Suostuisitko, että poikasi asuisi vielä 36-vuotiaana kanssasi samassa taloudessa?

Enkä kyllä toivokaan sitä, sillä hieman aiemmin on minusta kyllä aika itsenäistyä!

Mutta jos olisi jokin todella paha tilanne, esim. asunnonnottomuuden uhka, ottaisin hänet siksi aikaa, kunnes saisi asiansa järjestykseen.

Jos poika hoitaa kotihommat ja maksaa asumiskustannukset, niin mikä ettei. Parempi sijoitus kuitenkin olisi oma asunto kuin maksaa kallista vuokraa.

Toisaalta tulevaisuuden eläkkeet ovat pienet ja vanhusten huolto ala-arvoista riippuen paikkakunnan varakkuustasosta. Tuottamattomat yksilöt kun ovat yhteiskunnalle vähäarvoisempia. Ehkä Suomessakin siirrytään Italian malliin; lapset elättävät ja hoitavat vanhempansa.



Pahoittelen skeptisyyttäni, mutta näin läheltä kuinka anoppiani hoidettiin ja perheemme joutui tilanteeseen, jossa hän muutti pois Turusta Espooseen ja sai asiallista hoitoa.

up

Siksi kuulostaa oudolle, että yli 20v asuvat vanhemiensa luona, puhumattakaan kolmikymppisistä. :)



Kyllä minä alan omia lapsia potkimaan pellolle, jos yli 20v asuvat vielä meidän kanssa.



Ymmärrän kyllä sellaiset " väliaikaiset" täysi-ikäiset lapset kotona. Tyyliin: poika viime viikolla tuli intistä ja vasta kuukauden päästä saa oman kämpän, tyttö oli vaihto-oppilaana ja asuu 2kk vanhempien luona, että saa asuntoasiat kuntoon tai jos tyttö/poika on asunut kumppaninsa kanssa yhdessä ja tulee ero ja toinen muuttaa vanhempiensa luokse yhteisestä asunnosta siksi aikaa, että löytää oman kämpän tms. Jos tulee joku väliaikainen hätä asunnon kanssa, niin tietenkin sillon otan lapsukaiseni asumaan lapsuudenkotiin, eikä heidän tarvi asunnottomana olla.



Mutta tarkoituksella kotona asuvista yli 20v en voi käsittää. Enemmin tuen (esim rahallisesti) ja kannustan 18v muuttamaan yksin, kun asumaan lapsuudenkodissa.



En minä todellakaan antaisi 36v pojan kotonani asua. Jotain vikaa siinä pojassa? hoitoon?



Itsekin tunnen erään perheen, jossa 2 poikaa. 37v esikoinen asuu vanhempiensa luona ja 32v kuopus muutti vasta tänä vuonna pois vanhempiensa luona. Pojat molemmat hieman säälittäviä ressukoita. Tosin siinä perheen mutsissakin on jotain vikaa -> pesee 37v pyykit, tekee hälle ruokaa, siivoo hänen huoneen, antaa rahaa (koska 37v ei käy töissä), huolehtii, kun jostain 3v lapsesta. Jotenkin inhottaa tuollainen. :(

Mun mies ei kuitenkaan osallistu kotihommiin, enkä tykkää niistä itsekään, eli jos ei olis noita lapsia kotona niin joutuisin palkkaamaan kotiapulaisen, mikä tulis kalliiksi.

Ja tietenkin pojan pitäisi elää talon tapojen mukaan. Meillä ei kukaan soita musaa kovalla, käytä alkoholia, tupakoi tai harrasta seksisuhteita (ellei ole naimisissa). Jos ei kelpaa niin sitten lähtee. Ja mitään miniää tai lapsenlapsia en kotiini huolisi, oma perhe, oma koti.



Neljän äiti

väliaikaisesti olisi tietysti aina tervetullut kotiin jos on sellainen tilanne elämässä..

jos ei sitten ole tyttöystävällään tai harrastuksissaan. Ei kai maksa mitään elinkustannuksista, mutta katsoo " vanhuksien" perään. Aina pusaamassa jotain, pihankivetystä, putkiremontin tekivät kesällä kaverinsa kanssa, kylppäriremonttia jne. Siis siellä vanhempieni kotona. Ei käy kateeksi ja toisaalta hyvä. Joskus olen usuttanut muuttamaan muualle, mutta se ei jotenkin ole veljen mieleen.

ev

Muuten kuulostaa vaan siltä, että olen epäonnistunut vanhempana, jos lapseni kaipaa mun taloudellista tai muuta turvaa aikuisiällään. Päälle kaksikymppisenä pitää jo ruveta katselemaan omaa kotia.

ihana mies ja ei ole mikään nössö,sanoi että mikäs sen halvempaa asumista,kun on sinkku.Äiti ei palvele häntä.

Itse en tiedä kuin reagoisin,riippuu kuinka poika muuten olis kehittynyt,tekiskö kotitöitä ja huoltaisi itsensä.

Mun poika kyl kysy eilen että saisko jo muuttaa pois kotonta,sanoin et kunhan olet armeijan käyny ja pärjäät taloudellisesti(16v)eli vielä en päästä kotonta,on paljon tyttöystävällä,mut koti on kiintopisteenä kuiteskin.

tuossa tapauksessa pojalla eli lapsellani ei varmaan olisi kaikki kunnossa tai hyvin elämässään, joten olisi vain pakko hyväksyä, että lapsi asuu kotonaan..



tosin ehkä yrittäisin silti saada lasta jaloilleen, hommaamalla asuntoa jne.



Olen seurannut läheltä tällaista sairauteen perustuvaa kotona asuvaa poikamiesihmistä ja helppoa se ei ole todellakaan kenellekään.. Aika harva äiti todella roikkuu pojassaan niin sairaalloisesti, ettei lapsi pääse pois kotoaan, vaan taustalla on lähinnä psyykkistä sairautta lapsen taholta, vaikka sitä ei ääneen sanottaisi



minusta huolestuttavampia ovat ne äidit eli anopit, jotka roikkuvat itsenäistyvissä lapsissaan ja aiheuttavat sinne kitkaa

Paitsi, jos olisi kehitysvammainen ja itse olisin hyvässä kunnossa, samoin kuin poikakin.

Ensinnäkin mielestäni on sairasta jos lapsi ei itsenäisty niin, että muuttaisi omaan asuntoon. Kyllä sitä äitinäkin pitäisi sen verran sitten patistaa sitä lasta muuttamaan. Siis jos pojalla on kaikki kunnossa.



Mieheni serkku on 42-v ja asuu vieläkin vanhempiensa kanssa, vanhassa poikahuoneessaan! Typerää asiasta tekee se, että ko. mies omistaa vanhan talon samassa pihapiirissä mutta ei siltikään muuta sinne. Emme kyllä kukaan meistä sukulaisista tajua miksi. Voisi hän silti jos seuraa kaipaa, käydä vanhempiensa luona vaikka syömässä ja muuten seurustelemassa. Ei kai sitä poikahuoneessaan tarvitsisi asua jos oma talo on joka on ihan asuttavakin.



Muutenkaan tässä miehessä ei ole mitään vikaa. Ei ole seurustellut aikoihin (mietimme olisiko homo?), hyvä työpaikka on ja on muutenkin kiva ihminen. Silti asuu vanhempiensa luona... Emme ymmärrä!

Yritän parhaani mukaan kasvattaa hänestä reippaan, omatoimisen ja omillaan pärjäävän nuoren miehen joka ei ole uusavuton, vaan kerrassaan erinomaista aviomies- ja isäainesta :D Kotona saa ja pitääkin käydä äidille näyttäytymässä säännöllisesti, mutta asumassa kotona vielä 3-kymppisenä -toivottavasti ei ;)

En todellakaan. Rakastan poikaani ihan liikaa salliakseni moista.

oletteko ihan kahjoja? Elämä ei aina vain mene niin kuin suunnittelee. Lapset voi muuttaa pois kotoa, sairastua ja kyllä vanhemmat lapsen mieluummin kotiin ottaa kuin jättää jonnekin pärjäämään jos pärjää -asenteella



On se vanhemmallekin niin kova pala selittää kaikille, että lapsi asuukin edelleen kotona, ettei sellaistakaan kukaan halua.. Sairaita ne ovat, jotka esittävät että asiat on hyvin tai sitten peittelevät totuutta (kuten yleensä, kun on tällaisia yksinkertaisia idiootteja vastassa kuin täällä).



ehkä siperia opettaa joillekin teistäkin

Ihan vaan reppanoita, jotka ei jaksa/osaa/uskalla itsenäistyä, ja joiden vanhemmilla ei ole halua tai pokkaa potkia lapsiaan ajoissa ulos. Surullisia tapauksia.