Menettekö sukulaisen (esim. tädin tai serkun), käytännössä vieraaksi jääneen ihmisen hautajaisiin?
Jos siis olette nähneet vaikka vain pari kertaa joskus vuosia sitten. Tai jos vaikkapa tädin kanssa on yhteydenpito loppunut siihen, kun et enää vanhempiesi kanssa yhdessä häntä nähnyt.
Kommentit (16)
Omaisen perhe päättää keitä tulee.
Jos tiedetään keitä vainaja tahtoisi sinne niin sen mukaan toki mutta ei voi vaan päättää että osallistun.
Asia pitää vähintään kysyä vainajan hautajaisia järjestävältä taholta.
Tarkoitan siis tilannetta, että kutsu tulee (tai ovat "avoimet hautajaiset", mutta et itse koe, että sinun kuuluisi paikalle mennä. Itse en esimerkiksi kokisi, että minun tarvitsisi mennä, jos olisin nähnyt vainajan kerran joskus 10 vuotta sitten ja sitä ennen 20 vuotta sitten sukujuhlissa.
Ap
että suhtaudun siis elämään hyvin realistisesti. Olen tekemisissä niitten kanssa, kenen kanssa oikeasti olen, enkä katso järkeväksi mennä oikeastaan tuntemattomien hautajaisiinkaan esittämään, että oltaisiin oltu tekemisissä, jos ei kerran olla.
jonkun kuolleen läheisen kanssa. Vaikken siis vainajan kanssa olisikaan ollut viime vuosina tekemisissä. Jos ei vainajan lähipiirissäkään mulle läheisiä, niin sitten en menisi.
Ennen joutui jopa mulle tuntemattoman miehen mummon hautajaisiin. Sittemmin en mennyt edes omieni, ja enää en mene kenenkään -hyvä jos omiini, jos sellaisia on.
Nykyäänhän kaikki näkee feisbuukissa joten sinänsä aloittajan aprikointi menee hieman metsään. Itsehän menen kuokkimaan jopa tuntemattomienkin hautajaisiin, niissä on aina niin harras tunnelma.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 17:53"]
Nykyäänhän kaikki näkee feisbuukissa joten sinänsä aloittajan aprikointi menee hieman metsään. Itsehän menen kuokkimaan jopa tuntemattomienkin hautajaisiin, niissä on aina niin harras tunnelma.
[/quote]Ja hyvät tarjoilut, vai onko siellä yhtä tarkkaa kuin muissa bailuissa, vai pelkkää ruotosoppaa?
Haluan korjata kuokkimisaspektia... siunaustilaisuus on kaikille avoin, muistotilaisuus ja esim uurnan lasku vain omaisille tai kutsutuille.
Minulle on vain ihan lähin suku läheinen käytännössä. Silti olen mennyt hautajaisiin, joihin olen saanut kutsun. En esitä siellä mitään, esim. että olisimme olleet läheisempiä kuin olimmekaan, kunhan saatan vainajan viimeiselle matkalle ja hyvästelen viimeistä kertaa. Sukulainen on aina sukulainen, siihen ettei yhteyttä ole pidetty voi olla monta ihan hyvää syytä.
Hautajaisiin mennään usein omaisten takia. Eli riippuu myös tästä.
Siunaustilaisuuteenhan voi mennä kuka vain, vaikka entiset työtoverit. Kahvitilaisuus on sitten ihan eri asia, sinne kutsutaan.
Minä olen kyllä ollut sellaisissa hautajaisissa, joissa en ollut nähnyt kyseistä vainajaa kuin pari kertaa eläissäni, hän oli ilmeisesti jotain sukua kyllä minulle. Mutta kun kaikki muut sukulaisetkin menivät, niin sinne minä sitten joukon jatkoksi lähdin, lähinnä sukulaisia tapaamaan.
Kaukaisempi sukulainen on ihan ok, koska kun aletaan lukea adresseja, ne voi antaa luettavaksi jollekin, joka ei koko ajan paru ja vollota ääneen. Minä olen lukenut adressit kolmissa hautajaisissa.
Lisäksi olen ollut hautajaisissa, joissa en tuntenut vainajaa lainkaan. Olen ollut siis mieheni seuralaisena, vainajat ovat olleet hänen vanhempiensa tuttavia ja meidät erikseen kutsuttiin. Miestä pyydettiin yksiin hautajaisiin myös kantajaksi, ja minäkin sitten olin siellä.
jos ei kutsuta, ei mennä. Ja vaikka kutsuttaisiin riippuu, koska hautajaiset ovat ja kuinka kaukana.
Olen käynyt lapsuuden kodin entisen naapurin miehen hautajaisissa ja isän serkun hautajaisissa molemmat n 170 km päässä