McDonald's Forum katutaso - surkea palvelu!
Enpä olisi koskaan uskonut, että minä tällaista ketjua avaan, mutta eilen TODELLA harmitti, kun menin kyseiseen puljuun asioimaan ja odotukseni eivät tosiaan toteutuneet.
Ostin kaksi hampurilaista ja juoman. Hampurilaiset ei olleet valmiina. Sen sijaan, että ne olisi tuotu minulle pöytään, sain kuitin ja ilmoituksen, että ovat valmiina muutaman minuutin kuluttua. Eli minä ja lisäksi joukko muita ihmisiä napitimme sitten kassalinjaa, että milloinkohan se hampurilaiseni on valmis. No, huomasin siinä odottaessani, että jotain tavaraa tulee keittiöstä. Kun kysyin hampurilaisiani, eivät olleet valmiina. Samaan aikaan jonoa molemmilla kassoilla. Minusta on asiakkaana epämiellyttävää kysellä ostamieni tuotteiden perään monta kertaa varsinkin kun pitää tunkea jonottavien asiakkaiden ohi niitä kyselemään. Kun keittiöstä pakataan tavaraa, on asiakkaan mahdotonta tietää, onko tässä ne minun tilaamani tuotteet. Pyysin rahat takaisin.
Joo ei kiitos enää tänne!
Kommentit (39)
Kyllä se tilauksesi varmaan olisi tuotu pöytään kun olisit vaan ihan rauhassa mennyt pöytään odottamaan etkä jäänyt siihen kassalinjaa napittamaan ja kyselemään...
Kyllä se tilauksesi varmaan olisi tuotu pöytään kun olisit vaan ihan rauhassa mennyt pöytään odottamaan etkä jäänyt siihen kassalinjaa napittamaan ja kyselemään...
Kassahenkilö siis sanoi, että ne hampurilaiset nimenomaan pitää itse käydä tiskiltä kuitin kanssa kysymässä ja että niitä EI tuoda pöytään.
ap
Onko sulla luetunymmärtämisongelmia?
Kassahenkilö siis sanoi, että ne hampurilaiset nimenomaan pitää itse käydä tiskiltä kuitin kanssa kysymässä ja että niitä EI tuoda pöytään.
ap
Näytä missä tuollainen kohta kirjoituksessasi

"Sen sijaan, että ne olisi tuotu minulle pöytään, sain kuitin ja ilmoituksen, että ovat valmiina muutaman minuutin kuluttua. Eli minä ja lisäksi joukko muita ihmisiä napitimme sitten kassalinjaa, että milloinkohan se hampurilaiseni on valmis."
Mutta tekstissä sanotaan "sen sijaan, että ne olisi tuotu minulle pöytään" mikä viittaa siihen, että niitä hampurilaisia ei todellakaan oltu tuomassa pöytään vaan jotain aivan muuta.
Lukee heti alkupuolella....
"Sen sijaan, että ne olisi tuotu minulle pöytään, sain kuitin ja ilmoituksen, että ovat valmiina muutaman minuutin kuluttua."
Ohis.
Onko sulla luetunymmärtämisongelmia?
Kassahenkilö siis sanoi, että ne hampurilaiset nimenomaan pitää itse käydä tiskiltä kuitin kanssa kysymässä ja että niitä EI tuoda pöytään.
ap
Näytä missä tuollainen kohta kirjoituksessasi
Jos systeemi olisi hivuttautumassa suomeen?
Relaa ihminen!!!!!
mekin saatiin kuitti ja sanottiin, että on valmiita muutaman minuutin päästä. Hampurilaiset tuli P Ö Y T Ä Ä N TODELLAKIN 4 minuutin odottamisen jälkee. Kuitti piti antaa tuojalle tai esittää, että juuri ME O L I M M E T I L A N N E E T KYSEISET TUOTTEET. Ihan toimivaahan tuo jenkkimalli olisi ja jo toiminnassa muissa paikoissa.... Säästyisi sitä aikaa sinne myyntiin.
sitten kun hampurilaiset on valmiit, ja ne haetan itse kassalta.
Törmäsin itse samaan kuitilla nouto-juttuun samassa mäkissä. Ei oo hauskaa jäädä siihen kassojen viereen kytikselle lapsen kanssa, teki mieli lähteä alakertaan istumaan pöytään, mut kun ei... Lapsi halusi käydä kokeilemassa leikkipaikan, mutta se oli ihan karmea! Pimeä putka, jossa oli rikkinäiset pehmusteet ja likaista. Ei todellakaan enää ikinä forumin mäkkäriin!
Ei kassa voi lähteä pöytätarjoilijaksi jos asiakkaita on kymmenittäin jonossa.
Hintaa lisää ja palvelukin onnistuu
Forumin Mäkkäri ei ole joo parhaimmistoa, mutta samanlaista odottelua se on ympäri Suomen ruuhka-aikoina! Jos saat tietää että hampurilaisessa kestää, mene sivuun kuittisi kanssa ja odottele rauhassa. Jos 4-5 minuuttiin ei ole kuulunut mitään, huikkaa samalle kassalle asiasta. Joka kerta olen näin toimimalla saanut hampurilaiseni. Joskus pitää tosiaan odottaa mutta saatpahan ainakin tuoreen hampparin!
Jenkkilöissä kuitissa on jonotusnumero ja huutavat sillä hakemaan ruokansa. Jos systeemi olisi hivuttautumassa suomeen?
paitsi että asiakkaan pitää vaan sinnikkäästi kysellä tuotteidensa perään, ei ole jonotusnumeroa eikä kukaan huuda kassalta, koska tuote on valmis. Asiakas siis ei tiedä, koska hänen maksamansa tuote on valmis vaan hänen pitää itse kysellä sitä useaan kertaan. Itse paikka ei tee elettäkään sen hyväksi, että asiakas saisi sen tuotteen, josta on maksanut.
Muissa paikoissa, jossa on vastaava systeemi, tuote joko tuodaan pöytään, annetaan sellainen piippaava laite, joka ilmoittaa, kun tuote on valmis tai tiskiltä huudetaan kovaäänisesti, että "XX VALMIS!". Forumin Mäkki ei käytä mitään em. tapoja.
Vaikka kyse ei olekaan gourmet-paikasta niin tuo on jo mielestäni liiallista asiakkaan hyppyyttämistä eli suomeksi sanottuna huonoa palvelua.
ap
Ap bönde ekaa kertaa Helsingissä? :D
vaan olen helsinkiläinen ja silloin tällöin käynyt keskustan Mäkeissä. Kampissa tai Kluuvissa (Mäkit) en ole vastaavaan käytäntöön törmännyt vaan olen saanut hampurilaiseni pöytään ongelmitta.
Jos pitää odottaa niin mieluummin odottaisin siellä pöydässä istuen enkä tenttaamalla joka kolmas minuutti, että "joko, joko..".
kuitenkin sinne laittaa palautetta eikä tänne?
Jenkkilöissä kuitissa on jonotusnumero ja huutavat sillä hakemaan ruokansa. Jos systeemi olisi hivuttautumassa suomeen?
paitsi että asiakkaan pitää vaan sinnikkäästi kysellä tuotteidensa perään, ei ole jonotusnumeroa eikä kukaan huuda kassalta, koska tuote on valmis. Asiakas siis ei tiedä, koska hänen maksamansa tuote on valmis vaan hänen pitää itse kysellä sitä useaan kertaan. Itse paikka ei tee elettäkään sen hyväksi, että asiakas saisi sen tuotteen, josta on maksanut. Muissa paikoissa, jossa on vastaava systeemi, tuote joko tuodaan pöytään, annetaan sellainen piippaava laite, joka ilmoittaa, kun tuote on valmis tai tiskiltä huudetaan kovaäänisesti, että "XX VALMIS!". Forumin Mäkki ei käytä mitään em. tapoja. Vaikka kyse ei olekaan gourmet-paikasta niin tuo on jo mielestäni liiallista asiakkaan hyppyyttämistä eli suomeksi sanottuna huonoa palvelua. ap
Vaikka kyse ei olekaan gourmet-paikasta niin tuo on jo mielestäni liiallista asiakkaan hyppyyttämistä eli suomeksi sanottuna huonoa palvelua.
Sinä varmasti arvostelet myös kovaan ääneen sitä, kun Lidl on laatikkomyymälä eikä tuotteet ole aseteltuina hyllyyn?
Sellaisessa luulisi saavan ruoan nopeasti. Ei mikääs odottelu kuulu pikaruokaloihin. Keittiö ei ole tilanteen tasalla jos monta ihmistä jää jonottelemaan ruokiaan.
Sellaisessa luulisi saavan ruoan nopeasti. Ei mikääs odottelu kuulu pikaruokaloihin. Keittiö ei ole tilanteen tasalla jos monta ihmistä jää jonottelemaan ruokiaan.
joita myydään vähemmän tai erikoistilaukset (kuten gluteeniton) menee aina pöytään.
Kai sellaiset asiakkaat on sitten tuolla Forumin Mäkissä tyytyväisiä, jotka ostaa vain sellaista, mikä on valmiina.
alaka kysele...kylla ne antaa sulle ne hampparit kun ne keittiosta tulee...NOLO