Lastensuojelusta: oma kokemukseni.
Olin etäisän välipitämättömyyden ja vastuuttomuuden vuoksi pyytänyt lastensuojelua ottamaan meidät asiakkaaksi ja selvittämään olosuhteet molemmissa kodeissa. Erityisesti pyysin tätejä jututtamaan meidän lapsiamme, jotka tuohon aikaan olivat lähellä kouluikää eli hyvin pieniä vielä.
Juuri noihin aikoihin etäisä löi toista lasta. Se ei ollut ainoa kerta, mutta tämä nimenomainen tapaus sattui juuri perhekäynnin alla.
Lapsi kertoi asiasta sossun tädeille omin sanoin. Hänessä ei ollut jälkiä, mutta hän osasi kertoa sujuvasti miten tilanne meni ja miten häneen sattui tuolloin.
Sossun tädit kysyivät lapselta, että pyysikö isä jälkikäteen anteeksi, että voi voi, aina pitäisi muistaa pyytää anteeksi.
Sossut kyllä jututtivat isää ja ottivat asian puheeksi, mutta asia jäi siihen. Kukaan ei koskaan käynyt naapurikaupungissa isän uudessä perheessä katsomassa, millaisissa olosuhteissa lapset siellä ovat.
Nyt etäisä on ollut väkivaltainen myös nuorempaa lasta kohtaan.
Arvatkaapa tekeekö mieli jutella asioista enää lastensuojelulle?
Oma kokemukseni on se, että varsinkin etävanhempi saa tosiaan mätkiä ja hakata lasta toistuvasti, niin että luita murtuu ja jälkiä jää, ennenkuin kukaan puuttuu asiaan. Etävanhemman oikeudet todellakin jyräävät lapsen oikeudet. Tällaisessa oikeusvaltiossa me elämme.
Kommentit (8)
Suosittelen yhteydenottoa Sossuun. Nimittäin nämä av-mammat eivät takuulla voi tehdä asialle senkään vertaa.
lähivanhempi kidutti ja tappoi.Tälläisessä valtiossa me elämme.
p.s Kyllä sussakin vikaa on,ei terve äiti pyydä mitään tutkintaa välinpitämättömyyden vuoksi.?
Koska lastensuojelutarve kohdistui omiin lapsiini etävanhemman luona, oli ainoa tapa päästä sossun puheille hankkiutua lastensuojelun asiakkaaksi. Etäisän välinpitämättömyydellä tarkoitan lapsen vakavan sairauden hoidon laiminlyöntiä ja sen sellaisia asioita.
Ymmärrätkö - vai oletko liian kännissä ymmärtääksesi mitään? Känniselle vaikutat kirjoitustaidon perusteella.
ap
lähivanhempi kidutti ja tappoi.Tälläisessä valtiossa me elämme.
p.s Kyllä sussakin vikaa on,ei terve äiti pyydä mitään tutkintaa välinpitämättömyyden vuoksi.?Koska lastensuojelutarve kohdistui omiin lapsiini etävanhemman luona, oli ainoa tapa päästä sossun puheille hankkiutua lastensuojelun asiakkaaksi. Etäisän välinpitämättömyydellä tarkoitan lapsen vakavan sairauden hoidon laiminlyöntiä ja sen sellaisia asioita.
Ymmärrätkö - vai oletko liian kännissä ymmärtääksesi mitään? Känniselle vaikutat kirjoitustaidon perusteella.
ap
Heitteillejättö. Lapsen pahoinpitely on poliisiasia aina
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä sanoi minulle, ettei aiheettomia ilmoituksia ole olemasskaan, vaan kaikki ilmoitukset ovat aiheellisia eli se mitä ilmoituksessa väitetään myös on totta. Jos ilmoitus tehdään omalla nimellä, se on vielä varmemmin totta.
Ainoastaan huoltajuuskiistassa, kun halutaan vahingoittaa toista puolisoa, ilmoutukset ovat aiheettomia.
Näin hän sanoi.
Joten, sinun olisi pitänyt ehkä tehdä se nimettömänä ja kertoa että olet seurannut isää ja lapsia ja tiedät tällaista.. tms.
Mutta nyt on ajateltu, ettei väittämät ole totta, haluat vain estää isää tapaamasta lapsia.
Nyt kun asia on pinnalla, tee uusi ilmoitus, nimellä tai nimettömänä. Vie ensi kerralla lapsesi lääkäriin jos on mustelmajälkiä tms. tai poliisille, lapsi kuulustellaa, tulee syyte.
lähivanhempi kidutti ja tappoi.Tälläisessä valtiossa me elämme.
p.s Kyllä sussakin vikaa on,ei terve äiti pyydä mitään tutkintaa välinpitämättömyyden vuoksi.?Koska lastensuojelutarve kohdistui omiin lapsiini etävanhemman luona, oli ainoa tapa päästä sossun puheille hankkiutua lastensuojelun asiakkaaksi. Etäisän välinpitämättömyydellä tarkoitan lapsen vakavan sairauden hoidon laiminlyöntiä ja sen sellaisia asioita.
Ymmärrätkö - vai oletko liian kännissä ymmärtääksesi mitään? Känniselle vaikutat kirjoitustaidon perusteella.
ap
Heitteillejättö. Lapsen pahoinpitely on poliisiasia aina
Termit ja faktat "vähän" hukassa?!! Jos lapsi on etävanhemman luona, niin miten lähivanhempi voisi olla syyllinen heitteillejättöön?
Taitaa av-mammoilla olla lauantai-illan siiderit jo viimeistä pulloa myöten juotu, kun keskustelun taso on tätä luokkaa.... kaikkein urpoin väki vaan palstailee, fiksuimmat lienevät jo sängyissään.
Käy ihmeessä kertomassa poliisille asioista. Sekä sairauden laiminlyönnistä, että väkivaltaisuudesta. Ja kerro, että et ole saanut apua, vaikka olet ilmoittanut lastensuojeluun. Kukaan tervejärkinen poliisi ei ihmettele sinun huoltasi. Kukapa haluaisi lähettää lapsensa paikkaan, jossa lapsi voi joutua pahoinpidellyksi ja vaille hoitoa vakavassa sairaudessa. Lapset mukaan ja tarvittaessa poliisi voi vahvistaa asioita lapsilta. Saat ihan varmasti apua. Etenkin nyt, kun asiat on julkisuudessa tapetilla. Lasten isä on syyllistynyt toistuvaan rikokseen, joten laki on puolellasi. Voit kysyä poliisilta lupaa olla päästämättä lapsia isän luo, kunnes asiat on selvitetty. Nythän lapset lähetetään "surman suuhun". Tule kertomaan tänne kuinka asiat etenevät. Tsemppiä!!!
Jos tietää että jotain lasta pahoinpidellä on jokanen velvollinen ilmoittamaan siitä poliisille. Sossut toki myös syyllistyivät samaan
lähivanhempi kidutti ja tappoi.Tälläisessä valtiossa me elämme.
p.s Kyllä sussakin vikaa on,ei terve äiti pyydä mitään tutkintaa välinpitämättömyyden vuoksi.?