Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi olen sinkku?

Vierailija
02.09.2012 |

Viime aikoina on kieltämättä alkanut epäilyttää miksi itse pysyy vuosi toisensa jälkeen sinkkuna. Aluksi se ei häirinnyt, mutta nyt 30 ikävuoden jälkeen kysymys alkaa olla koko ajan ajankohtaisempi. Ihmiset ympärillä pariutuu mitä ihmeellsimmistä lähtökohdista käsin, mutta itse vain porskutan sinkkuna vuosi toisensa jälkeen.



Mikä on pielessä? Minulla on yliopistotason koulutus, teen kohtuullisen vaativaa ja hyvin palkattua työtä ja asun Helsingissä. Järkeä on päässä vähintään normaali-ihmisen verran enkä koe olevani erityisen tylsäkään. Kilpaurheilua olen harrastanut koko nuoruuteni ja olen perusolemukseltani hoikka. Kroppa on sopusuhtainen ja tiukka, vaikkakaan ei erityisen lihaksikas.



Naisia tulee tavattua pääasiassa baareissa, mutta nykyään sekin on harventunut, kun kaverit ovat löytäneet kumppaneita eikä itsekseen viitsi enää käydä. Toisinaan tulee kutsuja jatkoille, mutta ei ikinä niiltä naisilta, joista olisin oikeasti kiinnostunut. Seksissä huomioin naiset todella hyvin silloin harvoin kun siihen tarjoutuu tilaisuus (suu- ja käsitekniikat hallussa). Kalunkin koko on ihan samassa suhteessa kuin oma pituus (190cm), joten näilläkään ei voi selittää mitään.



Useimmiten naiset haluavat yhden illan jälkeen tapailla uudestaan, mutta minua ei yleensä ole nämä naiset enää kiinnostaneet. Toisaalta olen kokenut pientä syyllisyyttä kun olen lähtenyt naisten matkaan, joista en ole edes alussa ollut kiinnostunut. Uskottelen, että joskus pääsisin tekee lähempää tuttavuutta "sen oikean" kanssa ja tilanne olisi sen jälkeen kokonaan eri.



Huonolta tosiaan näyttää. En oikein osaa etsiä naisia kuin baarista ja siellä harvemmin tapaa ketään kiinnostavaa. Nykyään kun baarireissut ovat vähentyneet, niin tilanne on entistä huonompi. Miten ihmeessä ihmiset pariintunvat normaalisti? Normaalissa kanssakäymisessä kun kukaan ei koskaan tunnu olevan kiinnostunut toisesta tai ainakaan näytä sitä julkisesti.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
03.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene ihmeessä nettiin etsimään kumppania. Toimii paljon paremmin kuin baari.

Vierailija
2/9 |
17.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
02.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siitä seuraa vain tympääntyminen, kuten kuvasit.



Itse luin juuri John Grayn kirjaa Mars ja Venus ja seurustelun taito. Se voisi sopia sinullekin. Muutamia amerikkalaisia painotuksia lukuun ottamatta siitä löytyy paljon vinkkejä seurustelun aloittamiseen ja ylläpitämiseen.

Vierailija
4/9 |
02.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joista olet kiinnostunut eroavat niistä naisista, jotka kiinnostuvat sinusta...?

Minkälaista naista siis etsit?

Vierailija
5/9 |
02.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ensiksi lakkaat lähtemästä niiden naisten mukaan, joista et ole kiinnostunut. Toiseksi käytät säästyneen ajan niiden naisten piirittämisen, juu, kuulit oikein, piirittämiseen, jotka sinua kiinnostavat. Sinun on siis uskalltettava tehdä aloite ITSE!!!

Vierailija
6/9 |
02.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai siis baareissa kaikilla on mielessä vaan iskeminenaj seksi. Sksi itseänikään ei kiinnosta siellä tutustuminen. Mulla on sen sijaan ollut ihastumista ja piiritystä mm. Työpaikalla, harrastusten parissa, matkoilla, kavereiden kautta tavattujen ihmisten kanssa... Yleensä juttu lähtee siitä, että juttelen tosi paljon ihmisten kanssa ihan kaveripohjalta, en koskaan "se" mielessä ja sitten kun jonkun kanssa juttu luistaa tosi hyvin, sitten vasta saattaa herätä muutkin tunteet :j



T. Nainen 35v. - jo pariutunut, mutta kiinnostuneita riittää edelleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
26.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
8/9 |
26.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.09.2012 klo 03:08"]

Mene ihmeessä nettiin etsimään kumppania. Toimii paljon paremmin kuin baari.

[/quote]

Netissä on vain huonot naiset kuten myös baareissa.

Minun vinkkini sinulle on, että keskity itseesi ja harrastuksiisi. Loput tapahtuu itsestään.

t. Mies, 31v

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
26.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odotat siis että unelmien nainen tulee ja iskee sinut? Oletko koskaan seurustellut?? Etkö itse tee aloitetteita ollenkaan?Jos näin on, olet sinkku sen takia että et uskalla laittaa itseäsi likoon. Se on sellanen piirre miehessä, joka ei varmasti tee vaikutusta.

Jos haluat parisuhteen, niin ehdottomasti seuraavalla kerralla kun tapaat jonkun omasta mielestäsi kiinnostavan naisen, niin osoitat hänelle avoimesti olevasi kiinnostunut. Siis niin että ei jää mitään epäselvää. Voihan se olla että sinulla on myös kriteerit turhan korkealla. Esim ihastut vaan todella hyvännäköisiin naisiin, mutta itse et ole kasvoiltasi kummonen, ja jos et kovin supliikkikaan niin et ehkä vetoa niihin naisiin joita haluaisit. Mutta voin olla väärässäkin, ei voi tietää jos ei kokeile!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän viisi