Joko? (raskaudesta?)
Tein positiivisen r.testin perjantaina (jolloin menkkojen olisi kuulunut alkaa). Sain testiin haalean positiivisen viivan testiajan sisällä. Perjantai iltana alkoi kuitenkin ruskea vuoto, joka tuli ilman mitää kipuja. Lähinnä vain pyyhittäessä. Lauantai aamuna kun heräsin niin yön aikana olikin tullut sitten vähän veristä vuotoa. Yleensä mulla on todella runsaat menkat, mut nyt vuotoa ei kuitenkaan ollut niin paljoa. Sitä tuli sen lauantai päivän aina välillä, mutta niin vähän etten kuitenkaan omiksi kuukautisiksi niitä tunnistanut. Oireet jatkui ja tänä aamuna tein testin uudelleen, joka edelleen plussa, haalea, mutta selvästi vahvempi jo kuin perjantain testissä. Olenko edelleen raskaana vai mitä kummaa? Oireet kuitenkin jatkuu ja vain yltyy. Help me!
Kommentit (10)
kun kuukautisten pitäisi tulla, silti raskaus jatkuu. Älä huoli, et voi kuin odottaa ja uskoa, että kaikki menee hyvin.
Toivotaan, että kaikki on hyvin. Pelottaa vain, kun vuoto oli tuolloin lauantaina ihan kirkasta verta. Vaikka sitä vain vähän tulikin, niin pelottaa hirveästi. Testin viivat on vain vahventunut, joka on kai ihan hyvä merkki? Lasta on pitkään toivottu ja vauva olis enemmän kuin tervetullut. Kai se on vaa yritettävä olla miettimättä asiaa liikaa :)
sen väri ei kerro yhtään mitään vaikka täällä saa kuulla sellaisia väitteitä. Mene lääkäriin vain jos epäilet kohdunulkoista raskautta, eli vatsa muuttuu tosi kipeäksi toispuoleisesti.
Ihan oikeasti, kaikki voi olla hyvinkin kunnossa. Olen saanut kolme lasta siitä huolimatta, että vuotoja oli jopa kolmen kierron ajan. Sidettä piti käyttää parina päivänä, mutta vuoto oli paljon niukempaa kuin normaalisti.
Varaa ensimmäinen aika neuvolaan pikkuhiljaa, saat sen varmaan pyytäessäsi jo 2-4 viikon päähän.
Minkäänlaisia kipuja ei vuotojen aikana ole tosiaan ollut. vihlomista alavatsassa on esim. aivastaessa tai nopeasti ylös noustessa. Mutta se kai liittyy alkuraskauteen? Vuotojen aikana en kuitenkaan tuntenut kipuja. Rinnat ovat todella arat, pahoinvointia (tosin oksentaa ei ole vielä tarvinnut), huimausta silloin tällöin, haistan myös paljon paremmin kuin yleensä :D en tiedä onko tuo haistaminen edes raskausoire vai mistä johtuu? :D Mutta seuraillaan tilannetta ja toivotaan parasta. Varailen neuvola aikaakin piakkoin, eiköhän se siellä selviä onko siellä enää eloa?
voit ihan hyvin olla vielä raskaana. Itselläni oli myös tuollaisia vihlaisuja alavatsassa raskauden alussa. Vuoto ei vielä kerro mitään, joten varaile aikaa neuvolaan niin tutkivat siellä. Alkuraskauden ultra on muistaakseni joskus raskausviikolla 8, jossa ainakin selviää varmasti :)
Välillä tuntuu ettei uskalla aivastaa :D
Kyllä ne jo rv6+ jälkeen näkevät millainen tilanne on. Itse kävin nyt 6+6 viikoilla ultrassa runsaan verenvuodon takia.
Kyllähän ne oireet ainakin laantuvat jos ei elintoimintaa olisi?
Huomenna ajattelin soitella neuvolaan. Oliko sulla kaikki ok vaikka vuotoa olikin? Mulla se vuoto loppui ja nyt ei oo minkäälaista vuotoa ollut. Välillä jää ruskeaa tuhnua pyyhittäessä. Kipuja ei edelleenkään. Rinnat mulla ei oo enää niin kipeät kuin vielä muutama päivä sitten. Mietinkin että oisko sittenkin jotain vialla? :( Haluaisin uskoa, että kaikki on ihan hyvin, mut vaikeaa tää on. Haluan kyllä pian selvityksen tälle. Plussa oli vahvistunut tänä aamuna, kun testin tein. Myös pahoinvointi yltyy.. -Ap
Ehdin käymään jo normaalissakin neuvolassa :) 9+1 menossa :) Ilmeisesti vain kohdun suulta vuoti verta.
Tsemppiä ja toivottavasti sielläkin on kaikki hyvin. :)
t.8
Ei aina tarkoita keskenmenoa.
Jos se vuoto yltyy, tulet kipeäksi yms. niin sitten voi jo sanoa, että kesken meni.
Minullakin on ollut vuotoja raskauksien aluissa, mutta ihan on raskaus jatkunut normaalisti :)
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä olla stressaamatta tuota.