Hormoonikierukasta kysymys
Laitatin Mirena -kierukan vuosi sitten. Kuinka usein te kierukan laittaneet käytte gynekologilla tarkistuttamassa, että se on paikoillaan? Melkoisen kalliiksi tulee, jos kerran vuodessa, niinkuin lääkärin mukaan pitäisi.
Kommentit (9)
kun 5 vuoden kuluttua vaihdatuttamassa.
Ja ihan ilmaiseksi (toki kierukka maksoi) tk:ssa.
Ja samalla tietenkin tehdään muukin perustarkastus.
Jatkan samalla mallilla nyt kun minulla on kierukka. Vuositarkastuksen yhteydessä tehdään sitten vaan myös kierukan paikallaanolokin tarkistus.
Kävin kolmen kuukauden kuluttua laittamisesta lääkärin suosituksesta tarkistuttamassa, että on oikeassa paikassa. Sillä käynnillä sanoi, että kerran vuodessa muka pitäisi käydä tarkistuttamassa, että on oikealla paikallaan. Edellisenkin kerran homma kustansi n. 180€.
Ei huvittaisi, ei. Mistä tiedän, että jokin olisi pielessä?
ap
Jos alun tiputtelun jälkeen tulee outoja kipuja tai vuotoja, niin sitten tarkistus...
Ei ole ollut mitään "tarkastusta" erikseen, käyn kerran vuodessa gynellä.
Ja samalla tietenkin tehdään muukin perustarkastus. Jatkan samalla mallilla nyt kun minulla on kierukka. Vuositarkastuksen yhteydessä tehdään sitten vaan myös kierukan paikallaanolokin tarkistus.
Toosaa ei tarvitse vuositarkastaa, eikä kierukkaakaan.
T. lääkäri
ei tartte tarkistella... sit vaan vaihtamaan 5-7 vuoden päästä, normaalit gynetarkastuksen kantsii tehdä parin vuoden välein
Mä ole käynyt gynellä kerta vuoteen siitä alkaen, kun sain ekat pillerit. Ikää yli 40v eikä ole tullut vielä puheeksi, että harvemminkin riittäisi..?
sitä ei tarvitse tarkistaa ellei ole jotain kummallista oiretta josta syytä epäillä. Mulla on jo toinen kierukka menossa enkä ole koskaan tarkistuttanut...