Koen miehen lapset "uhkana" meidän yhteiselle lapselle. Miten tästä eroon?

mutta kaikki epäilys hävisi kun vauva syntyi ja näin miehen onnelisena pitävän vauvaa sylissä.

Yhteisille lapsillemme isosiskot ovat erittäin tärkeitä:)

jos hänen äitinsä etäännyttää hänet sisaruksistaan? Tottakai miehesi antaa enemmän huomiota vanhemmille lapsilleen, kun hän heitä tapaa. Kaksi lasta miettii nyt varmaan mielessään, että muistaakohan isä heitä enää koskaan, kun saa uudenvauvan ja viettää kaiken ajan hänen kanssaan. Tutustu lapsiin paremmin, tee heistä itsellesi tärkeitä, niin tajuat, että iso perhe on rikkaus.

uuden sisaruksen maailmaan. Enemmän ne varmaan pelkää, ettei isällä riitä rakkautta heille. Ja vauvan hoitohan vie paljon aikaa ja sitoo. Meillä miehen lapset tuli jo laitokselle ja sai veljensä syliin. Kävivät paljon vauva aikana meillä ja isä myös meni lasten kanssa yhdessä ulos ilman meitä. Kävivät välillä vain katsomassa lasta, vakkei mieheninkän ollut kotona. Annoin heidän myös hoitaa vauvaa yms. Oikeastaan lähennymme toisiamme lisää silloin.

Mutta sun tätyy myväksyä vanhemmat lapset osaksi perhettä.

se biologia on.

jos hänen äitinsä etäännyttää hänet sisaruksistaan? Tottakai miehesi antaa enemmän huomiota vanhemmille lapsilleen, kun hän heitä tapaa. Kaksi lasta miettii nyt varmaan mielessään, että muistaakohan isä heitä enää koskaan, kun saa uudenvauvan ja viettää kaiken ajan hänen kanssaan. Tutustu lapsiin paremmin, tee heistä itsellesi tärkeitä, niin tajuat, että iso perhe on rikkaus.

että on myös oman lapseni parhaaksi, että tuen hänen suhdettaan sisaruksiinsa. Se vain tuntuu jotenkin vaikealta nyt. Mies muutenkin puhuu aina rakastavasti lapsistaan, hoitaa heidät moitteetta jne, pelkään ettei samanlaista sidettä synny vauvaan. On tietysti erinomainen asia, että mies aina korostaa ajattelevansa lasten parasta. Tuntuu vain, että hän ajattelee nimenomaan hänen lastensa parasta ja minä huolehdin sitten vauvan parhaasta... Vaikka järki tietysti sanoo, että on ihan eri asia, asuvatko lapset miehen kanssa vai eivät ja vauvan kohdalla mies voi luottaa, että asiat hoituvat hyvin.

Ikäväkseni olen myös huomannut, että olen alkanut vieraannuttaa itseäni miehen lapsista. En osaa enää olla samalla lailla rakastava heitä kohtaan kuin ennen. Tämä häiritsee itseäni, ehkä se biologia tekee tepposiaan...

ap

onnistunut hänen kanssaankin. Kyllä sama onnistuu kolmannenkin kanssa, vielä paremmin. Kolmas lapsi ei ole enää harjoittelukappale. Ja ajattelepa, jos et haluakaan enää synnyttää toista lasta; lapsellasi on silti sisaruksia. Jos nyt alat kohdella miehen lapsia viileämmin, mies etääntyy sinusta, hyvältä isältä kun vaikuttaa.

onnistunut hänen kanssaankin. Kyllä sama onnistuu kolmannenkin kanssa, vielä paremmin. Kolmas lapsi ei ole enää harjoittelukappale. Ja ajattelepa, jos et haluakaan enää synnyttää toista lasta; lapsellasi on silti sisaruksia. Jos nyt alat kohdella miehen lapsia viileämmin, mies etääntyy sinusta, hyvältä isältä kun vaikuttaa.

Ei kai tähän muu auta kuin ajatustyö ja aika. Ehkä tämä vauvan syntymän jälkeen helpottaa, kun näen sitten miehen toimivan vauvan kanssa ym. On vähän sellainen olo kuin olisin sulkeutunut johonkin minä+vauva-kuplaan, johon ei juuri muita mahdu... Mikä on tietysti terve asia vauvan kannalta, mutta tällaisessa perhetilanteessa ei kuitenkaan kovin positiivista.

Vauva tarvitsee niin paljon, että äiti työstää sille ihan ihmisen kokoisen paikan mielessään jo ennen syntymää. Isommat jäävät helposti vähemmälle, alkavat tuntua rasittavammilta - jne.

siis myös siitä toisesta, rakastaa molempia ja on heidän kanssaan, niin eikö se kerro siitä, että hän varmasti myös kolmanteen lapseensa suhtautuu samoin? Mies, joka olisi hylännyt isommat lapsensa, ei minusta olisi kovin loistava tulevakaan isä...



Sitä paitsi perheissä, joissa on vaikka kolme lasta, niin kyllähän vanhemmat rakastavat kaikkia, eikö? Ja ihan ydinperheessäkin äiti käy läpi noita samoja tunteita. Isommat lapset alkavat vauvan synnyttyä tuntua todella isoilta, vaikka samoja pikkuisia ovat kuin edellisenäkin päivänä. Hyvä, että mietit ja tunnistat nuo mietteet. Yritä nyt olla aikuinen, asettua lasten asemaan ja miettiä, miltä heistä tuntuu. Ota heidät mukaan teidän perheeseen, koska loppujen lopuksi sille sun vauvallekin on rikkaus, että on sisaruksia.

Siis siitä sarjasta. Tuli vaan mieleen sori.

miten aika usein näissä uusperhekuvioissa on niin vaikea ottaa kaikki lapset samanarvoisina

on sinun minun ja meidän lapsia ja kaikkea siltä väliltä

hassua sitten miten lasten kanssa päivisin töitä tekevät voivat ajatella kohtelevansa lapsia kuin omiaan

Mikäpä ihme tuo on, tietenkin sitä on salaa mustasukkainen alkuperäiselle perheelle, joskus aiheesta tai aiheetta. Parempi olisi kai tehdä lapset sellaisen kanssa, jolle ne ovat yhtä ainutlaatuisia.

Minä aloin inhoamaan kissoja ja koiria, kun tulin raskaaksi. Varmaan biologiset perusteet tässäkin. Inho laimeni kun lapseni kasvoi, mutta en vieläkään pidä siitä, jos eläin nuolaisisi minua.

.