Onko joskus ollut mautonta sisustaa oman perheen kuvilla?

hääkuva olkkarin seinällä, ja lasten vauvakuvat. Tykätään molemmat, että niitä saa katsella joka päivä. Ja oikeastaan joka päivä tuleekin katseltua, on niin keskeisellä paikalla. Lapset myös mainitsee niistä usein, pienin kyllä kysyy että missä mun on, kun ei ole "ehditty" kehystää...



Ennen varmaan olisi ollut jotenkin noloa korostaa itseään ja perhettään näin. Ja joidenkin mielestä ilmeisesti nykyäänkin, mutta eipä se minua haittaa. Eletään kukin niinkuin eletään. En minäkään ihmettele, jos joku ei vie lapsiaan kuvaamoon kuvattaviksi. Hänelle joku muu asia on tärkeä ja tuottaa iloa. Minulle ja miehelleni tämä muun muassa.

Eli oma hääkuva suurennettuna seinällä, ja jokaisesta lapsesta isot (jos ei nyt ihan kahta neliötä...) vauvakuvat myös. Me vaan yksinkertaisesti tykätään tosi paljon valokuvista, ja omia kuvia nyt vaan on luontevin laittaa seinälle. Veljen lasten jne, kuvat on sitten siellä hyllyssä rivissä. Sori jos haittaa, ei haittaa jos huvittaa :)



Ai niin ja meillä lapset mainitsee tosi usein siitä meidän hääkuvasta, ja kyselee joka kerta samat kysymykset siitä "kun te isin kanssa olitte häissä", ja ihastelee kuvaa. Musta se on kivaa, ja tulee samalla muistelleeksi juhlia itsekin. Ja samalla muistelleeksi, että ollaan tosiaan ihan rakkausparikin eikä vaan neljän lapsen isi ja äiti.

mutta ei hääkuvaa. En ole tullutkaan ajatelleeksi, että se saattaisi olla lapsille tärkeä juttu, se vanhempien hääkuva. Lapset varmaan tosiaan tykkäisivätm, jos isin ja äidinkin hääkuva olisi ihan seinällä.



Enkä tiedä oliko se ennenkään mautonta, mutta omaa perhettä ja parisuhdetta ei varmaan silloin vaan korostettu.

en omaan kotiini seinälle suurentaisi valokuvia tauluksi. Jokainen kuitenkin tavallaan, makuasioista ei voi kiistellä.

mut silloin aika oli toinen. Ei häätkään olleet silloin mikään kahden vuoden projekti, vaan vaatimaton vihkiminen ja kakkukahvit. Ihmiset näki itsensä muutenkin eri tavalla; monesta ois ollut epämukavaa katsella edes itsestä otettuja valokuvia, saati sitten kehystyttää niitä seinälle.

En oikein saa elämyksiä omasta ja miehen ja lasteni kuvista. Näen niitä paljon kauniimpina ja ihan elävinä joka päivä. Seinilleni haluan mieluumin jotain hieman erikoisempaa ja ajatuksia herättävää.

on edelleen vähän noloa pistää hääkuva sellaiseen paikkaan, että kaikki sen näkevät. Siis jos ne häät on olleet vaan morsiamen egotrippi, ja kuvatkin sellaisia, että tässä MINÄ morsian olen tän kimpun kanssa puun katveessa, ja tässä MINÄ tällain katson utuisesti tulevaisuuteen, katsokaas mun poskipäitä ja leukalinjaa, ja tässä olen sitten MINÄ...ja ai niin, tää mun mies tossa vieressä. Tietynlainen itsekorostus ei vielä ole rantautunut mieskulttuuriin. Mut ehkä jonain päivänä rantautuu, mistäs ton tietää.