Miten viihtyisit tällaisen ihmisen kanssa?
On luonteeltaan arka ja hillitty. Hyvin kaunis ulkoisesti. Juttelee mukavia ja nauraa vitseille, muttei itse ole kovin huumorintajuinen. Tykkää käydä kahviloissa, matkustelee paljon, kokkailee. Ei käy baareissa. Luo uraa.
Ps. en ole itse tuo ihminen :)
Kommentit (17)
Huumorintajuttomuus ja tietynlainen takakireys olisi isoimmat esteet tälle. Ja todnäk kyseinen henkilö pitäisi minua rasittavan suulaana, joyen joutuisin koko ajan sensuroimaan itseäni. Kuivakkaat virkamiestyypit eivät ole inun juttuni. Siis sellaiset, joista ei paljastu uusia puolia lainkaan, vaan aina on kuin nolosteleva, häpeilevä maski päällä. Pahimpia juuri tuollaiset kuin joku kirjoittaneista, joka sanoi ettei itsekään pidä " esiintyjistä".
Kuulostaa ihan mulle (paitsi en ole mikään superkaunis), voisin viihtyä hyvinkin.
En ymmärrä tuota yhtä kommenttia intohimon puutteesta. Kyllähän ihminen voi suhtautua hyvinkin intohimoisesti johonkin asiaan, vaikka ulkoisesti perusluonteeltaan olisikin hyvin hillitty. Esim. mun töissä melkein kaikki ovat sellaista kuivakkaa ja asiallista tutkijatyyppiä, mut erittäin monille se oma tutkimusalue on kuitenkin elinikäisen suuren kiinnostuksen ja intohimon asia.
Se että on intohimoinen, ei tarkoita että pitäisi välttämättä kouhkata asioista aina ja kaikille muille jotenkin suuna ja päänä.
Valitsen hyvin tarkkaan ihmiset, joita tapaan, eikä tuollainen henkilö kuuluisi heihin.
Itsellekin tulee piinaava olo, jos jollakin on ns. kontrolli koko ajan päällä.
Minulle huumorintaju on yksi tärkeimmistä kriteereistä millaisten ihmisten kanssa viihdyn. Ystävieni (parhaiden sellaisten) kanssa yleensä emme ole kovinkaan hillittyjä, nauramme paljon ja kaikilla hyvä huumorintaju. Kukaan ei ole arka.
Valitsen hyvin tarkkaan ihmiset, joita tapaan, eikä tuollainen henkilö kuuluisi heihin.
en itsekään ole se, jonka on pakko esiintyä koko ajan.
Kaikki tosiystäväni ovat tuollaisia! Uskon, että vitsiäkin hän osaisi heittää, jos olisi vain oikeassa seurassa.
Minullakin on yksi kaveri, jolla on minusta huono huumorintaju. Hän varmasti yllättyisi, jos tietäisi kuinka usein nauran vedet silmissä parin muun ystävän kanssa, joiden kanssa huumorintaju on enemmän samanlainen. :)
Minulle huumorintaju on yksi tärkeimmistä kriteereistä millaisten ihmisten kanssa viihdyn. Ystävieni (parhaiden sellaisten) kanssa yleensä emme ole kovinkaan hillittyjä, nauramme paljon ja kaikilla hyvä huumorintaju. Kukaan ei ole arka.
Siis nythän on niin, että kukaan ei ole arka tutussa ja hyvässä kaveriporukassa.
Tuosta ap:n kyselystä tulee mieleen lähinnä ihminen, joka ei niin kovasti tykkää ap:sta ja jolla luultavasti on niitäkin kavereita, joiden seurassa ei ole arka ja huumorintajuton. Tietenkin jos ap on kova jyräämään ja heittää huonoa vitsiä, niin vaikutelma kaverista voi olla tuo...
Mutta tietty ap on ihan loistotyyppi ja kaikki vika on kaverissa, joka on arka, huumorintajuton ja arasti luo uraakin siinä sivussa. Ettei vain ap:ta harmittaisi tuo viimeksi mainittu? ;)
Itsellekin tulee piinaava olo, jos jollakin on ns. kontrolli koko ajan päällä.
Minusta kontrolli on suomalaisten ominaispiirre. Joka porukassa ja ryhmässäkin kynytetään omassa porukassa ja varotaan sanomasta ääneen, mitä ajatellaan. Tuttua?? :)
Tai sitten olette vain oikeasti sellaisia hiljaisia ja kyräileviä vapautuneina! :D Hassua!
espanjassa asuva suomineito

Samat harrastukset kuin minulla kaikin puolin. Paitsi itse en hirveän paljon kokkaa arkiruuan lisäksi. :)
Minuakin tuo huumorintajuttomuus epäilyttää, koska kaikilla on joku hengenheimolainen huumorinkin suhteen. Joskus se et vaan ole sinä.
Niin, kaikki suomalaisethan me ollaan samanlaisia. Niinkuin espanjalaisetkin laiskoja EU:n loisia.Itsellekin tulee piinaava olo, jos jollakin on ns. kontrolli koko ajan päällä.
Minusta kontrolli on suomalaisten ominaispiirre. Joka porukassa ja ryhmässäkin kynytetään omassa porukassa ja varotaan sanomasta ääneen, mitä ajatellaan. Tuttua?? :)
Tai sitten olette vain oikeasti sellaisia hiljaisia ja kyräileviä vapautuneina! :D Hassua!
espanjassa asuva suomineito
Pohjaan tämän mielipiteen 32-vuoteen, jotka olen asunut Suomessa ja ollut siellä uusissa ryhmissä ja työpaikoissa. Joka paikassa, siis kesätöissä, lukiossa, yliopistossa, koulutusta vastaavissa hommissa ihmiset yleisesti ovat samanlaisia: tuppisuita, jotka puhuvat vain vähän ja asiaa. Siis ei ihan kaikki, mutta valtaosa.
Jos joku on kova hölöttämään, niin se on enemmäkin joku kylähullu. :) Täällä se taas on ihan normaalia, että joka paikassa on tärkeää päästä hölöttämään ja varsinkin itsestään. Mutta älä nyt pliis suutu + en minä tämän maan taloutta ole tähän jamaan saanut!
suomineito
Joidenkin ystävien kanssa vitsaillaan, toisten kanssa puhutaan syvällisempiä tai vakavampia. Varmasti tämä henkilö voisi olla kiva ja mielenkintoinen.
Ihminen on ok ja kyllähän tuon kanssa viihtyisi, mutta suhde tuollaisen kanssa olisi pidemmän päälle tylsä ellei hänestä paljastu uusia puolia kun tutustut lähemmin. Jotkut ihmiset eivät vain ikinä löydä sitä liekkiä tai intohimoisuutta. Uskon kuitenkin että se on lähes kaikille mahdollista - suhtautua intohimoisesti johonkin asiaan/ihmiseen ja näin ollen elää intohimoisesti.
en itsekään ole se, jonka on pakko esiintyä koko ajan.
Valitsen hyvin tarkkaan ihmiset, joita tapaan, eikä tuollainen henkilö kuuluisi heihin.
Tykkään paljon tuollaisista ihmisistä.