Lue keskustelun säännöt.
Eihän 80-luvulla ollut näin kamala yhteiskunta kuin nyt!
22.08.2012 |
Mäkin juoksin koulun jälkeen alkusyksystä paljain varpain tiellä,puin päälle prinsessamekon milloin vaan ja juoksin läheiseen metsään leikkimään mielikuvitusleikkejä prinsessana ym.kavereiden kaa.Ei sellaista tunnu tän päivän kaupunkilapsilla olevan kuin synttäreillä.Mulla oli kyllä vapaus mennä eikä kukaan kytännyt mitään.Nykyään lapsiraukat elää tiukassa meiningissä,onneksi olen boheemi äiti ja annan lasteni kasvaa vapaasa hengessä.Tietyt säännöt täytyy olla,kuten syöminen ja muu,mutta muuten annan lasten olla lapsia.
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sekä ylä-asteella että lukiossa. :) Oi niitä aikoja.
Heikki T. oli maailman kivoin bilsan ja maantiedon ope. Tuli vaan mieleen :)
-2-
vaikken esim. tillilihasta ihmeemmin välittänytkään, siinä oli kuitenkin isoja lihanpaloja! Toista se on nykyään. Vuosi vuodelta lapset kertovat saavansa koulussa laihempia keittoja ja kastikkeita. Lukiolaispoika kertoi, että viime vuonna kasvissosekeitto oli vielä sakeaa, tänä vuonna se oli ihan lientä.
80-luvun hyviä resursseja: koulussa oli oma hammashoitola, kaikki koulukirjat saatiin uusina, oli kerhotunteja jne. Samoin pienessä kylässäkin oli kaikki peruspalvelut. Muuten mua yritti joku namusetä saada kanssaan metsään, mutta sanoin vain kohteliaasti kiitos ei enkä välittänyt hänen karkkkitarjouksestaan. Olin tuolloin 5-vuotias ja pyöräilin YKSIN kauppaan ostamaan äidiltä unohtunutta tavaraa. Mulla on nyt 5-vuotias, joka ei osaa edes pyöräillä vielä kunnolla eikä puhettakaan, että voisi minnekään vielä yksin lähteä....
Tuo on ihan kuntakohtaista ja kiinni siitä, kuka/mikä taho on kilpailutettu ruuantekijäksi. Esim. täällä stadissa vaihtui kouluruuantoimittaja Amicasta Palmiaksi ja ruoka ainakin meidän lasten mielestä parani selvästi...
-2-
ja siksipä en annakaan lasteni juosta viipottaa kylillä aamusta iltaan vapaasti kun en yhtään tiedä mitä tuolla tapahtuu. minusta se on vain välittämistä että katsotaan lasten perään.
Välittämistä olisi sekin, että lapset saisivat kokea hieman elämän kolhujakin. Itse vartuin 80-luvulla pikkukaupungin/maaseudun välisellä kylätaajama-alueella, vilkkaasti liikennöidyn tien varrella. Vanhempani olivat kyllä suojelevia, mutta antoivat minun vapaasti liikkua kavereiden kanssa koulun jälkeen tokaluokalta lähtien. Vietimme aikaa metsissä, kylällä, ym. aina iltakuuteen-seitsemään (tai pimeään asti), jolloin liukenimme yksi kerrallaan kaikki kotiin.
Joskus sattui ikäviäkin juttuja, kuten puusta putoamisia, käpysotavahinkoja ym. mutta niistä kyllä toisaalta oppikin - ja paljon. Ainakin opin sen, että jos housut kastuivat ojassa tai sain jalkaani verinaarmun, niin ei ollutkaan äiti heti tuomassa kuivia housuja tai puhaltelemassa, vaan sitaisin itse ratamonlehden haavaan: ja taas mentiin...
ja siksipä en annakaan lasteni juosta viipottaa kylillä aamusta iltaan vapaasti kun en yhtään tiedä mitä tuolla tapahtuu. minusta se on vain välittämistä että katsotaan lasten perään.
Välittämistä olisi sekin, että lapset saisivat kokea hieman elämän kolhujakin. Itse vartuin 80-luvulla pikkukaupungin/maaseudun välisellä kylätaajama-alueella, vilkkaasti liikennöidyn tien varrella. Vanhempani olivat kyllä suojelevia, mutta antoivat minun vapaasti liikkua kavereiden kanssa koulun jälkeen tokaluokalta lähtien. Vietimme aikaa metsissä, kylällä, ym. aina iltakuuteen-seitsemään (tai pimeään asti), jolloin liukenimme yksi kerrallaan kaikki kotiin. Joskus sattui ikäviäkin juttuja, kuten puusta putoamisia, käpysotavahinkoja ym. mutta niistä kyllä toisaalta oppikin - ja paljon. Ainakin opin sen, että jos housut kastuivat ojassa tai sain jalkaani verinaarmun, niin ei ollutkaan äiti heti tuomassa kuivia housuja tai puhaltelemassa, vaan sitaisin itse ratamonlehden haavaan: ja taas mentiin...
asioista kuin mustelmista tai lahkeen repeämisistä. Pikkuisen suhteellisuudentajua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Namusedistä ei vouhotettu Mulle tulee mieleen aina nähdessäni uuden lööpin jostain lapsille ehdottelijasta, että eipä meidän lapsuudessa moisesta taidettu edes uutisoida. Mahtoivatko vanhemmat edes tietää rannoilla hiippailevista ukoista?
Meidän naapurissa, vastapäisessä talossa, asui itsensäpaljastaja-namusetä. Iltaisin tämä mies seisoi alastomana olohuoneensa ikkunalla niin että koko äijä näkyi kauas. Oli oikea huomiota huutava huutomerkki kirkkaasti valaistuna pimeyden keskellä ö.ö Päivisin huuteli avoimesta ikkunasta lapsille ja lupaili lahjoja jos tullaan käymään kylässä. Kerran äiti sanoi että sen miehen luokse ei saa mennä kylään. Muuten asenne kotonani oli semmoinen, että 'kyllä siihen joku puuttuu, ei kuulu meille'. Vaan eipä 'kuulunut' kenellekään muullekaan. Tapahtumapakkana oli isompi taloyhtiö, johon kuului useita kerrostaloja. Lasten leikkipaikka oli sen miehen olohuoneen ikkunan alla ö.ö Nykyään tuommoiseen varmasti puututtaisiin.
Lasten tapaturmat ovat toki vähentyneet koska lapset eivät ulkoile läheskään yhtä paljon kuin ennen.
lapset on ulkona todella paljon, etenkin kesällä. Miten ne aikaisemmin olivat enemmän ulkona, oliko silloin vuorokaudessa tuntejakin enemmän?
Oli omassa lapsuudesskin kaikkea sisäviihdykettä kuten Atari-pelikonsoli, Commodore 64 ja ne elektroniikkapelit kuten DonkeyKong. En voi itsekään kieltää kaikkea sisällä tapahtuvaa "tylsistyttävää" olemista, etenkin kun olen tehnyt sitä aikoinaan itsekin
vaikken esim. tillilihasta ihmeemmin välittänytkään, siinä oli kuitenkin isoja lihanpaloja! Toista se on nykyään. Vuosi vuodelta lapset kertovat saavansa koulussa laihempia keittoja ja kastikkeita. Lukiolaispoika kertoi, että viime vuonna kasvissosekeitto oli vielä sakeaa, tänä vuonna se oli ihan lientä.