McDonald's Forum katutaso - surkea palvelu!
Enpä olisi koskaan uskonut, että minä tällaista ketjua avaan, mutta eilen TODELLA harmitti, kun menin kyseiseen puljuun asioimaan ja odotukseni eivät tosiaan toteutuneet.
Ostin kaksi hampurilaista ja juoman. Hampurilaiset ei olleet valmiina. Sen sijaan, että ne olisi tuotu minulle pöytään, sain kuitin ja ilmoituksen, että ovat valmiina muutaman minuutin kuluttua. Eli minä ja lisäksi joukko muita ihmisiä napitimme sitten kassalinjaa, että milloinkohan se hampurilaiseni on valmis. No, huomasin siinä odottaessani, että jotain tavaraa tulee keittiöstä. Kun kysyin hampurilaisiani, eivät olleet valmiina. Samaan aikaan jonoa molemmilla kassoilla. Minusta on asiakkaana epämiellyttävää kysellä ostamieni tuotteiden perään monta kertaa varsinkin kun pitää tunkea jonottavien asiakkaiden ohi niitä kyselemään. Kun keittiöstä pakataan tavaraa, on asiakkaan mahdotonta tietää, onko tässä ne minun tilaamani tuotteet. Pyysin rahat takaisin.
Joo ei kiitos enää tänne!
Kommentit (39)
Kannattaisi ehkä ohjata jonoa jotenkin? Esim. lentokentillä menee nauhat joiden sisällä jonotetaan, vastaava voisi toimia Mäkkärissäkin. Tuosta olisi kahdenlaista etua:
1. Yksi jono kassoille =ihmisiä palveltaisiin saapumisjärjestyksessä.
2. Saataisiin tilaa ravintolaan kun jonotustila olisi selkeä =kassojen kupeeseen mahtuisi odottamaan puuttuvia tuotteita +jos todella pitkä jono, se voisi mennä "ulos saakka" luontevasti vert. nykyään iso massa "ties ketä" seisoo "ties miten" jonottamassa ja odottelemassa puuttuvia tuotteita.
aloitus koski sitä, että hampurilaisia ei missään vaiheessa oltu tuomassa asiakkaalle pöytään vaan asiakkaalle sanottiin, että hänen pitää itse niitä kuitti kourassa kysellä.
Ja juu..kyllä kuitin olen saanut sellaisissa paikoissa, joissa puuttuvat tuotteet tuodaan pöytään, jotta voidaan varmistaa, että asiakkaat saa oikeat tuotteet. Mutta Forumin katutaso on siirtänyt täysin asiakkaan vastuulle sen, saako hän tuotteet, jotka on tilannut, asiakkaan pitää itse kysellä niitä, ei niitä kukaan tuo muuten.
tai mikä tahansa muu tahtoisi, olisi ongelma helppo ratkaista. Esim. voisi olla valotaulu (vert. jonotusnumerot kaupoissa) ja asiakas saisi numeron, kun hänen tuote valmis kuuluisi "pling" ja nro "123" asiakas tietäisi hakea omansa. Helppoa, nopeaa, ja halpaa.
helppohan se on lähteä tuollasta miettimään, mut mitenkäs sitten se itsessään toteutus. kaikki ei edes lähtis mukaan siihen.
"aloitus koski sitä, että hampurilaisia ei missään vaiheessa oltu tuomassa asiakkaalle pöytään vaan asiakkaalle sanottiin, että hänen pitää itse niitä kuitti kourassa kysellä.
Ja juu..kyllä kuitin olen saanut sellaisissa paikoissa, joissa puuttuvat tuotteet tuodaan pöytään, jotta voidaan varmistaa, että asiakkaat saa oikeat tuotteet. Mutta Forumin katutaso on siirtänyt täysin asiakkaan vastuulle sen, saako hän tuotteet, jotka on tilannut, asiakkaan pitää itse kysellä niitä, ei niitä kukaan tuo muuten. "
juu, ymmärsin kyllä tämän. näin se vähän menee, meidän ja asiakkaan ikäväksi, mutta siinä on ainakin meillä pointtina se, että jos se ravintola on aivan täynnä, me ei yksinkertaisesti enää voida kulkea siellä. ei mahdu, eikä asiakasta enää muista, mitenkään.
tämän takia se kuitti annetaan. ja ainakin meidän mäkissä me ohjataan tai sanotaan aina asiakkaalle että sieltä sivulta voi tulla kysymään, koska jonot on as always siinä keskellä, ja ne vie sen oman tilansa. ja sekin, että vaikka se työntekijä näyttäis kuinka välillä sille että se ei muista tuotettasi tai edes seuraa sen tuloa hoitaessaan muita asiakkaita samalla, niin kyllä se seuraa. ainakin itse aina katson samalla onko muiden asiakkaiden tuotteita lämpimässä vai ei, kun nappaan sieltä uudelle omansa. lisäksi useimmilla mäkeillä on myös se että meillä on kaikista tilauksista vielä omat kuittikopiomme jossain piilossa, ettei varmasti unohdeta. joskus sattuu unohduksia, mekin ollaan ihmisiä, niitä ei aina ruuhka-aikaan voi välttää.
kyllä me tiedetään, ettei se viivästys teidän syynne ole, vaan väärän henkilömitoituksen. Mutta tajutkaa tekin, ettei tää purnaus siis ole teitä kohtaan suunnattu! Kyllä pikaruokalassa pitäisi ruoan tulla heti eikä 15. päivä - 15-30 minuutin odotusajat on jo ravintolaluokkaa (olen ottanut joskus aikaa).
Odotin yli puoli tuntia hampparia jota ei koskaan tuotu pöytään. Menin sitten kyselemään asiaa, jolloin sanoivat että eivät koskaan tuo pöytään. En ymmärrä miksi tuossa Mäkkärissä toimitaan noin, kun kaikissa muissa mäkkäreissä tuodaan tuotteet pöytään jotka eivät ole valmiita.
no tuo on väärin, koska kyllä heidän se pitää sanoa myyntitilanteessa. mutta sen tiedän, että kyllä muissa mäkeissäkin käytetään tätä kuitti-systeemiä jos on kunnon ruuhkaa. ei mikään mäkki vie sillon pöytään. pahimmat tuntuu olevan nää Kluuvi, Sokos, Kamppi ja Forum. syystä että ovat ihan keskustassa.
ja sulle nro 36, ainakin meillä se aika on AINA sen 5 minuuttia korkeintaan, ei enempää. tuo 10 minuuttia nyt on jo ihan ihmeellinen. oot ihan oikeessa että se vastaa jo ravintolaluokkien odotusaikoja.
Hei, mä olen myös ihmetellyt mikä noille mäkkäreille on tullut, kun joka paikassa Helsingissä saa itse kysellä hampurilaistensa perään. Mun mielestä työntekijöiden tehtävä on tuoda ne pöytään, olipa ruuhkaa tai ei. Ärsyttää tuo kyttääminen minuakin niin paljon että olen alkanut käydä muualla, esim. Subwayssa jos pikaruokaa tekee mieli.
Ei kassa voi lähteä pöytätarjoilijaksi jos asiakkaita on kymmenittäin jonossa.
Kyllä ne vaan ennen on voineet lähteä. Mikä niille on nyt tullut?
juuu minä ymmärrän kyllä, että tuota toimintaa pidetään surkeana palveluna. Itsekkin käytiin kyseisessä paikassa kerran lasten kanssa ja todellakin sanottiin että parin minuutin päästä voit tulla noutamaan hampurilaiset. Mulla oli onneksi mies mukana, kun meillä on myös kaksi taaperoa, joita ei voi jättää pöytään yksin odottelemaa, mietin että varmaan kiva sitten jollain lapset kainalossa juosta niitä hampurilaisia hakemassa.
Siinä vaiheessa kun menin hampurilaisia hakemaan niin kassan edusta oli niin täynnä asiakkaita, että ei ollut toivoakaan etuilla ja kysellä omaa ruokaansa. Sieltä toisten selkien takaa olisi pitänyt huudella, että jokos ne mun ruuat oli valmiina... Eli minä sitten jonotin uudestaan jonkun aikaa, että pääsin siihen hakemaan niitä hampurilaisia.
huono systeemi todentotta. Kyllä se piippari systeemi toimii paremmin, tai se että myyjä tuo tuotteet kun ne on valmiina. Empä kyllä minäkään viitsi ainakaan lasten kanssa liikkuessa enää mennä tuonne.
Ap, niillä on hampurilaispaikoissa välillä oikeasti kova kiire. Et ole ainut asiakas. Jos olisit nähnyt myyjän nojailevan tiskiin lotkauttamatta korvaansa tilauksellesi, SE olisi ollut huonoa palvelua. Tuo on vain kiireestä johtuvaa viivästymää.
eikä vain minun kohdallani tapahtunut poikkeus.
Kyllä minä tiedän, että siellä on kiire, kun olen itsekin hampurilaisravintolassa aikoinaan työskennellyt. Se ei silti tarkoita sitä, että haluaisin asiakkaana erityisen vaivalloisen hampurilaisravintolakäynnin, oli ne syyt mitä tahansa. Heillä siis on yksinkertaisesti käytäntö, joka ei toimi.
ap
Vaikka kyse ei olekaan gourmet-paikasta niin tuo on jo mielestäni liiallista asiakkaan hyppyyttämistä eli suomeksi sanottuna huonoa palvelua.
Sinä varmasti arvostelet myös kovaan ääneen sitä, kun Lidl on laatikkomyymälä eikä tuotteet ole aseteltuina hyllyyn?
Ja ne Lidlin myymälän tuotteet on hyllyssä tai ainakin selvästi esillä.
Miksi muuten arvostelisin sellaista konseptia, joka toimii?
ap
Asiakas nro. 1: 5 juustohampurilaista -> kaikki menivät, uusia tilalle tekemään.
Asiakas nro.2: tavallinen hampurilainen ILMAN suolakurkkua -> yksi tavallinen olisi ollut mutta kun ei saa olla suolakurkkua, tehdään uusi ja vanhempi menee roskiin (Mäkkäri tiukka säilytysajan suhteen, tiukempi kuin muut!).
Asiakas nro.3: Kana El Macoja 2 -> näitä ei tehdä valmiiksi, vain pyynnöstä.
Asiakas nro. 4: 4 juustohampurilaista -> sinne menivät uudetkin.
Asiakas nro. 5: "Miten niin teillä ei ole juustohampurilaisia tai edes tavallisia valmiina?? Ai jos otan jotain muuta, niin siinä KESTÄÄ, kun keittiössä on ruuhkaa?? EI SAA KESTÄÄ, TÄMÄHÄN ON PIKARUOKARAVINTOLA!!!!"
Asiakas nro. 1: 5 juustohampurilaista -> kaikki menivät, uusia tilalle tekemään.
Asiakas nro.2: tavallinen hampurilainen ILMAN suolakurkkua -> yksi tavallinen olisi ollut mutta kun ei saa olla suolakurkkua, tehdään uusi ja vanhempi menee roskiin (Mäkkäri tiukka säilytysajan suhteen, tiukempi kuin muut!).
Asiakas nro.3: Kana El Macoja 2 -> näitä ei tehdä valmiiksi, vain pyynnöstä.
Asiakas nro. 4: 4 juustohampurilaista -> sinne menivät uudetkin.
Asiakas nro. 5: "Miten niin teillä ei ole juustohampurilaisia tai edes tavallisia valmiina?? Ai jos otan jotain muuta, niin siinä KESTÄÄ, kun keittiössä on ruuhkaa?? EI SAA KESTÄÄ, TÄMÄHÄN ON PIKARUOKARAVINTOLA!!!!"
Olin reilu 10v sitten carrolssilla töissä, ja näin unia joissa väänsin hampurilaisia hiki hatussa. Samaan aikaan joku koko ajan huusi "clubeja puuttuuu!!!!"
Kiva herätä hikikarpalot otsalla ja tajuta viuhtovansa kuvitteellisia suolakurkkuja leipien väliin. :)
Ap, niillä on hampurilaispaikoissa välillä oikeasti kova kiire. Et ole ainut asiakas. Jos olisit nähnyt myyjän nojailevan tiskiin lotkauttamatta korvaansa tilauksellesi, SE olisi ollut huonoa palvelua. Tuo on vain kiireestä johtuvaa viivästymää.
Kun kerran löysin tällaisen ketjun etsiessäni Hakaniemen mäkkärin yhteystietoja, niin vastataanpa samalla sinne yli kuuden vuoden päähän ap:lle.
Ole hiljaa. Kuulostat sellaiselta aasiakkaalta, joka kuvittelee olevansa euroopan omistaja ja sinua pitää palvella heti, välittämättä muista. Pysy poissa jos et tunne edes niin alkeellista sivistyksen muotoa kuin pikaruokakulttuuri ja miten siellä toimitaan. www.aasiakas.net
Tänään siellä oli erittäin kohtelias mies palvelemassa (noin tunti sitten) ja vaikka tilasin viisi hampurilaista, niin sain ne alle minuutissa. Karmea työpäivä takana ja noin loistava palveluasenne piristi todella suuresti erittäin väsyneen duunarin iltaa.
teitä asiakkaita.
olen itse yhdessä pikaruokaravintolassa töissä, ja voin sanoa että tuota kuitti-systeemiä käytetään myös meillä, ja monessa muussa mäkissä. jos ei joku muu ole siihen sattumalta törmännyt, niin työntekijöillä on ollu nähtävästi tarpeeksi ihmisiä kassalla + keittiössä ja sali-ihminen on voinut hoitaa pöytään viemisen.
ja ainakin meidän ravintolassa kun annetaan se kuitti niin asiakkaalle sanotaan samalla kuinka kauan NOIN kestää tilauksessa että sitä voi tulla kysymään. jos itse tulet keikkumaan kassan luo paljon ennen sitä ja näet että kassat on TÄYNNÄ ihmisiä, ÄLÄ odota olevas yhtään niitä muita parempi sillä että ruokasi tulisi ollakin valmis parissa minuutissa. ja työntekijänä tiedän että se teidän kyykkiminen ja kyttääminen tuotteidenne perään kassan reunalla kiireessä ja hösässä ei tee muuta kun ärsyttää meitä, luuletteko ettei meillä ole siellä ihan tarpeeksi kuittijonoa muutenkin? et ole ainut asiakas maailmassa. et todellakaan.
ja kyllä, saat ruokasi KUN se on valmista. et ennen. jos (ja kun yleensä, jos omistat silmät) huomaat ulko-ovelta että mäkki on täynnä, joudut odottamaan, niin mene toiseen mäkkiin. niitä on täällä helsingissä paljon ja ne on lähekkäin.
joissain asioissa te asiakkaat voitte kyllä syyttää ihan itseänne. me teemme siellä kyllä parhaamme mutta se kuumotus ja "hoputus" kassalla ei auta meitä. eikä teitä. ainakin meillä kunnon ruuhka-aikaan on kaikki 5 kassaa täynnä ja salissa ei meinaa mahtua kulkemaan. odottele siinä ihan rauhassa että tuodaan pöytään jos kuitilla ollaan pyydetty hakemaan.
foorumissa on osaavaa henkilökuntaa, ja he tekevät kyllä minkä pystyvät asiakkaiden eteen.
ja voin sanoa, että olisi toinen ääni kellossa, jos olisit siellä sattumalta itse töissä pahaan aikaan, ja puolet asiakkaista kyttää kassan vieressä.