3 v. :n agressiivinen käytös isäänsä kohtaan, mikä avuksi?
Noin 2 kk sitten nyt 3 v. 3 kk poika alkoi aina välillä käyttäytyä täysin ilman syytä agressiivisesti isäänsä kohtaan. Mitään riitaa tms. ongelmaa ei näitä tilanteita ole edeltänyt. Poika on mm. heittänyt useasti isäänsä lelulla, mm. metallisella autolla päähän. Aluksi sitä tapahtui vain silloin tällöin, nykyään kerran päivässä. Saattaa esim. yhtäkkiä lyödä isäänsä naamaan nyrkillä tms. ja kun isä laittaa kätensä eteen, hakkaa käteen niin kauan kunnes satuttaa itsensä, ja alkaa itkeä ja hakea minulta lohtua.
Lisään vielä,että näitä tilanteita ei ole edeltänyt mitään konflikteja, tulevat aina ihan rauhallisilla hetkillä.
Ilman muuta torumme poikaa, ja joka kerranpidämme puhuttelunsiitä ettei saa lyödä. Jäähyäkin olemme kokeilleet, saattaa lopettaa sen sillä erää, mutta ei lopu kokonaan, saattaa toistua taas jo samana päivänä.
Tänään esim. isänsä halasi poikaa aamulla,niin poika läimäisi lujaa poskeen.
Olemme ihan neuvottomia, millä ihmeellä tuon saa loppumaan? Päiväkodissa ei lyö muita, eikä myöskään minua koskaan.
Olemme miettineet olisikohan perheneuvolassa käynneistä apua?
Kyseessä on keski-ikäisten (40 ja 48 v.) vanhempien ainoa lapsi.
Kommentit (8)
selkäsauna kurittomalle lapselle. Eiköhän opi.
Et tainnut tietää että lapsen lyöminen on laissa kiellettyä? Vaikka lapsi löisikin. Ja mielestäni väkivaltaa ei väkivallalla lopeteta.
Eikös se oidipus-kompleksi ole juuri tuota.
Oidipuskompleksi on Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian mukaan 3–6-vuotiaan lapsen psykoseksuaalinen kehitysvaihe, jossa tämä tuntee vetoa toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Kaksivuotiaana lapsi jo havaitsee sukupuoliset erot mutta ei vielä välitä niistä. Kolmivuotias lapsi kuitenkin alkaa kiinnostua sukupuoliasioista ja havaitsee vanhempiensa välillä jotakin, mistä hän jää ulkopuolelle. Raivo, kateus ja mustasukkaisuus ovat tavallisia tunnereaktioita tässä vaiheessa. Lapsi olettaa menevänsä toista sukupuolta olevan vanhempansa kanssa naimisiin ja pyrkii vanhempien väliin. Hän yrittää voittaa toisen vanhempansa toivoen toisen katoavan.
Oidipuskompleksi on Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian mukaan 3–6-vuotiaan lapsen psykoseksuaalinen kehitysvaihe, jossa tämä tuntee vetoa toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Kaksivuotiaana lapsi jo havaitsee sukupuoliset erot mutta ei vielä välitä niistä. Kolmivuotias lapsi kuitenkin alkaa kiinnostua sukupuoliasioista ja havaitsee vanhempiensa välillä jotakin, mistä hän jää ulkopuolelle. Raivo, kateus ja mustasukkaisuus ovat tavallisia tunnereaktioita tässä vaiheessa. Lapsi olettaa menevänsä toista sukupuolta olevan vanhempansa kanssa naimisiin ja pyrkii vanhempien väliin. Hän yrittää voittaa toisen vanhempansa toivoen toisen katoavan.
Kiitos!! Tuo oli minulle uusi asia, mutta kuulostaa varsin loogiselta.
Meillä oli viileämpi kausi keväällä ja kesälläkin, ei pahemmin riitaa mutta olimme etäisiä toisillemme. Nyt olemme "löytäneet toisemme" uudelleen, ja aika usein halaamme, katsomme telkkaria niin että olen miehen kainalossa tms., tuo pojan käytös on pahentunut sen jälkeen kun meidän välimme paranivat!! Lisäksi usein suuttuu jos juttelemme keskenämme, ja alkaa mölytä.
Kun lapsi oli noin kolme ja puolivuotias (en muista tarkkaan). Aggressio kohdistui juurikin isään, minua ei koskaan mitenkään ole halunnut satuttaa (olen siis kotona lapsen ja pienemmän kanssa). Se oli juurikin tuollaista, että lapsi saattoi yhtäkkiä läpätä isäänsä ja jäädä sitten mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu.
Tuo oli selvästi jotain alkeellista haastamista, josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Minä olisin pistänyt kerrasta poikki koko homman (olen muutenkin ankarampi) mut mun mies sanoi, että hän tajuaa mistä on kyse ja hän hoitaa nämä hommat. Niinpä sitten en koskaan puuttunut niihin mitenkään, en sittenkään kun lapselle tuli aina lopulta paha mieli ja hän halusi minun syliini. Sanoin aina, että jos on isän kanssa riitaa, niin isän kanssa sovitaan. Joskus, jos lapsi oli ihan tosi pois tolaltaan (ei tuossa vaiheessa muutenkaan kestänyt ollenkaan ajatella että olisi ollut tuhma, ei jotenkin kyennyt eikä halunnut nähdä itsessään mitään negatiivista) rauhoitin lasta sen verran, että hän pystyi tekemään sovinnon mieheni kanssa (eli halaamaan ja sanomaan ettei enää lyö).
Mun mies vaan kärsivällisesti kielsi, selitti ettei lyödä saa. Ei menettänyt hermoja kertaakaan, mikä minusta oli lähes pyhimysmäistä. Aina se tilanne käsiteltiin loppuun asti ja se päättyi tosiaan siihen että lapsi itki sitä että halusi olla tuhma, ja sai sitten lohdutusta siihen. Jotenkin noi tilanteet meillä oikein alleviivasi sitä, kuinka pieni tuon ikäinen vielä on, ja kuinka ihan hukassa tunteidensa kanssa.
Tuo vaihe meni sitten aika nopeasti ohi, muutamassa viikossa, eikä ole tullut takaisin.
Kun lapsi oli noin kolme ja puolivuotias (en muista tarkkaan). Aggressio kohdistui juurikin isään, minua ei koskaan mitenkään ole halunnut satuttaa (olen siis kotona lapsen ja pienemmän kanssa). Se oli juurikin tuollaista, että lapsi saattoi yhtäkkiä läpätä isäänsä ja jäädä sitten mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu. Tuo oli selvästi jotain alkeellista haastamista, josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Minä olisin pistänyt kerrasta poikki koko homman (olen muutenkin ankarampi) mut mun mies sanoi, että hän tajuaa mistä on kyse ja hän hoitaa nämä hommat. Niinpä sitten en koskaan puuttunut niihin mitenkään, en sittenkään kun lapselle tuli aina lopulta paha mieli ja hän halusi minun syliini. Sanoin aina, että jos on isän kanssa riitaa, niin isän kanssa sovitaan. Joskus, jos lapsi oli ihan tosi pois tolaltaan (ei tuossa vaiheessa muutenkaan kestänyt ollenkaan ajatella että olisi ollut tuhma, ei jotenkin kyennyt eikä halunnut nähdä itsessään mitään negatiivista) rauhoitin lasta sen verran, että hän pystyi tekemään sovinnon mieheni kanssa (eli halaamaan ja sanomaan ettei enää lyö). Mun mies vaan kärsivällisesti kielsi, selitti ettei lyödä saa. Ei menettänyt hermoja kertaakaan, mikä minusta oli lähes pyhimysmäistä. Aina se tilanne käsiteltiin loppuun asti ja se päättyi tosiaan siihen että lapsi itki sitä että halusi olla tuhma, ja sai sitten lohdutusta siihen. Jotenkin noi tilanteet meillä oikein alleviivasi sitä, kuinka pieni tuon ikäinen vielä on, ja kuinka ihan hukassa tunteidensa kanssa. Tuo vaihe meni sitten aika nopeasti ohi, muutamassa viikossa, eikä ole tullut takaisin.
Huojentavaa kuulla että meni muutamassa viikossa ohi, tosin meillä jo useamman viikon kestänyt...
Meillä mies saattaa korottaa ääntään jos tilanne tulee äkillisesti, mutta pysyy kuitenkin järkevänä. Poika tajuaa kyllä tuon suuttumisen, mutta saattaa silloinkin alkaa uhmaamaan.
selkäsauna kurittomalle lapselle. Eiköhän opi.