Voi helvetti, apua!! Ruokaongelmia ja anoppi tulossa kylään!
Eli olen koko päivän tehnyt ruokaa hiki hatussa, tarjolla tulee olemaan tai ainakin PITI tulla olemaan sienikeitto alkupala, madeirapihvejä pääruokana ja mutakakkua, konvehteja, kiisseliä ja marjoja jälkiruokana.
Kerrottakoon että anoppi on todella tarkka ruoasta, ja hän on itse loistava kokki. Siksi en valinnutkaan mitään missä taitoni joutuisivat kovalle koetukselle, mutta alkaisi nyt vaikuttaa että tämäkin vähä olisi liikaa!! :(
No, sienikeiton olen onnistunut alustamaan ihan odotetusti, uskon sen onnistuvan. Minulla on normaalisti ollut pieniä ongelmia keiton paakkuisuuden kanssa, mutta treenasin tätä viimeviikolla.
Mutakakku on tehty, ja se onnistui hyvin, tein erilliseen vuokaan pikku annoksen jotta pystyin sitä maustamaan. Kiisseli ja konvehdit onnistuivat myös hyvin, kiisseli tarjotaan kylmänä.
Pöytä on kauniisti katettu, minulla on äitini pöytähopeat lainassa ja kaikki on viimeisenpäälle.
Mutta ne helvetin pihvit: paistoin ne kaikessa rauhassa, kasasin ne vuokaan. Aloin tekemään kastiketta ja lisukkeita, kunnes huomasin että minä vahingossa koko helvetin pihvit!!
MITÄ NYT?
Kommentit (27)
Mutta se ei siis ole se ongelma, vaan siis sitä kastiketta tehtäessä huomasin että minä kaikki ne pihvit, en ees tajua miten kukaan tähän kykenee!! Taidan olla ihan toivoton kokki! :(
Kyllä minä ymmärrän, että verbi puuttuu tai/ja pihvit pilalla, mutta missä tässä on se vitsi?
Oikein mielelläni neuvoisin, mitä pilalle menneille pihveille tehdään, jos tämä ei ollutkaan trolli.
Mutta kyllä minäkin ihmettelen: miksi ihmeessä kukaan alkaisi "loistavalle kokille" noin vaativaa sapuskaa tekemään?
ap hukkasi pihvit. Kiitti, oli kiva seurata milloin väki tajuaa pointin.
Mutta se ei siis ole se ongelma, vaan siis sitä kastiketta tehtäessä huomasin että minä kaikki ne pihvit, en ees tajua miten kukaan tähän kykenee!! Taidan olla ihan toivoton kokki! :(
Kyllä minä ymmärrän, että verbi puuttuu tai/ja pihvit pilalla, mutta missä tässä on se vitsi?Oikein mielelläni neuvoisin, mitä pilalle menneille pihveille tehdään, jos tämä ei ollutkaan trolli.
Mutta kyllä minäkin ihmettelen: miksi ihmeessä kukaan alkaisi "loistavalle kokille" noin vaativaa sapuskaa tekemään?
on semmoinen malli, jota kopioidaan. Tässä se meemi on siis se, että varsinainen tapahtumaa kuvaava verbi on jätetty pois, niin että lukijat alkavat ihmetellä, mitä ihmettä on tapahtunut. "I accidently the whole..."
Lauseestasi puuttuu selvästi joku sana.
Tässä juuri pari päivää sitten törmäsin ekaa kertaa meemi-käsitteeseen, enkä tiennyt mitä se tarkoittaa. En lue blogeja, en twiittaa, en ole facebookissa, joten en ole myöskään nettimaailman kartalla. Mimesis tarkoittaa jäljittelyä, joten ehkä meemi-sana juontuu siitä?
Ruuanlaitosta tiedän kyllä yhtä ja toista ;)
9
Päivän nauruista =DDDDD