Vanhempien ero isompi riski lapsen kehitykselle kuin päivähoito?

On tehty tutkimuksia, joiden mukaan ero riitaisasta suhteesta on lasten kannalta parempi kuin jatkaminen. Jatkuvat riitelyn näkeminen voi aiheuttaa lapselle psyykkisiä ongelmia.



Mutta jos isoja repiviä riitoja ei ole ja ongelmat ovat lähinnä arkeen kyllästymistä tai vastaavaa, niin olen samaa mieltä kun edellinen kirjoittaja: vanhempien hellä parisuhde on lapselle koti.

Vaikka lapsi kokisi kriisin, olisi surullinen ja toivoisi vanhempien yhteenpaluuta, se ei vielä tarkoita että hänen "kehityksensä" jotenkin menisi taaksepäin.



Asiaa on tutkittu todella paljon, joten siitä vain kirjallisuuskatsausta tekemään.



Se on selvää että riitaisi ero, jossa vanhemmat käyttävät lasta riidan välikappaleena ja pyrkivät esim. vieraannuttamaan lapsen toisesta vanhemmasta on riski lapsen psyykkiselle kehitykselle. Toisaalta, vanhempi joka on näin täysin välinpitämätön lapsensa henkisestä hyvinvoinnista oli/on sitä myös ollessaan avioliitossa.

kun miehen uskottomuus paljastui 2 kk ennen toisen lapsen syntymää. Mun mielestä olisi ollut hirveän epäreilua, että jään yksin hoitamaan vauvan ensimmäisen vuoden valvomiset ym äitiyslomalla - ja että joutuisin vielä muuttamaan (asutaan isossa ok-talossa josta reilusti velkaa. Niinpä sanoin miehelle, että asutaan yhdessä tämä vuosi ja jaetaan lastenhoito jne ja käydään terapiassa ja selvitellään parisuhdettamme. Katsotaan, voiko tästä selviytyä - ja vieläpä niin, että paskaan suhteeseen, katkeruuteen kumpikaan ei halunnut jäädä.



Tilanne oli sen verran rankka, että 2 v sai olla päivähoidossa (yksityinen päiväkoti) ja minä sitten kotona vauvan kanssa. Av-palstamammat haukkuvat laiskaperseeksi ym - onneksi en täältä hae elämänohjeita.



Vuosi on kulunut, me mieheni kanssa olemme onnistuneet selvittämään parisuhteemme asioita, kasvamaan molemmat ihmisinä ja vanhempina - ja olemme nyt onnellinen aviopari, rakastuneita ja askeleet kevyinä jatkamaan matkaa. Vauva on saanut hyvää hoitoa ja esikoista on myös jaksettu helliä - elämää on myös hoitopäivän ulkopuolella. Ja mun lapsilla on molemmat vanhemmat, toivottavasti vielä pitkään.



Mä pidän avioeroa huonompana vaihtoehtona kuin päivähoitoa, toki omasta tilanteestani johtuen. Palstalla kun aikaa viettää, todellakin tuntuu että avioero on suositus pienistäkin parisuhteen ongelmista - ei puhettakaan, että av-mamma katsoisi itseään peiliin avio-ongelmien paljastuttua. Mä en tietenkään tarkoita, että olisin ollut vastuussa mieheni pettämisestä, se oli hänen typerääkin typerämpi tapansa yrittää ratkaista omia ongelmiaan. Tutkimusten mukaan vaan on niin, että jos avioliitossa on ongelmia, niin ne koskettaa molempia osapuolia. Jos toinen on alivastuullinen, niin toinen on yleensä ylivastuullinen. Jos toinen on aggressiivinen, niin toinen on yleensä kynnysmatto. Ja jos vain odottaa sen toisen osapuolen muuttuvan, niin siitä seuraa avioero. Avioliitto voi jatkuva vain kun molemmat tunnistavat omat käytösmallinsa ja tekevät töitä niiden muuttamiseksi...



Ja päiväkoti voi tosiaan joskus olla lapsen etu pitkälläkin tähtäimellä...

moni on eronnut lapsen ollessa hyvin pieni. Nämä vanhemmat ovat hyvin helpottuneita siitä, ettei lapsi muista tuota eroa tai sitä että ovat joskus olleet perhe.



Tuohon väittämääsi en usko.

Tämä päivähoitokahina täällä av:lla nyt vain on muutamien tapa pönkittää egoaan.



Omien vanhempien ero saattaa olla kriisi aikuisillekin lapsille jotka eivät ole enää mitenkään riippuvaisia vanhemmistaan. Jo siitä voi päätellä, mitä ero tekee lapselle.



Tiedän ainakin kaksi tapausta, joissa vanhemmat ovat eronneet lapsen ollessa vuoden ikäinen ja lapsi on haaveillut omien vanhempien yhteen palaamisesta vielä kouluiässä. Toive ehjästä perheestä on todella voimakas.

moni on eronnut lapsen ollessa hyvin pieni. Nämä vanhemmat ovat hyvin helpottuneita siitä, ettei lapsi muista tuota eroa tai sitä että ovat joskus olleet perhe.

Tuohon väittämääsi en usko.

se, ettei muista toki tarkoittaa siis myös sitä, että lapsen on ns. pitkällä tähtäimellä parempi kasvaa ilman molempia vanhempia jokapäiväisessä elämässä..? Ahaa.

tunne, että pieni lapsi on arvokas, on kaikkein tärkein. Rajoja tietenkään väheksymättä!

Mikä yhteys vanhempien avioeroilla on lasten persoonallisuushäiriöiden syntymiseen.



Moniko parikymppinen nainen etsii symbolisesti isäänsä lyhyistä seksisuhteista reilusti itseään vanhempien miesten kanssa? Moniko pelkää sitoutumista (jopa omiin lapsiinsa) omien vanhempien avioeron aiheuttamien traumojen vuoksi? Kehittyykö läheisriippuvuus juurikin siksi, ettei lapsella ole ollut lähellään kumpikin vanhempi sekä lasta että toisiaan rakastaen?



Kyllä vanhempien hellä parisuhde on lapselle koti.

Kyllä vanhempien hellä parisuhde on lapselle koti.

Varmaan riippuu lapsen temperamentista ja miten ero käytännössä hoidetaan ja mitä siitä seuraa lapselle se, miten se lapseen vaikuttaa ja kuinka traumaattisia seurauksia sillä on. Se kuitenkin tiedetään, että avioerolapsilla on keskimääräistä enemmän erilaisia ongelmia, kun tutkitaan heitä joukkona. Yksilöllistä vaihteluahan on paljonkin eron vaikutuksista.

moni on eronnut lapsen ollessa hyvin pieni. Nämä vanhemmat ovat hyvin helpottuneita siitä, ettei lapsi muista tuota eroa tai sitä että ovat joskus olleet perhe. Tuohon väittämääsi en usko.

Suurin osa eroaa tänä päivänä, kun selailevat nettitreffipalstoja tai haalivat muualta "salaisia jänniä suhteita". Siihen riittää syyksi vain se, että puoliso kyllästyttää.

Ja parisuhteen ongelmat eivät ole yleensä näissä eroperheissä "nalkutusta", mököttämistä, kotitöiden jakamista, tai läheisyysongelmia kummempia. Siis täysin opeteltavia avioliiton arkiasioita, joille pitäisi tehdä jotain.

Avioerolle riittääkin siinä jo pintaliitäjille perustetta: "lapsetkin ovat onnellisempia, jos äiti on onnellinen" -niinkuin se yksi naikkonen perusteli täällä toisen miehen matkaan lähtemistään, kun oli NIIN RAKASTUNUT.