Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (11368)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista Suomessa nähneeni missään alle 65 cm ympärysmittaisia rintaliivejä (en ole käynyt mihinkään pieniin kokoihin erikoistuneissa liikkeissä, joten ehkä niitä on), joten minusta voi kyllä sanoa että se on pieni eikä "aika pieni". 70 vois ehkä sanoa että aika pieni, ei toki super.
Mun liivikoko on 70E ja en todellakaan ole mikään erityisen siro, vaatteet yläosasta yleensä kokoa 40 tai M. Liivejä ei tosiaan löydy helposti pienemmällä ympärärysmitalla. Ehkäpä 65cm ja pienemmän ympärysmitan naiset pärjäilee sporttitopeissa tai ilman liivejä. Tai ostavat liivit kalliista erikoisliikkeistä. Mun kokoa löytyy tavallisista kaupoista (suosikkini Lindex ja Sokos), kun jaksaa etsiä. Joka kerta ei todellakaan löydy.
En tarkoittanut että 70cm liivien ympärysmitalla olisi väistämättä siro, vaan että se ympärysmitta sinänsä on minusta aika pieni, kun yleensä ei ole kuin yksi sitä pienempi vaihtoehto saatavilla eikä sitäkään joka kaupassa.
Tämä johtuu ihan siitä, että etenkin halpojen ketjuliikkeiden alusvaatteiden kokovalikoima on suppea. Eniten myyviä kokoja on paljon ja näitä hieman harvinaisempia otetaan myyntiin vain vähän. Samalla lailla lyhyenä (162cm) on haastavaa löytää sopivan lyhytlahkeisia housuja. Ei ihme, että Virve ostaa lastenvaatteita.
Minkä ikäinen Virve on? Täällä puhutaan nelikymppisestä, mutta ei hän nelikymppiseltä näytä. Lähellekään.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen Virve on? Täällä puhutaan nelikymppisestä, mutta ei hän nelikymppiseltä näytä. Lähellekään.
Jatkan. On kirjoittanut v. 2017 täyttävänsä 30, joten kyllä hän sittenkin alkaisi olla nelikymppinen. Ensi vuonna täyttää 40? En olisi uskonut. Vielä uskomattomampaa on, että Karkkipäivä-Sanni on 47-vuotias.

Piti ihan käydä tarkistamassa Sannin ikä, että ei kai se noin vanha voi olla. En olisi uskonut. En tosin voi uskoa sitäkään, että täytän itse kohta 43. :D
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen Virve on? Täällä puhutaan nelikymppisestä, mutta ei hän nelikymppiseltä näytä. Lähellekään.
Hän syntynyt tammikuussa 1987.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista Suomessa nähneeni missään alle 65 cm ympärysmittaisia rintaliivejä (en ole käynyt mihinkään pieniin kokoihin erikoistuneissa liikkeissä, joten ehkä niitä on), joten minusta voi kyllä sanoa että se on pieni eikä "aika pieni". 70 vois ehkä sanoa että aika pieni, ei toki super.
Mun liivikoko on 70E ja en todellakaan ole mikään erityisen siro, vaatteet yläosasta yleensä kokoa 40 tai M. Liivejä ei tosiaan löydy helposti pienemmällä ympärärysmitalla. Ehkäpä 65cm ja pienemmän ympärysmitan naiset pärjäilee sporttitopeissa tai ilman liivejä. Tai ostavat liivit kalliista erikoisliikkeistä. Mun kokoa löytyy tavallisista kaupoista (suosikkini Lindex ja Sokos), kun jaksaa etsiä. Joka kerta ei todellakaan löydy.
En tarkoittanut että 70cm liivien ympärysmitalla olisi väistämättä siro, vaan että se ympärysmitta sinänsä on minusta aika pieni, kun yleensä ei ole kuin yksi sitä pienempi vaihtoehto saatavilla eikä sitäkään joka kaupassa.
Kaikista rintaliiveistä ei ole saatavilla edes ympärysmittaa 70, vaan yleensä pienin on 75. Ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Miten Virve näyttää yhtäkkiä ihan tädiltä helmikorvakoruineen ja vaatteetkin on jotain ihmeellisiä tätirytkyjä. Kenellä enää on keinonahkalegginsit?
Joo, aika erikoisia on vaatteet. Toki jokainen saa pukeutua miten haluaa, mutta kyllähän nuo psyykejutut monesti alkaa näkyä pukeutumisessakin. Virve tykkää ostella vaatteita jotka oli muotia 2010-luvun alussa? Just kuten ne kiiltoleggarit, pillifarkut, balleriinat tai se valkoinen paita jossa on keskellä sen kauden hitti eli erivärinen pystyraita. Ehkä ne muistuttaa Virveä hyvistä vuosista tai se on se kausi jolloin hän oppi mikä on tyylikästä ja jämähti siihen? Tuo sininen bleiserijakku/mikälie on kyllä ainakin kaksi numeroa liian pieni ja selkeästi ihan puristaa koko käsien matkalta.
Rahaa käyttää lopulta aika pieniä määriä kun ostelee kirppareilta, halpaliikkeistä ja Lidlistä. Enemmänkin koen että tuo on jonkinlaista ostomaniaa. Eli sykleittäin aina paluu alun ostolakkoon, eihän normaalin ihmisen tarvitse kausittain ankarasti rajoittaa kulutustaan ja sitten yhtäkkiä taas maanisesti shoppailla. Ja silloinkin kun elää vähäisillä vaatteilla ja yksillä kengillä, niin vapaa-ajat käyttää ostoskeskuksissa ja ruokakaupoissa tuotteita ja hintoja ihmetellen, vaikkei edes ostaisi mitään.