Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla lapsia, jotka eivät tykkää kosketuksesta?
11.08.2012 |
Tyttäreni ei tykkää halaamisesta, silittämisestä, ei edes hiustenharjausavusta, sohvalla istuessa pitää olla väliä toiseen istujaan jne. Joskus tuntuu haikealta, ettei lapseen saa enää koskea eikä pääse fyysisesti lähelle... Ei ole kokenut minkäänlaista väkivaltaa.
Kommentit (13)
On aistiyliherkkä. Toisaalta kyllä itse joskus hakeutuu viereen ihan kiinni, mutta silloinkaan ei saa koskea lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin meillä on myös aistiyliherkkä poika. Ja poika tosiaan kiemurtelee aina irti halauksista, ei tykkää mistään lääppimisestä tai pusuista, ei halua olla sylissä. Pienempänä etenkin karttoi muiden lasten kanssa sellaisia leikkejä, joissa oli fyysistä kosketusta.
Kuitenkin tykkää painileikeistä tuttujen luotettavien ihmisten kanssa. Eli reilumpi ja rajumpi kosketus on mukavaa, kunhan se ei tule yllättäen. Niinpä mun on painittava pojan kanssa, jos haluan sen kanssa "halailla".
että aina ensimmäiseksi ollaan tarjoamassa noita diagnooseja. Unohdetaan, että ihmiset on tarkoitettu olemaan erilaisia ja yksilöitä, ja että aina jonkun vähänkin poikkeavan käytöksen takana ei ole välttämättä diagnoosia, eikä tällöin tarvi hakea eri oireyhtymien oireita. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että näitä oikeita diagnooseja kuitenkin löytyy. Ei sitä kukaan ole kyseenalaistamassa.
Vaikka tämä nyt jostain omituisesta syystä herättää outoa ärsyyntymistä,
Itse olen tällainen. Luulen että äitini on ottanut asian henkilökohtaisesti, enkä muista että minua olisi sylissä edes koskaan pidettykään.
En pidä halaamisesta, ahdistavaa. Liian lähellä oleminen, ahdistavaa.
Saatan väistää kosketusta.
ADD minulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 6v, mutta vajaasta parivuotiaasta ollut tuollainen. Äitinä on tosi vaikeaa kunnioittaa sitä lapsen halua olla haleilta rauhassa ja pitää tyytyä odottaamaan sitä hetkeä kun lapsi itse haluaa läheisyyttä. Meillä halaillaan n. 3 kertaa viikossa. Tytär taas on toista maata ja varsinainen sylikissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikki pitää olla jotain diagnoosijuttuja?
Jos lapsi vain on luonteeltaan sellainen ettei pidä halailusta. En minäkään pidä ja olen jo aikuinen! En pidä sukulaisten enkä kavereiden halailusta, mieheni kosketuksen siedän. En ole kyllä mikään halailijatyyppi ollenkaan. Aistiyliherkkyyttä/aspergeria minulla ei todellakaan ole. Kaikki vaan ei pidä kaikesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse tuollainen lapsi, nyt jo kolmekymppinen, mutta en ole koskaan tykännyt vanhempieni tai kavereiden kosketuksesta. Ehkä joskus ihan pienenä, mutta jossain vaiheessa lapsuutta mulle tuli tarve aika suureen omaan tilaan ympärilläni. Koen esim. halaukset vaivaannuttavina. Kauhulla odotan mahan kasvamista ja mahdollisia lääppijöitä, esikoista kun tässä odotan.
Mies saa koskea ja lääppiä niin paljon kun tahtoo, eli en usko olevani esim. aistiyliherkkä.
Ja tasan varmasti en ole kohdannut väkivaltaa/hyväksikäyttöä milloinkaan.
..kysymyksessä on asia, jolle ihminen ei itse voi juuri mitään ja jota ei ole myöskään joku toinen aiheuttanut esimerkiksi huonolla kasvatuksella tai sillä, että ei ole suojannut lasta hyväksikäytöltä.
On paljon parempi liittää oire sairauden/syndrooman viitekehykseen kuin laiminlyönteihin tai vain yksilölliseen kummallisuuteen.
Ja kyllä kai kaikki tietävät, että syndrooma, kuten asperger, tarkoittaa monien oireiden kokonaisuutta. Pelkkä aistiyliherkkyys ei tee kenestäkään aspergeria, vaikkakin voi viitata siihen suuntaan, jos muitakin oireita on.
Niin että älkää aina kitiskö siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..kysymyksessä on asia, jolle ihminen ei itse voi juuri mitään ja jota ei ole myöskään joku toinen aiheuttanut esimerkiksi huonolla kasvatuksella tai sillä, että ei ole suojannut lasta hyväksikäytöltä.
On paljon parempi liittää oire sairauden/syndrooman viitekehykseen kuin laiminlyönteihin tai vain yksilölliseen kummallisuuteen.
Minusta on paljon parempi kyllä liittää ilmiö ei yksilölliseen kummallisuuteen vaan yksilölliseen temperamentin ja persoonallisuuden luonnolliseen vaihteluun. Lapset nyt on synnynnäisesti erilaisia, ilman että syynä on aina joku diagnosoitava häiriö tai toisaalta kasvatuksen tai hoidon aiheuttama ongelma.
Meillä on myös tytär sellainen joka ei välitä kosketuksesta. Pienestä asti ollut erittäin itsenäinen ja sellainen joka ei pidä siitä että hänen omaan tilaan tunkeudutaan. Haluaa hoitaa omat asiansa itse aina kun vain pystyy, ja on siksi oppinut monet taidot paljon ikätovereitaan aiemmin. Nyt tytär täytti jo 11, ja varsinainen sisupussi ja määrätietoisen tahtonaisen alku hän on. Uskon että tulee pärjäämään erinomaisesti elämässään, paljolti juur tuon itsenäisyytensä takia. Poika meillä on ihan päinvastainen, läheisyyttä kovin kaipaava ja muutenkin sellainen joka mielellään on passattavana ja hoidettavana.
Alue: Aihe vapaa
Kyseessä on siis joko oire jostakin sairaudesta/syndroomasta tai laiminlyönnistä/KUMMALLISUUDESTA? Mitä on tapahtunut yksilöllisyydelle ja jokaisen omalle persoonallisuudelle?
Lopeta itse se kitinä. Ei kaikkeen tarvitse hakemalla hakea syytä ja diagnoosia. Ei ihme että ihmiset voi pahoin kun väkisin tungetaan tiettyyn muottiin. Jos et sovi, se on diagnoosin tai vähintään jonkin diagnoosin oireen paikka. Sillä lailla..