Onko avioero monen mielestä oikeasti häpeällinen asia?

surullinen asia kylläkin yleensä aina.

Toivoin koko ajan, että jokin muu tapa ratkaista ongelmamme olisi löytynyt. Koin epäonnistuneeni.

kestää huonossa suhteessa "hammasta purren" niin, että oma elämä on yhtä helvettiä. Ja vielä siitäkin häpeällisempää on se, että kestetään hammasta purren ja ulkopuolisille koetetaan esittää täydellistä perhettä, eli pidetään kulisseja yllä vain muiden vuoksi.



Jos suhde on yhtä kärsimystä eikä mitään toivoa paremmasta ole, niin miksi sitä pitäisi jatkaa? Ihmiselämä on liian lyhyt, jotta vuosia ja taas lisää vuosia kannattaisi tuhlata.



Toki jotkut pitävät yhä ihanteena että avioliitto jatkuu hautaan saakka, oli se ihan miten paska tahansa. Mutta omapahan on ongelmansa - itse ainakin ennemmin erosin kuin tulin toistuvaksi mitätöidyksi, vähätellyksi ja pahoinpidellyksi avioliitossani.

avioliitossa epäonnistuminen ei ole mikään ylpeyden aihe tai ennakkoluulottomuuden merkki. Paska ja häpeällinen juttu se on.

on niin tavallista nykyisin

tosin tulin jätetyksi, se antoi jonkun näköisen sädekehän. Minusta ero on aina surullinen asia.

jos on esim kirkossa vihitty, ja on jumalan kasvojen ja seurakunnan edessä luvannut HALUTA RAKASTAA myötä- ja vastoinkäymisissä..

Rakkaus ei katoa, jos haluaa rakastaa.. Monelta se halu vain hiipuu, harmillisesti.

Kyllä minä jos eroaisin, ni kyllä mua hävettäis. Onhan siinä epäonnistunut. Ja pettää lupauksensa.

Lukuun ottamatta väkivallan, viinan käytön tai muusta sellaisesta johtuvaa eroa. Niistä voi jopa olla ylpeä kun on omannut tarpeeksi rohkeutta lähtemiseen alisteisesta asemasta huolimatta.



Jos avioero johtuu pelkästäe erilleen kasvamisesta ja rakkauden loppumisesta, niin mielestäni se on jokseenkin häpeällistä. En itse hirveästi mieti muiden avioeroja, mutta omalla kohdalla se tuntuisi häpeälliselle. Näkemykseni avioliitosta onkin aika vanhoillinen eli hyvä kaveruus satunnaisella seksillä riittää minulle. Oma avioliittoni on vielä toistaiseksi kaveruutta ja satunnaista seksiä parempi eli käytännön kokemusta ei ole. Vaikeita ja sekstittömiä vuosia on kyllä takana.

yhdeltä kantilta ajateltuna epäonnistuminen. Ehkä se häpeällisyys liittyy epäonnistumiseen. Ja joissain tapauksissa häpeä voi johtua siitä, että kokee tehneensä virhearvioinnin sen tulevan ex-kumppanin suhteen. Tällaisia häpeäntunteita minulla kumpusi pintaan kun erosin "salama-avioliitosta" kun mies olikin huijari, narsisti ja väkivaltainen ym. mitä yhteen mieheen vaan saa mahtumaan. Kaikki läheiseni näkivät todellisuuden, minä en kun olin niin rakastunut. Häpeän tunne tuosta virhearvioinnista nousi pintaan siitäkin huolimatta, että olinhan lopulta joutunut miehen uhriksi ja ero oli itsessään positiivinen asia.

jaa...mikä on häpeän vastakohta? ylpeily?



tuskin aviero mikään ylpeilyn aihe on kenellekkään, vaan onhan se yhdenlainen epäonnistuminen parisuhteen ylläpidossa. Vähän sama kuin potkutkin...vaikea kääntää asiaksi, josta selitettäisiin ylpeänä, että jooo sain potkut, mahtavaa. Jes, tuli avioero, hyvä juttu.



tietysti toisten suhtautumiseen voi vaikuttaa hieman sekin mitkä ovat eron syyt. On vähemmän häpeällistä tulla jätetyksi, kuin olla se jättäjä. Jos syy eroon on väkivalta tai uskottumuus niin sitä pidetään oikeutettuna.



Mutta jos kuittaat erosi sanomalla,että ei enää kiinnostanut jakaa elämää kyseisen ihmisen kanssa, tunteet vaihtui jne niin sitten sua kyllä pidetään aika narsistisena (etenkin jos teillä on lapsia ja lapsethan ne erosta eniten kärsii...)

Jos on vuosi ennemmin mennyt hulinalla naimisiin ja kaksi alle 2 vuoden vanhaa lasta. Ja on uusi miehen sukunimi, jota on jokapaikkaan pitänyt ylpeänä toitotella. Alle vuosi sitten hankittu omakotitalo, ja jättivelka + kaikki mummot ihastellut "perheidylliä". Ja sitten mies päättääkin lähteä rytinällä toisen naisen matkaan.

Minua hävetti se, että rasitin ystäviäni niin monta kertaa välirikoilla ja palaamalla takaisin yhteen. Menetin uskottavuuteni täysin. Kun sitten erosin, se oli ryhdikäs ratkaisu, joka ei tosiaan hävettänyt pätkääkään.



Nykyään hävettää vain se, että ylipäätään menin naimisiin niillä syillä joilla menin. Ne olivat lapselliset ja huonot syyt.

miten konservatiivisia ja outoja vastauksia olet saanut! Ihmettelen suuresti.

Jos joutuisin eroamaan, kokisin varmaan itse surua ja epäonnistumisen tunnetta, harmia jne.

Jos on vuosi ennemmin mennyt hulinalla naimisiin ja kaksi alle 2 vuoden vanhaa lasta. Ja on uusi miehen sukunimi, jota on jokapaikkaan pitänyt ylpeänä toitotella. Alle vuosi sitten hankittu omakotitalo, ja jättivelka + kaikki mummot ihastellut "perheidylliä". Ja sitten mies päättääkin lähteä rytinällä toisen naisen matkaan.

minusta se häpeä sinun tilanteessasi kuuluisi sille miehelle...eihän toista voi väkisin pitää...

erotaan jos niikseen tulee. Jos taas haluaa sitoutua loppuiäkseen, onhan avioero epäonnistuminen.

No on todellakin häpeän aihe etenkin jos naimissa on ehditty olla sanotaan nyt vaikka alle 5 vuotta (mikä valitettavan usein on jo aika pitkäksikin tulkittava aika). Tulee mielikuva, että minkään eteen ei jakseta nähdä vaivaa ja heti kyllästytään ja luovutetaan, kuvitellaan että vaihtamalla aina paranee. Luuserimaista ja noloa, kertoo kyllä ihmisen ajatusmaailmasta ja tästä kertäkäyttökulttuurista paljon. Tässä kohtaa tietysti poikkeuksena esimerkiksi kotiväkivalta tai puolison vakavat päihdeongelmat.



Mutta uskottomuus, kyllästyminen, se kuuluisa erilleen ajautuminen, arjen toimimattomuus jne. ovat kyllä naurettavia ja itse aiheutettuja syitä. Ei se yksi virallinen paperilappu muuta hyvää ja toimivaa suhdetta niin paljon, että nämä voisivat kenellekään tulla yllätyksenä tai uutena asiana. Jos tulee niin sitten on menty aivan liian hätiköidysti ja toista tuntematta naimisiin. Olisi pitänyt tutustua paremmin ja jakaa arkea riittävän kauan, eikä mennä kihloihin ja naimisiin päätä pahkaa ihan sokeana ja aivot narikassa. Ja se taas on noloa ja säälittävää.



Kaiken kaikkiaan ei ole mikään ylpeyden aihe päätyä eroon. Onhan se selkeä epäonnistuminen elämässä siinä mielessä, että on luvattu olla yhdessä ja selvitä vastoinkäymisistä yhdessä, ja erotessa tuossa ollaan epäonnistuttu. Jos on "kasvettu erilleen" niin ei ole suhdetta hoidettu sen vaatimalla tavalla. Jos taas toinen lähtee vieraan matkaan, ei ole silloinkaan suhde ollut kunnossa. Kaikki juontavat juurensa epäonnistumisista, toisen tai omista tai yhteisistä virheistä.

huonossa liitossa kuin ottaisin avioeroa.

Kaikki alle sen on aikalailla epäonnistumista ja noloa!

tuollainen "on luvattu olla yhdessä" yms. Avioliitto on toistaiseksi voimassaoleva juridinen sopimus. Tottakai naimisiin mennessä ihmiset varmaan ajattelevat olevansa "aina" yhdessä, ja niin ajattelee moni niistäkin pareista, jotka eivät edes mene naimisiin. Sillä hetkellä se on totta, mutta asiat voivat aina muuttua.



Ja mitä noloa siinä on, jos ei jaksa yrittää ja nähdä kohtuuttomasti vaivaa saadakseen toimimattoman suhteen toimimaan? Mikä itseisarvo on olla juuri sen kanssa, jonka kanssa meni naimisiin? Avioero on ihan laillinen toimenpide.