Voisitko laittaa lapsesi erikoisluokalle?
Ja olisitko valmis kuljettamaan hänet joka päivä sen vuoksi toiseen kaupunkiin?
Kommentit (5)
kuvataidepainotteinen luokka. En olisi valmis kuljettamaan mihinkään kauemmas.
Ulkomailla opitun kielitaidon avulla pääsi ko. kouluun. Matka pidempi, mutta uskon, että kannattaa.
Mielelläni laittaisin jos lasta itseään kiinnostaa, mutta en olisi valmis kuljettamaan sen takia ylimääräistä. Ja jos koulumatkat bussilla kulkien pitenisivät kovasti, keskustelisin kyllä lapsen kanssa.
Toisaalta, jos erityisluokalla olisi mahdollista päästä sellaiseen oppimisympäristöön jossa opettajan on mahdollista keskittyä enemmän opetukseen kuin kurinpitoon niin mielestäni se olisi kyllä vähän pidempienkin koulumatkojen arvoista. Oma kouluaikani oli ihan helvettiä koska luokkatovereistani suurinta osaa kiinnosti enemmän häiriköidä ja kiusata toisia kuin oppia mitään ja siinä vietiin mahdollisuus oppimiseen meiltä muiltakin. Päinvastoin, kiinnostuksesta ja innostuksesta opetettaviin asioihin jopa rankaistiin luokkatovereiden taholta! Todella turhauttavaa mennä kouluun joka päivä moneksi tunniksi sen mesomisen keskelle kun enemmän oppisi sillä että kotona lukisi yksin kirjaa (siellä sentään voisi keskittyä lukemiseen). Veikkaan, että olisin saanut aika paljon parempia arvosanoja, jos edes koetilanteissa olisi saanut keskittyä vastaamaan rauhassa ilman että joku adhd-tapaus juoksee samalla ympäri luokkaa. Teen kaikkeni, että lasteni ei tarvitse kokea samaa.
Niin kauan kun opiskelurauhaa ei pystytä valtion puolesta takaamaan tavallisissa kouluissa, ei mun mielestäni ole koulunkäyntiin motivoituneiden lasten vanhempien asia uhrata omien lastensa hyvinvointia tai tulevaisuutta pakottamalla heidät huonoon opiskeluympäristöön sillä varjolla, että ne häiriköt häiriköivät vielä enemmän ja oppivat vielä vähemmän jos kaikki kunnon oppilaat lähtevät luokalta. Ei mun lapsi ole mikään saakelin roolimalli, vaan pieni ihminen, jolla on omiakin tunteita ja tarpeita!
Mulla ei ole mitään mamuja eikä alempien sosiaaliluokkien lapsia vastaan. Eivät kaikki heistä ole häiriköitä. Erityisluokilla taitaa vaan olla tavallisia paremmat mahdollisuudet saada lapsensa sellaisten lasten pariin, jotka jakavat hänen kanssaa samat mielenkiinnonkohteet, jotka ovat motivoituneita oppimaan ja saavat siitä iloa.
Jos peruskouluun saataisiin tasoryhmät (oppilaan todellisen osaamisen, ei vanhempien sosiaaliluokan, koulutustason tai silmäätekevyyden mukaan) ja erityisluokat takaisin sekä resursseja ohjata lapset, joiden paikka ei häiriintyneisyytensä vuoksi ole normaalissa perusopetuksessa erityiskouluihin, ei tarvitsisi tätäkään miettiä. Nyt homma pelaa liikaa heikoimpien mukaan ja siitä valitettavasti kärsivät ihan kaikki - myös ne heikoimmat.
Mutta en kuljettaisi kauemmas sen takia. Liikaa stressiä kaikille siitä ja koulupäivät pitenisivät.