aako mistään valkoisia jätesäkkejä
Siis olen organisoimassa perheen muuttoa ja haluaisin mustien lisäksi valökoisia jätesäkkejä, koska on paljon helpompi erottaa lasten ja aikuisten vaatteet sillä että ne laittaa eri värisiin säkkeihin jo aluksi. Inhoan pelaamista maalarin teipin kanssa koska meillä on kissanpentuja. Kävin Prismalssa mutta siellä ei ole isoja valkoisia säkkejä, vain roskapusseja. Mietin että onkohan Etolassa tai biltemassa? Mahtaako kukaan tietää? Jostain olen niitä muinoin ostanut, mutta en vain muista mistä.
Kommentit (13)
Malmin Prismassa myyjä ei edes osannut sanoa, missä kaupassa ylipäätään myytäis sellaisia!
nähnyt oransseja joten siivooja ei ole ajan hermolla.:) en vain tiedä mistä niitä saa.:)
Ei kylläkään kovin vahvaa tai paksua muovia, mutta oon käyttänyt myös muutoissa.
Tarjoustalossa, itäkeskuksessa.
Minä myös siivooja tai siis laitoshuoltaja meillä on töissä mustia, sinisiä, oransseja, punaisia, keltaisia ja valkoisia niin ja vihreitä jätesäkkejä ja roskapusseja.
joka myy siis siivousvälineitä yrityksille. Minä sain ostaa ihan pari rullaa kerralla.
mutta en ole löytänyt. Aikaisemmin on ollut myös tavallisen ison jätesäkin kokoisia mutta läpinäkyviä jätesäkkejä. Olivat vielä sellaista oikein tukevaa muovia, joten toimivat muutossa erittäin hyvin. Nyt en löytänyt niitäkään mistään. Vain mustia.
mutta kunnon jätesäkkejä en löytänyt mistään. Tarjoustalossa ei ollut kuin läpinäkyviä säkkejä jotaka olivat kooltaan vajaan puolet normaalista jätesäkistä.
Tarjoustalossa, itäkeskuksessa.
Minä myös siivooja tai siis laitoshuoltaja meillä on töissä mustia, sinisiä, oransseja, punaisia, keltaisia ja valkoisia niin ja vihreitä jätesäkkejä ja roskapusseja.
eroaa nekin mustasta, jos ei ihan välttämättä tarvitsisi valkoisia saada.
mutta en ole löytänyt. Aikaisemmin on ollut myös tavallisen ison jätesäkin kokoisia mutta läpinäkyviä jätesäkkejä. Olivat vielä sellaista oikein tukevaa muovia, joten toimivat muutossa erittäin hyvin. Nyt en löytänyt niitäkään mistään. Vain mustia.
itsepalveluvarastoilla on sellaisia paksuja läpinäkyviä jätesäkkirullia, me käytettiin niitä muutossa. Kätsyjä! Pelicanilla ainakin on niitä.
mutta kunnon jätesäkkejä en löytänyt mistään. Tarjoustalossa ei ollut kuin läpinäkyviä säkkejä jotaka olivat kooltaan vajaan puolet normaalista jätesäkistä.
Tarjoustalossa, itäkeskuksessa. Minä myös siivooja tai siis laitoshuoltaja meillä on töissä mustia, sinisiä, oransseja, punaisia, keltaisia ja valkoisia niin ja vihreitä jätesäkkejä ja roskapusseja.
enkä ole koskaan tavannut kuin mustia jätesäkkejä :O