Asiaa siitä, mitä on olla sossu (kopioitu facebookista)

Entisellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on tässä viime päivinä palanut päreet.

tekijä: Kirsi Nurmi päivä: 3. syyskuuta 2012 kello 20:19 ·

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei valitettavasti ehdi  peittelemään lapsia iltaisin, kuivaamaan hiekkalaatikolla itkevän, liian vähiissä vaatteissa leikkivän pikkutytön kyyneleitä tai lohduttamaan polkupyörällä kaatunutta, nälkäistä poikaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on suojeltavia usein jopa seitsemänkymmentä. Toiset heistä tarvitsevat vähemmän, toiset enemmän. Toisten vanhemmat edes yrittävät välittää lapsistaan, toisten eivät.

 

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä on oiva maalitaulu. Asiakkaiden usein mielenterveys- ja päihdeongelmaiset -nykyään yhä useammin pahasti persoonallisuushäiriöiset, patologiset sosiopaatti-vanhemmat  juoksuttavat lastensa asioiden hoitoon tai hoitamattomuuteen liittyviä asioita hallinto-oikeudessa. Mesoavat työhuoneissa, uhkailevat jopa vapaa-aikana. Työntekijältä pyydetään ensisijassa vastikkeetonta rahaa ja kun sitä ei saada, alkaa sirkus. Kanteluja, häirikköviestejä sähköpostiin, jatkuvaa puhelinpommitusta puhelinaikoina. Puhelusta selvittyään voikin sitten varautua selvittämään kymmenelle muulle, vihaiselle soittajalle, miksi ei pystynyt heidän soittoihinsa vastaamaan ajan puitteissa.

 

Oman sirkustelttansa pystyttää toisinaan myös hallinto-oikeus, jossa monimutkaisia, vuosikausien ongelmavyyhtejä ja perhehelvettejä puidaan usein vain paperilla. Miten kertoa paperilla lapsen tuskaisesta ilmeestä aina,  kun isä yrittää koskettaa? Miten kertoa, että kaksivuotias silminnähden vapisee, kun äiti katsoo häntä silmiin? Miten osoittaa, että alakouluikäinen poika ei saa kotonaan ruokaa ja syö siksi maanantaisin kolminkertaisen annoksen koulun tillilihaa, kun poika kuitenkin vanhempiensa läsnäollessa kertoo vaimealla äänellä että kotona on kivaa. Mun koti on maailman paras paikka. Miten kuvata paperilla vauvan peppua, joka on niin tulehtunut vaipan vaihtamattomuudesta johtuen, että se haisee? Ja ennen kaikkea, miten tämä kaikki on aukottomasti todistettavissa?  Sillä oikeudessa paperikäsittelyjen ansiosta pureudutaan pelkkiin faktoihin,  jotka ovat mitattavissa ja todistettavissa. Se edistää toki ainakin vanhempien oikeusturvaa. Mutta entäs se lapsi, joka apaattisena kertoo kotona olevan kivaa?

 

Lisää sirkushuveja saa sosiaalityöntekijä vastaanottaa kuntien ja kaupunkien budjetista vastaavilta henkilöiltä. Lastensuojelun kustannukset henkilöityvät aina juuri lastensuojelutyöntekijöihin -noihin tehottomiin, työtä vieroksuviin luusereihin- vaikka jokainen alalla toiminut tietää, että kustannuksia syntyy nimenomaan siinä vaiheessa, kun peruspalvelut pettävät. Kun päiväkotiryhmiä kasvatetaan, erityisopetusta vähennetään, kun lapsiperheiden kotipalvelu on pelkkää satua ja huhupuhetta, kun lasten- ja nuorisopsykiatrian palvelut ovat ylikuormittuneita. Herätkää, meillä on useita kuntia, joissa perheneuvolaankin on yli vuoden jonot.  Tuohon varhaista puuttumista markkinoivaan matalan kynnyksen palveluun. Aivan kuin lasten ja perheiden pahoinvointi johtuisi kehnoista sosiaalityöntekijöistä. Mutta viime kädessä lastensuojelu maksaa viulut ja yksittäinen työntekijä etenkin pienessä kuntaorganisaatiossa henkilöityy helposti tuhlaavaiseksi ja suorastaan mätäpaiseeksi. Lastensuojelu on se, jossa ei kuitenkaan voida enää sanoa, että meillä on vuoden jono.

 

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä kohtaa asiakkaita päiväsä jopa viisi - ensimmäinen voi olla näpistelijä, toinen perheväkivallan uhri, kolmas huumeita käyttävä jälkihoitonuori, neljäs syömishäiriöinen tyttö, joka saapuneen lastensuojeluilmoituksen mukaan on kummalilinen ja viides kolmekuukautinen, täysin taidoiltaan kehittymätön, ilmeetön vauva. Asiakkaiden mukana tulevat heidän perheensä ja hetkessä työhuone on niin täynnä hätää, että vaikea valita, mitä tulipaloa ryhtyy ensin sammuttamaan. Kesken sammutustöiden työntekijä itse sairastuu, on poissa pari päivää ja jatkaa siitä, mihin on kytevän palopaikkansa jättänyt. Sijaisia ei juuri palkata. Ei edes pidempien lomien ajaksi. Käsite työpari saattaa usein olla myös hämärän peitossa.Kesälomalta palatessa voi  yksittäistä työntekijää odottaa kymmenittäin kiireellisiä sähköposteja, lukuisia lastensuojeluilmoituksia ja ääriään myöten paisuva puhelinvastaaja.

 

Sitten ovat nämä nimettömät ilmoitukset. Toisinaan täyttä sontaa ja kiusaamismielessä tehtyjä, toisinaan vihje juurikin niistä pahimmista kaltoinkohteluista. Mistä tietää, kummasta on kyse? Mitään ei oikeastaan  voi jättää huomioimatta, jos mielii nukkua yönsä; eikä lain mukaan saakaan jättää huomioimatta.  Ja sitten saa  vanhempien antipatiat niskaansa, kun haluaa selvittää tilannetta ja väkisin kuulema yrittää löytää ongelmia. Tiedoksi vain; yleensä ongelmia  riitti ilman niiden aktiivista valmistamistakin.

 

Huoltoriita -kirosana lastensuojelussa. Kuherruskuukauden päätyttyä tehdään vuoron perään ilmoituksia siitä exästä. Että kun lapset ovat sen luona siellä on juotu siideriä. Ja taas selvittämään ja ongelmia valmistamaan.

 

Näpistykset- kolmetoistavuotias Karoliina ja kaksitoitavuotias Elviira varastavat Siwasta  pääsiäismunan. Poliisi tekee lastensuojeluilmoituksen. Tämäkin Ilmoitus täytyy lain mukaan käsitellä seitsemässä  työpäivässä sen saapumisesta. Jos käsittelyajat venyvät, on niskassa Valvira. Laki sen sijaan ei millään tavalla määrittele ilmoitusten  tärkeysjärjestyksiä. Ja ihan aina ei ilmoituksesta voi suoraan päätellä, mitä taustalta löytyy.

 

Hyvänen aika sentään! Ei kukaan ajattele, että kotiutetaanpas nyt tuo tyttö, vaikka se isä sen varmaan tappaakin. Ihmiset uskovat toisistaan enimmäkseen ja lähtökohtaisesti aina hyvää. Onneksi vielä minäkin, vaikka työskentelinkin lastensuojelussa viitisentoista vuotta -johtunee ehkä niistä mukavista asiakkaista, joita oli tietenkin myös rutkasti.

 

Kaikken räikeimmät tapaukset eivät ole mekanismeiltaan ymmärrettävissä, tai ainakin niinden ymmärtämiseen tulisi olla paljon nykyistä enemmän aikaa. Mielenkiinnokseen voi laskea, kuinka kauan aikaa sosiaalityöntekijällä on asiakasta kohti viikossa, jos asiakkaita on vaikkapa 70? Kokemukseni mukaan kaikkein räikeimmät ja kipeimmmistä kipeimmät vanhemmat ovat samanaikaisesti myös erittäin manipulatiivisia, monissa tilanteissa hyvin vakuuttavia taitureita, joiden sisälle näkeminen ei välttämättä onnistu edes lähimmiltä ihmisiltä. Ja jotka ovat kietoneet lapset täysin omiin valheisiinsa ja illuusioihinsa mukaan. Ja kun tähän kaikkeen lisää vielä  kiireen,  vaihtuvat työntekijät ja usealta suunnalta samanaikaisesti tulevan paineen, on kai aika inhimmillistä, että jokainen lapsi  ei aina tule suojelluksi. Miksi kukaan ei tämän meneillä olevan kohun aikana ole todennut, että onneksi meillä on lastensuojelutyötä niin näitä ei satu enempää? Luuleeko joku todella, että salassapitosäädösten puitteissa sossu voi soittaa Seitsemän päivää- lehteen ja kertoa, että pelastinpas viime viikolla lapsen varmalta pahoinpitelyltä? Niitä tarinoita ei kerro kukaan, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä olisi.