Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (11703)
No nyt on superterassin nuotinvierestä osaamattomien sanojen ja laulamisen päivitykset alkaneet. Herranjumala sentään, kuuntelee kuulemma Olli Halosta ja yhtään lausetta ei osaa laulaa saati että edes yksi nuotti osuisi kohdalleen. En ymmärrä tätä asiaa millään, että haluaa vielä kuvata itseänsä tekovirneiden kera aivan kaiken.
Vierailija kirjoitti:

Joo siis on en tajuu tätä kuvioo. Hän kuuntelee muka kauheesti musaa ja intoilee "tutuista suosikkibiiseistä", joiden sanat ja melodiat tuntuu kuitenkin olevan ihan hepreaa :D Siis sellaistenkin klassikoiden, joiden sanat suurin osa ihmisistä osaa unissaankin (halusi eli ei!). Ja hän haluaa vielä videoida tätä surkuhupaisaa touhua?? Ja yrittää esittää, että muka osaa? Ai kamala... mikä myötähäpeän multihuipentuma...
Ihan hemmetin vaivaannuttavia nuo tanssi-hytkyntä-videot, joilla tuijotetaan hassusti kameraan. 🙈😂