Työehtosopimuksia tai työsopimuslakia tuntevat!
Jos perheen alle 10-v lapsi sairastuu (flunssa) ja kotona on nyt kesällä kaksi isoa siskoa, toinen 14-v ja toinen 16-v. Saako äiti jäädä palkallisesti töistä pois, kun tes:in mukaan palkka maksetaan, jos lyhyt poissaolo on välttämätön lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi. Isommat sisarukset hoitavat lasta lähes säännöllisesti viikonloppuisin pienen lapsen ollessa terve. Kaupan alasta on kyse.
Mielipiteitä!
Kommentit (32)
että ovatko sisarukset kotona ja kykeneväisiä hoitamaan lasta?
Itse olen kanssa KVTES:ssä ja kun olen tilapäisellä hoitovapaalla joudun täyttämään lapun siitä, että toinen huoltaja ei voi hoitaa, sisaruksista tai kummeista tai naapureista jotka voisivat ehkä hoitaa ei kysytä yhtään mitään. Ei niistä tarvitse kertoa.
Lain mukaanhan tällaista oikeutta ei ole lainkaan. Mutta työehtosopimuksissa voidaan sopia toisin. Esim kvtessin mukaan lapsen hoidon takia saa olla pois jos ei hoitoa muuten voida järjestää. Eli ap:n tapauksessa sisaret voivat hoitaa, joten työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa jos työntekijä kuitenkin jää kotiin.
<
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta.<<
Oikeus on siis lakisääteinen eikä laissa puhuta mitään siitä että pitäisi yrittää ensisijaisesti järjestää hoito alusta lähtien muuten. Neljä päivää on oikeus olla pois. Piste. Palkanmaksu on työehtosopimuksesta kiinni, mutta jos tessin mukaan palkkaa maksetaan noilta päiviltä, se pitää maksaa vaikka kotona olisi kuinka vanhoja sisaruksia. Kellään muulla kuin lapsen huoltajilla ja vanhemmilla ei ole velvollisuutta eikä oikeutta jäädä kotiin hoitamana lasta.
kaupan alan työnantaja kysyi lakimiehen neuvoa ja vastaus on tässä:
Antamienne tietojen perusteella olisin sillä kannalla, ettei palkan maksuvelvoitetta olisi, jos lapselle olisi muu hoitaja käytettävissä helposti ja, joka hoitaaa lasta muutoinkin säännöllisesti. Näin ollen ei äidin olisi ollut välttämätöntä jäädä lasta hoitamaan.
Annoin siis tiedot ap:n kertomuksen mukaan liittoni lakimiehelle, jolta vastaus tuli yllättävän nopeasti.
T. työnantaja
ei tosiaankaan, minulla vähän samanlainen tilanne kun lapseni ovat 2, 11 ja 13. hiihtolomalla ollessaan isosiskot hoitivat sairasta pikkuveljeään yhden päivän, mutta ei pomoni sitä edellyttänyt. itsekin heräsin asian suhteen tuon jälkeen ja päätin, että isosiskojen ei tarvitse enää veljeään hoitaa, koska minulla on lain mukaan oikeus olla pois töistä.
mutta onhan niitä monenlaisia esimiehiä ja -naisia; olipa minullakin ennen pomo, joka ehdotti, että 9-v. sisko hoitaisi oksennustaudissa olevaa 8-v. siskoaan,.... järkyttävää!
Alle 10 vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan palkka 1-3 KALENTERIpäivää, palkanmaksun edellytyksenä on että lyhyt poissaolo on välttämätön lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi Näin sanoo Kaupanalan tes
Työehtosopimuksella voidaan sopia paremmat ehdot, että palkkaa maksetaan. Mutta esim tessissä sanotaan, että "jos ei lapsen hoitoa muuten voida järjestää". Eli ainakin tessin piiriin kuuluvissa työpaikoissa työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa vanhemmalle, jos lapsen hoito voidaan muutenkin järjestää.
kumminkaimat olisivat mahdollisia hoitajia jos työntekijä ei itse kerro. Sanot vaan että hoitoa ei voida järjestää muuten ja piste.
joten ehkä palkanmaksu velvoitetta ei ole? Itse kyllä maksaisin, jos jäisi tähän yhteen päivään ja loppuviikoksi järjestäisi muun hoitajan. Muussa tapausessa selvittäisin itsekin asian liitostani.
t. yrittäjä
ei tosiaankaan, minulla vähän samanlainen tilanne kun lapseni ovat 2, 11 ja 13. hiihtolomalla ollessaan isosiskot hoitivat sairasta pikkuveljeään yhden päivän, mutta ei pomoni sitä edellyttänyt. itsekin heräsin asian suhteen tuon jälkeen ja päätin, että isosiskojen ei tarvitse enää veljeään hoitaa, koska minulla on lain mukaan oikeus olla pois töistä.
mutta onhan niitä monenlaisia esimiehiä ja -naisia; olipa minullakin ennen pomo, joka ehdotti, että 9-v. sisko hoitaisi oksennustaudissa olevaa 8-v. siskoaan,.... järkyttävää!
että isosisko olisi minua sairaana hoitanut. Kyllä se sellaista simputusta oli, että muistan vieläkin asian. Heti kun vanhemmat sulkivat oven perässään, sisko julisti etten ole sairas, kun pystyn kirjaa lukemaan -> mars siivoamaan! Muistan kuinka rankkaa oli rehkiä sairaana. Ja tämä vain yksi esimerkki, mitä siskon "hoidon" aikana tapahtui.
Voin vaan kuvitella, että 4-vuotias tuntee nahoissaan sen, ettei isosiskoja oikein hoitaminen ja huolehtiminen nappaa. Siksi se ei varmaan halua heidän kanssa jäädä.
Ehkä ennen vanhaan ja isoissa perheissä on ok, että isommat sisarukset kasvattavat nuorempiaan, mutta tänä päivänä se on kyseenalaista. Sisarusten valtasuhteet ovat aina epäreilut ja toisaalta lapsi/nuori ei vielä osaa käyttää valtaansa vastuullisesti. Eikä häneltä voi sitä vielä edes odottaa, onhan hän vasta opettelemassa aikuisuutta.

no tällä ei ole mitään tekemistä työnantajan palkanmaksun kanssa.. Reiluinta olisi, että työntekijä rehellisesti ilmoittaisi, ettei halua palkkaa ko. päivältä. Kyse ei ilmeisesti ole siitä, että saako olla poissa töistä, vaan siitä, että saako tältä päivältä palkkaa.
Kaupan työehtosopimus kertoo, että pois voi olla kolme päivää hoidan järjestämiseksi. Hoito on järjestynyt.