läheisen menettäneelle

Niin, etkä sinä voi sitä sanoa totutena miten kaikki kokee asiat.



Jos sinulla ei ole enää tunteita vuoden jälkeen niin ei se tarkoita ettei muut tunne.



Ällöttävää yleistystä. Unohda vaan läheisesi, ei kiinnosta minua miten sinä rakastat.



7

Niin, etkä sinä voi sitä sanoa totutena miten kaikki kokee asiat.

Jos sinulla ei ole enää tunteita vuoden jälkeen niin ei se tarkoita ettei muut tunne.

Ällöttävää yleistystä. Unohda vaan läheisesi, ei kiinnosta minua miten sinä rakastat.

7

Jos jollakulla eka kuoleman jälkeinen vuosi on se pahin, ja sitten helpottaa, niin tarkoittaako se muka, että tuo sureva ihminen on unohtanut kuolleen läheisensä eikä enää rakasta tätä? On todella inhottavaa sinulta kirjoittaa noin ilkeästi. Minultakin on kuollut läheinen ja minullekin eka vuosi oli pahin, sen jälkeen on sujunut paremmin. Ihan turha tulla sanomaan, etten muka rakastanut lastani, vaikka ekan vuoden jälkeen helpottikin.

Vai meinaatko sekaantua jonkun toisen elämään ja suruun?

vaan läsnöoloa ja surun hyväksymistä.

Aika sen tekee. Pitää elää yksi vuodenkierto, itkeä kun itkettää ja nauraa kun naurattaa. Joulut ja merkkipäivät riipaisevat, mutta ensimmäinen vuosi on se pahin. Kipu asettuu aloilleen aikanaan.

itselleni, menetin äitini. ja arvasin, että oli virhe kirjoittaa tänne. Itku tuli.

Mutta kirjoituksesta ei selvinnyt, että etsit lohtua itsellesi. Itse koin neuvot joskus loukkaavina, kun surin ensin isääni ja äitiäni. Ei ole yhtä tapaa surra tai toipua, tai hyväksyä tapahtunutta. Jokainen käsittelee sitä omalla tavallaan. pahoitteluni, jos loukkaanuit.

Ei pidä paikkaansa. Kyllä minulle jokainen vuosi kun tulee lapseni synttärit ja joulu niin ihan yhtä kamalaa se on.

Vielä pahempaa mitä muut ei tajua on arki. Kun sinä otat lapsen koulusta vastaan, minä en. Minä en nukuta lastani, en saa suukkoa tänään enkä ensi vuonna.



Jostain tota vuosi on pahinta- sontaa kuulee. Ei tälläisien sanojat välitä siitä kuolleesta. Ei se kipu mihinkään mene. Ei se menettäminen minnekään katoa.



Vihaan kaikesta sydämestäni tälläisien puhujia. Teille varmaan olisi yksi vuosi pahin, se menee niin nopeasti, yhdessä sumussa. Mitään siitä ei muista ja ahdistaa niin että sattuu. Ei se kipu katoa.

olo on vaan niin paha. JOtenkin kirjoittaminen kuitenkin helpottaa - luulin vain (naivia kyllä) että saan kannustavia vastauksia...olen niin vähän kirjoitellut mihinkään. Aika se kai sitten vain auttaa...:(

Lämmin osanottoni ja pahoittelut näiden joidenkin sanavalmiiden ajattelemattomien tokaisuista!

Aina sanotaan (ja niin se tietysti onkin),että vuosi kun menee,alkaa helpottaa. Mutta tiedän liian hyvin että jokainen päivä ja hetki täytyy kuitenkin elää. Hyvä idea on hakea jotain mistä saa työkalua käsitellä menetystä.

Tsemppiä!!!

jossakin vaiheessa itkettää vähemmän. Toiset eivät kykene siihen koskaan tai kykenevät vasta vuosien päästä.

Olisi hyvä jos sinulla olisi henkilöitä, joille voita avoimesti puhua. Läseisen kuolema on sellainen asia, joka tuo kaikki tunteet pintaan, rakkaudesta vihaan. Kuolemaa on vaikea hyväksyä, se vaikuttaa pysyvästi jäljelle jääneisiin. Itselläni puhuminen auttoi, selvitti tunteita. Kuoleman hyväksyminen oli vaikeaa, mutta pyrin iloitsemaan siitä ajasta mikä oli ollut ja miten henkilö tavallaan elää minun muistoissani aina.

Ei pidä paikkaansa. Kyllä minulle jokainen vuosi kun tulee lapseni synttärit ja joulu niin ihan yhtä kamalaa se on.

Vielä pahempaa mitä muut ei tajua on arki. Kun sinä otat lapsen koulusta vastaan, minä en. Minä en nukuta lastani, en saa suukkoa tänään enkä ensi vuonna.

Jostain tota vuosi on pahinta- sontaa kuulee. Ei tälläisien sanojat välitä siitä kuolleesta. Ei se kipu mihinkään mene. Ei se menettäminen minnekään katoa.

Vihaan kaikesta sydämestäni tälläisien puhujia. Teille varmaan olisi yksi vuosi pahin, se menee niin nopeasti, yhdessä sumussa. Mitään siitä ei muista ja ahdistaa niin että sattuu. Ei se kipu katoa.

ei mikään Positiivarit-viisaus. Sinun tuskasi on siis erilainen kuin minun, kumpikaan ei ole sen "oikeammassa". Kyse ei ole myöskään siitä, että pitäisi kilpailla surun määrällä. Että se on rakastanut menetettyäihmistään enemmän, joka vääntelee käsiään ja menee lukkoon pitemmäksi aikaa. 4

lohduttavista vastauksista...en ikimaailmassa olisi kuvitellut kirjoittavani tänne - suru saa esille uusia toimintamalleja. Tukea yrittää hakea vaikka mistä...tämä tuntuu jo vertaistuelta, osa teistäkin on menettänyt läheisensä. Kiitos teille ventovieraat että jaksoitte vastata.

isäni kuoltua auttoi vain aika. Ei ne viisaat sanat poista sitä tosiasiaa, että se suru on pakko vaan lusia. Ottaa vastaan ne tunteet mitä tulee, antautua niiden valtaan. Mutta myös antaa niiden mennä, kun on aika. Antaa itselleen lupa kokea ne aluksi puolen sekunnin pituiset armeliaat unohduksen hetket. Ne hiljalleen pitenevät, ne hetket kun et muista kaipausta ja tuskaa.



Kaipuu jää, mutta se muuttaa muotoaan. Kipu laimenee, mieli armahtaa. Et voi kuin odottaa.



Osanottoni ap, ja paljon voimia tähän raskaaseen elämänvaiheeseen!! Sinä selviät kyllä, varmasti.

Se suru oli sanoinkuvaamatonta. Jokainen kuitenkin tuntee nämä asiat eri tavalla. Alku on pahin, itku tuli koko ajan, joka paikassa. Kaikki asiat muistuttivat äidistä. Sitten se alkaa helpottaa, mutta välillä asia palaa mieleen voimakkaammin ja alkaa itkettää, kuten nyt kun sinulle kirjoitan.



Minulla on itsellänikin surutyö kesken, mutta kerron asioista, joiden uskon auttaneen minua pahimman yli.

- Pari ensimmäistä viikkoa elin vain perusasioiden ympärillä, kävin suihkussa, söin, kävin kävelyllä, menin nukkumaan. Pienet lapset pitivät normaalia elämänrytmiä yllä, mies hoiti kodin, ruoan ym.

- Kahden viikon kuluttua siitä menin töihin. Se teki hyvää, sai kunnolla ajatukset syrjään.

- Kävin liikuntatunneilla, sinne sain purettua surua.

- Ajattelin äidistä vain iloisia asioita, hyviä muistoja.

- Puhuin aiheesta vain läheisten kanssa, ystäville ym en halunnut puhua. Minusta oli helpompi, kun elämä jatkui normaalisti. Kyllä ystäväni tiesivät mitä oli tapahtunut, ja olivat ajatuksissaan läsnä, mutta puhuminen ei ollut tarpeellista.



Nämä auttoivat minua, voi olla että joku muusai lohtua eri tavalla...