Masentuneet, kuulostaako tutulta?

Niin, runollista.















Ja taidan olla ainoa näin tunteva.

ainoastaan tuo on tuttua, että elää ilman unelmia, tavotteita.

se että oli synkkää ja pimeää. Minä en kyllä elänyt masentuneena nöyristellen tai varoen, päinvastoin alkuun elin roisisti ja rajusti koska millään ei tuntunut olevan mitään väliä ja sitten kun masennus paheni vain olla möllötin yrittämättä enää edes mitenkään piristää itseäni tai näytellä mitään.

Ei kuulosta tutulta. Kun olin oikeasti masentunut, niin en olisi pystynyt moista tekstiä kirjoittamaan, saati asiasta palstalla keskustelemaan.

Sinun masennuksesi tuntuu sydämessä, minulla puristava tunne on ennemminkin vatsan seutuvilla. Minäkin nöyristelen, mutta se nousee ilmeisesti huonosta itsetunnostani (joka toki liittyy masennukseen), joka johtaa miellyttämisenhaluun ja nöyristelyyn. Synkkyyden tunnistan ehdottomasti sekä tuon tavotteiden ja unelmien puuttumisen. Kun tulevaisuus tuntuu yhtä synkältä kuin nykyisyyskin, on vaikea uskaltaa tai edes osata toivoa tulevalta mitään ihanaa tai haaveilla mistään suuresta. Pieni ääni sisällä sanoo (tai huutaa): ei tämä tästä muuksi muutu, ei se kumminkaan onnistu, mutkia matkassa on liikaa.



Sitä masennuksen kokonaisvaltaista olotilaa minun on aika vaikeaa sanoittaa ja kuvailla.

Ja mulla oli kyllä unelmiakin, mutta ei mitään voimia lähteä niitä toteuttamaan tai niiden aika ei vielä ollut (esim. Tulla äidiksi).



Joka päivä kului sängyn pohjalla nukkuen ja toivoen, että jonain aamuna ei heräisikään. Parempina päivinä jaksoin käydä ihmisten ilmoilla ja minusta ei olisi masennusta huomannut mitenkään, pahimpina päivinä vain nukuin ja mietin kuolemaa. En edes ilmoittanut, jos en tullut sovittuihin tapaamisiin, vastannut puhelimeen yms. Ei ollut voimia edes syödä.



Tuntui etten jaksa mitään, olen turha paska lähimmilleni vain riesa, mutta ainoa mikä olemassa oloani pahempaa heille olisi se, että tappaisin itseni. Ja se ajatus sai pidettyä minut hengissä.



Nyt kaikki ei ole ohi, mutta selkeästi paremmin voin. Huonoja päiviä on yksi kuukaudessa ja silloinkin tiedostan oloni ja tunteeni. Kaikkea en vielä jaksa niinkuin "terveet", mutta kyllä pärjään.

Ja mulla oli kyllä unelmiakin, mutta ei mitään voimia lähteä niitä toteuttamaan tai niiden aika ei vielä ollut (esim. Tulla äidiksi).

Joka päivä kului sängyn pohjalla nukkuen ja toivoen, että jonain aamuna ei heräisikään. Parempina päivinä jaksoin käydä ihmisten ilmoilla ja minusta ei olisi masennusta huomannut mitenkään, pahimpina päivinä vain nukuin ja mietin kuolemaa. En edes ilmoittanut, jos en tullut sovittuihin tapaamisiin, vastannut puhelimeen yms. Ei ollut voimia edes syödä.

Tuntui etten jaksa mitään, olen turha paska lähimmilleni vain riesa, mutta ainoa mikä olemassa oloani pahempaa heille olisi se, että tappaisin itseni. Ja se ajatus sai pidettyä minut hengissä.

Nyt kaikki ei ole ohi, mutta selkeästi paremmin voin. Huonoja päiviä on yksi kuukaudessa ja silloinkin tiedostan oloni ja tunteeni. Kaikkea en vielä jaksa niinkuin "terveet", mutta kyllä pärjään.

Tämä kaikki on kuin minun näppikseltäni. Toivottavasti vielä voin kokea tuon viimeisenkin kappaleen.

Kiitos, kun sanoitit tämän olon.

Nostan tätä, jos löytyisi samankaltaisia...

Ulospäin kukaan ei sitä näe/huomaa mutta sisältäpäin olen aivan palasina.



Astun kotiovesta, turvapaikasta ulos ulos ...tekohymy kasvoilla ja kun päivän päätteeksi pääsen kotiin hajoan jo eteisessä.



Yksin ja itken. Ei tunnu olevan mitään järkeä, missään.



Ja se kuolettava yksinäisyys.

luovan kirjoittamisen linjaa ja enemmän aitoa puhetta. Niin sitten tulee vähemmän mieleen narsistinen ikiteini ja enemmän ihan oikeasti masentunut ihminen.

mutta tuo kuvailemasi ei kuulosta yhtään tutulta.



Mä pystyn hyvin tuomaan ajatuksiani esille ja olemaan hyvinkin assertiivinen tällä hetkellä. Huominen tuntuu nyt jo vaikealta, mutta tiedän että tulen kyllä selviämään siitä. Huomisaamu tulee olemaan hirveä, ja tulen vihaamaan itseäni ja elämääni akuutisti koko aamupäivän, mutta selviän päivästä.



Mun ongelmani ei ole se että yksittäisen päivän aikana suunnittelisin tappavani itseni, toivoisin vain etten joutuisi näkemään sitä seuraavaa päivää. Vaikka tiedänkin että selviän siitä.

tosin minulla on myös jonkin sortin ahdistuneisuusongelma. Mutta hyvin puit ap tunteeni sanoiksi.

Kuulostaa hyvin tutulle.

mutta tuo kuvailemasi ei kuulosta yhtään tutulta.

Mä pystyn hyvin tuomaan ajatuksiani esille ja olemaan hyvinkin assertiivinen tällä hetkellä. Huominen tuntuu nyt jo vaikealta, mutta tiedän että tulen kyllä selviämään siitä. Huomisaamu tulee olemaan hirveä, ja tulen vihaamaan itseäni ja elämääni akuutisti koko aamupäivän, mutta selviän päivästä.

Mun ongelmani ei ole se että yksittäisen päivän aikana suunnittelisin tappavani itseni, toivoisin vain etten joutuisi näkemään sitä seuraavaa päivää. Vaikka tiedänkin että selviän siitä.