olen 40+ ja elämä on alkanut olla pelkkää ahdistusta

Tuntuu että päivät...ja yöt, menee vain ahdistuksessa ja murehtiessa vanhenemista. Niin omaa, kuin ympärillä olevien vanhentumista. Kaikki ilo on väkinäistä, ei vapautunutta, onnellista. Pelkään kuolemaa, en kestä kun joka vuosi joku sukulaisista, ystävistä, ystävien vanhemmista kuolee. En kestä sairaaloita. Olen loukannut monia, koska en ole pystynyt menemään käymään. Oksennan jo miltei ajatuksestakin. Olen kerran nuorena pyörtynyt kun piti mennä isän ja äidin kanssa katsomaan äidin isää, joka eleli viimeisiä päiviään. En tiedä miten muut tuntuvat kestävän kaiken murheen ja surun ja elämän katoamisen niin hyvin.