Apua, mitä tehdä? Miehestä, syvä huoli

Mies ei oikein pidä töistään, ottaan myös kaikkien sanomiset aina aivan liian vakavasti ja itseensä (heikko itsetunto), lasten kanssa on ollut väsynyt ja kokee kasvattamisen ilmeisen ylivoimaiseksi (ei jaksa kuunnella kitinää tai osaa suhtautua uhmaikäiseen), meilläkään ei ole liiemmin ollut aikaa toisillemme. Sanoo, että joka v-tun asia on päin p-ttä. Ja todella, liioittelee aivan kaikesta. Jos lapsi kiukkuaa, on asiat huikean pahasti ja lapsessa vika, vaikka kyse normaalisti pikkulapsen käytöksestä.



Selkeästi miehellä heikot resurssit ja nyt kun useampi vaatimus päällekkäin menee yli. Tuo negatiivinen elämänasenne on aina näkynyt, mutta siis ollut paljon lasten kanssa, iloinnut, hassutellut- siis kyllä panostanut positiivisesti paljon.

Minusta sinun tulisi ensisijaisesti ajatella lapsia ja heidän hyvinvointiaan. Se on selkeä ensimmäinen prioriteetti ja vasta sen jälkeen kaukana tulee miehesi hyvinvointi.



Soita jollekin joka osaa kertoa mitä vastaavassa tilanteessa toimitaan lasten ja isän tapaamisen suhteen kun isä saattaa olla aggressiivinen.



Voisit jättää lapset hoitoon ja mennä tapaamaan miestäsi. Keskustelkaa rauhassa asioista. Voit mielestäni esittää selkeän ukaasin, että hänen on aloitettava terapia tai sitten haet eroa. Kerro, että pelkäät häntä ja olet huolissasi sekä hänen että lasten ja itsesi hyvinvoinnista.



Lopultakin hän on aikuinen ihminen eikä häntä voi pakottaa mihinkään. Vastuu hänellä on itsestään. Älä ala hänelle hoitajaksi tai äidiksi. Toki väliaikaisesti voi olla näitäkin, mutta se edellyttää, että mies on myös oikean avun piirissä.

Olen siskon luona lasten kanssa. Mutta vaikeahan näinkään on jatkaa. Miten sitten takaan, ettei lapset joudu olemaan isänsä kanssa? Enhän kai voi pitää heitä erossakaan noin vaan? Mistä saan jotain apua tähän tilanteeseen?

Siis nimen omaan lasten ja itsenikin takia olen hyvin huolissani miehestä, meidän turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia. Mies ottaa vastuun itsestään, mutta kun on lasten isä ja meidän pitäisi selvitä tässä jotenkin nyt lasten kanssa, niin pakkohan minun on välittää. En edes uskalla ottaa nyt mitään terapiaa puheeksi, sekoaa vaan raivossaan kun ehdotan tuollaista törkyä, hän ei ala mihinkään.

Valvotut tapaamiset voisivat olla hyvä vaihtoehto miehen osalta, ainakin näin alkuun.

Olen siskon luona lasten kanssa. Mutta vaikeahan näinkään on jatkaa. Miten sitten takaan, ettei lapset joudu olemaan isänsä kanssa? Enhän kai voi pitää heitä erossakaan noin vaan? Mistä saan jotain apua tähän tilanteeseen?

jonkun miehen sukulaisen mukaasi keskustelemaan asiasta miehen kanssa? Joku joka tuntee hänet hyvin. Jos sitten käsittäisi paremmin ettei tuollainen käytös ole normaalia, ja että apua on ihan ok hakea jos maailma kaatuu päälle.

soitat neuvolaan ja selität tilanteen. Ihan varmuuden vuoksi.



Ja sitten soitat paikkakuntanne last.valvojalle ja selität uudestaan.



Molemmilta sinä kysyt, mitä nyt teet ja mitä jatkossa.



Sieltä saat oikeita ohjeita, noudata niitä.

pitäisi tulla jollain tapaa vastaan. Toivottavasti ap:n perhe saa apua.

Onko mun turvallista soittaa neuvolaan tässä tilanteessa? Ettei kohta lapsia oteta minultakin tai jotai, vaikka taatusti teen aina kaikkeni lasteni eteen.



Onko tämä nyt liioiteltua minun osaltani, kuten mies varmasti ajattelee? Itse en todella asiaa niin näe.

jos käytös on äkillisesti muuttunut.

Meillä kans vähän samankaltainen tilanne, esim. eilen oltiin kaupoilla ja siellä nähtiin yksi etäisesti tuttu mies, jota mieheni ei tunnistanut. Moikkasin ja juttelin tälle miehelle. No, sitten kotimatkalla oli ärtymystä ilmassa (väsyi kauppareissusta) ja tiuski sekä minulle että lapselle. Kysyi myös silmät salamoiden "kukas se äijä oikein oli". Kirosi kun muut autoilijat eivät osanneet hänen mielestään ajaa jne. Kun pahoitin mieleni, niin hän vain kuittasi "leikkiä se vain oli ja vitsinä kiroilin" sekä "mähän vaan kysyin kuka se oli". Mitätöi täysin sen, miltä hänen käytöksensä tuntui minusta ja lapsesta. Lapsikin oli jossain vaiheessa suorastaan paniikissa kun mies kirosi.



Ei kai se auta kuin yrittää puhua miehelle, sekä minun että ap:n, sitten kun on rauhallisempi tilanne. Mutta kaikesta puhumisesta huolimatta muutosta ei tapahdu, ellei toinen myönnä kurjaa käyttäytymistään vaan vierittää syyn ulkopuolelle: ap:n mies syyttää pahaa maailmaa ja mun mies sanoo, että mä olen liian herkkänahkainen enkä ymmärrä huumoria.



Sano ainakin miehellesi selvästi ap, ettet siedä että sulle kiroillaan ja huudetaan. Huorittelu ei myöskään kuulu parisuhteeseen. Mä olen sanonut, että mulle ei kiroilla ja kiroilu onkin vähentynyt vaikkei olekaan kokonaan poistunut. Ehkä sun mies joskus tajuaa kuinka huonosti käyttäytyy, kun aina vaan muistutat, että "mulle ei puhuta noin". Tsemppiä!

fiksua soittaa neuvolaan. Osoitat että sinulla on huoli lapsista (ja miehestä).

ihan tyynen rauhallisesti, että tuolla tavalla ei yksikään täysijärkinen, suoraselkäinen aikuinen mies ja isä puhu ja että nyt saa luvan alkaa käyttäytyä kuten vastuullisen MIEHEN kuuluu tai otan lapset ja lähden, sillä tunne oloni turvattomaksi moisen vastuuttoman nulikan seurassa. Eli joko ryhdistäydyt ja haet itsellesi apua tai sitten tämä oli tässä.

muuttamalla miehen luota pois, joten sulla ei ole mitään pelättävää. Soita vaan.

Onko mun turvallista soittaa neuvolaan tässä tilanteessa? Ettei kohta lapsia oteta minultakin tai jotai, vaikka taatusti teen aina kaikkeni lasteni eteen.

Onko tämä nyt liioiteltua minun osaltani, kuten mies varmasti ajattelee? Itse en todella asiaa niin näe.

Kerrot rehellisesti ettet koe kotona asumista turvallisena. Sitä kautta ehkä ja toivottavasti asiat alkavat selkiintyä; laitat avioeron vireille, haet yksinhuoltajuutta ja isälle lähestyskielto & valvotut tapaamiset lasten kanssa.



Teet oikein kun suojaat lapsesi mieheltä, jolla on mielenterveys mennyt. Älä jää "ehkä huomenna on paremmin jossitteluun", toimi. Vaikka mies itkisi ja olisi lempeä tai uhkaisi millä tahansa, älä mene takaisin.