyn iän jälkeen ei enää pientä lasta saa.

hienoa kuitenkin ettet tee lasta sen takia kun täytyy vaan sitten kun olet valmis.



t:äidiksi tullut 25v ekan kerran, toisen 27v ja kolmas 31v

Esimerkiksi kotimaista adoptiota on turha toivoa, jos aloittaa vauvatoiveet yli 36-vuotiaana. Ulkomainenkin adoptio voi törmätä ikärajoihin, sillä prosessi kestää vuosia.



Jos ensin käy läpi lapsettomuushoidot ja sitten siirtyy adoptioon, voi helposti olla liian vanha.



Myös lapsettomuuden todennäköisyys kasvaa. 36-vuotiaat kärsivät lapsettomuudesta huomattavasti todennäköisemmin kuin vaikkapa 30-vuotiaat. Munasolujen laatu heikkenee ja ovulaatio tapahtuu epäsäännöllisemmin, vaikka kuukautiskierto olisi säännöllinen. Keskenmenoriski kasvaa, samoin kromosomivikojen.

Vuoden yrityksen päästä hoitoihin ja lapsi syntyi ollessani 33-v. Koko äitiysaika on ollut ihan toisenlaista kuin odotin. Lapsi on ylienerginen ja on myös sairastellut paljon. Olisin varmasti jaksanut paremmin nuorempana.

Mutta sinulla kaikki voi olla ihan toisenlaista.

Nuorempa jaksanut paremmin? anteeksim, naurattaa, olen samanikäinen ja paremmassa kunnossa kun 10 v sitten, joten vaikea ymmärtää miten 'nuorena' olisi jaksanut paremmin :) jaksan ihan yhtä hyvin nyt.. :D

kunhan muistaa että lapsettomuus on yksi vaihtoehto myös. Itse sain muutaman keskenmenon jälkeen 40 v. lapsen. Ratkaisu oli minusta hyvä ja olimme varautuneet siihen että lasta ei vältämättä saada. Aloimme yrittämisen noin 38v. Äidiksi en olisi missään nimessä halunutkaan aikaisemmin.