Nelivuotiaan hillittömät raivarit - auttakaa te kokeneemmat

veikkaan ettei sun lapsen raivarit kuitenkaan ole sitä pahinta tasoa

Antaa raivota. Rauhoittelu vain pahentaa tilannetta. Ei saa antaa satuttaa itseään tai muita, rikkoa tavaroita, mutta muuten ei kannata noteerata.

Jos huuto jatkuu niin arestiin, meillä yleensä raivarit jää sitten tähän. Koska uhkaan arestin pitenemisellä jos siinä ei istuta kunnolla.

Joskus huomaa ettei ole kuuloakaan enää tallella, silloin ohjaan omaan huoneeseen ja laitan oven perässä kiinni.

Takas saa tulla heti, kun olo parempi.

ei ainakaan auta, vaan pahentaa.

vähän huomiota raivolle. Yritä olla niinkuin et olisi moksiskaan. Tietenkin pitää katsoa ettei satuta itseensä/hajota paikkoja, mutta huomiota ei saa antaa.

tulee melkein ovesta läpi

Antaa raivota. Rauhoittelu vain pahentaa tilannetta. Ei saa antaa satuttaa itseään tai muita, rikkoa tavaroita, mutta muuten ei kannata noteerata.

Meillä kiinni pitäminen on pahinta, mitä siinä tilanteessa voi tehdä. Lapsen raivari pahenee siitä entisestään. Tuon ikäinen ei osaa vielä sanallistaa ahdistustaan, joten asiallinen juttelukin on ihan turhaa huutovaiheessa. Katsot, ettei satuta itseään ja jäähylle siinä vaiheessa, jos rikkoo jotain tai käy jonkun kimppuun - myös sinun kimppuun. Tuon ikäistä voi kyllä todellakin jäähyllä pitää, koska hän tajuaa syyn ja seurauksen. Lapsen pitää vain oppia sietämään pettymyksiä - yleensähän nuo raivarit lähtee jostain pikkujutusta, jota ei saakaan.

vähän huomiota raivolle. Yritä olla niinkuin et olisi moksiskaan. Tietenkin pitää katsoa ettei satuta itseensä/hajota paikkoja, mutta huomiota ei saa antaa.

Kuinka kauan teidän lapsi saattaa raivota yhteen menoon, jos ei kiinnitä mitään huomiota?

Joo, oon huomannut, että kiinni pitäminen on erittäin huono keino. Lapselta menee ihan yli.

mulle tehtiin niin kun olin pieni. oli niin sietämätön olo että revin naamani verille kun tungettiin omaan huoneeseen, että huuda kuule siellä niin pitkään kuin huvittaa. no, olin kyllä vissiin aika vaikea tapaus...

älä noteeraa. Olet varmaan huomannut, että huuto laimenee silloin, kun vanhempi ei esim. katso päin tai ei ole samassa huoneessa? Mutta saman tien, kun lapsi huomaa, että häntä tarkkaillaan, huuto ja raivo jatkuu.

Kuka sitä jaksaa kauaa yksin raivota...

mulle tehtiin niin kun olin pieni. oli niin sietämätön olo että revin naamani verille kun tungettiin omaan huoneeseen, että huuda kuule siellä niin pitkään kuin huvittaa. no, olin kyllä vissiin aika vaikea tapaus...

Yksin jättäminen vain pahensi raivoa. Tämä oli ainoa, joka auttoi (ja aika hyvin): Istuin vieressä ja annoin raivota, en kiinnittänyt huomiota mutta olin läsnä. Sitten jossain vaiheessa kysyin, saako äiti silittää vähän kättä, ja jossain vaiheessa lapsi tähän myöntyi. Siinä vaiheessa, kun häneen sai kosketuskontaktin, raivo alkoi laantua (mutta saattoi jatkua vähän ajan päästä.) Mutta jos jätin yksin, niin hän saattoi todellakin alkaa purkaa kiukkuaan itseensä.

...jos osaa lukea tilannetta, raivon saa loppumaan leikillä. Rupea huutamaan kilpaa tai nauraen kysy joko huuto riittää. Mutta tuossa täytyy todella tuntea lapsensa, ettei vähättele tämän kiukkua väärässä kohtaa.

Meidän lapsi alkaa tuuppia minua tai tekee jotain mikä saa pienemmänkin lapsen ihan hysteerisesti itkemään. Ovista tulee läpi jos yrittää teljetä erikseen.

Tavaroitaa paiskoo ja heittäytyy, niin että voi loukata itsensä.

...jos osaa lukea tilannetta, raivon saa loppumaan leikillä. Rupea huutamaan kilpaa tai nauraen kysy joko huuto riittää. Mutta tuossa täytyy todella tuntea lapsensa, ettei vähättele tämän kiukkua väärässä kohtaa.

meillä toimi tämä, tosin lapsi ei mitään aivan karmeita raivareita ole saanut koskaan. Mutta kun kiukkupuuska tuli, niin saatoin sanoa lapselle, että nytkö se känkkäränkkä tuli kylään, odotas äiti nappaa sen pois tuosta sinun olkapäältä ja heittää menemään meidän päivää pilaamasta. Ja sitten otin ja nakkasin sen pois ja yhdessä huudettiin heiheit perään :D.

täällä 2,5-vuotias raivosi tänään yli tunnin, lopulta raivokarjunta muuttui itkuksi ja nukahti lattialle. Syynä raivariin yksinkertaisesti väsymys. Nyt tuhisee sängyssä.



Syyt siis ovat minulla selvillä, poikkeuksetta väsymys/ylikierrokset aiheuttavat nämä kohtaukset, mutta minäkään en tiedä miten toimia kohtauksen aikana.



Olen kokeillut välinpitämättömyyttä, eli jatkan omia puuhia, enkä vilkaisekaan. Tänään pitelin sylissä koko raivarin ajan ja olen nyt itsekin ihan kuitti. En tiedä kumpi on parempi keino. Puhe ei auta (lapsi ei rekisteröi puhetta raivoltaan), eikä mitenkään voisi laittaa jäähypenkille (lapsi sinkoutuisi sieltä samantien alas).



Meilläkin raivo on todella pahinta tasoa, sitä ei voi sanoin oikein kuvaillakaan. Lahjonta esim. herkuilla tai huomion kiinnittäminen muualle ei auta, ei mitään tehoa. Mikään ei auta, raivo on vain elettävä läpi. En keksi muutakaan. Tärkein kai, ettei itse yritä liikaa, vaan pysyy rauhallisena. Kuvittelen itse olevani jonkinlainen järkähtämätön muuri, jota vasten lapsen on turvallista purkaa raivoaan.



Julkisella paikalla on pakko ottaa pitelyotteeseen. Piteleminen tuntui tänään kotonakin jotenkin oikealta keinolta, vaikka lapsi inhoaa sitä ja raivostuu siitä entistä enemmän.



Ajattelin kysyä joltain psykologilta suosituksia. Pelottaa, jos lapsesta kasvaa jotenkin rajaton ja kyvytön hillitsemään raivoaan.

Toisaalta otan raivot ja kiukuttelut luottamuksenosoituksena, sillä eihän tuo uskaltaisi noin raivota, jos ei minuun luottaisi.



Oliko ap teillä sama meno jo 2-vuotiaana, vai milloin raivarit teillä alkoi? Minkähän ikäisenä tämän pitäisi loppua...

täällä 2,5-vuotias raivosi tänään yli tunnin, lopulta raivokarjunta muuttui itkuksi ja nukahti lattialle. Syynä raivariin yksinkertaisesti väsymys. Nyt tuhisee sängyssä.

Syyt siis ovat minulla selvillä, poikkeuksetta väsymys/ylikierrokset aiheuttavat nämä kohtaukset, mutta minäkään en tiedä miten toimia kohtauksen aikana.

Olen kokeillut välinpitämättömyyttä, eli jatkan omia puuhia, enkä vilkaisekaan. Tänään pitelin sylissä koko raivarin ajan ja olen nyt itsekin ihan kuitti. En tiedä kumpi on parempi keino. Puhe ei auta (lapsi ei rekisteröi puhetta raivoltaan), eikä mitenkään voisi laittaa jäähypenkille (lapsi sinkoutuisi sieltä samantien alas).

Meilläkin raivo on todella pahinta tasoa, sitä ei voi sanoin oikein kuvaillakaan. Lahjonta esim. herkuilla tai huomion kiinnittäminen muualle ei auta, ei mitään tehoa. Mikään ei auta, raivo on vain elettävä läpi. En keksi muutakaan. Tärkein kai, ettei itse yritä liikaa, vaan pysyy rauhallisena. Kuvittelen itse olevani jonkinlainen järkähtämätön muuri, jota vasten lapsen on turvallista purkaa raivoaan.

Julkisella paikalla on pakko ottaa pitelyotteeseen. Piteleminen tuntui tänään kotonakin jotenkin oikealta keinolta, vaikka lapsi inhoaa sitä ja raivostuu siitä entistä enemmän.

Ajattelin kysyä joltain psykologilta suosituksia. Pelottaa, jos lapsesta kasvaa jotenkin rajaton ja kyvytön hillitsemään raivoaan.

Toisaalta otan raivot ja kiukuttelut luottamuksenosoituksena, sillä eihän tuo uskaltaisi noin raivota, jos ei minuun luottaisi.

Oliko ap teillä sama meno jo 2-vuotiaana, vai milloin raivarit teillä alkoi? Minkähän ikäisenä tämän pitäisi loppua...

On meillä aina ollut lapsi temperamenttinen. Kaksivuotiaanakin oli raivonpuuskia, kolmevuotiaana alkoi tulla selkeästi enemmän. Nyt on tosiaan juuri kuvailemaasi käytöstä. Leikki, lahjominen, uhkailut eivät auta. Ei voi jättää yksin mutta kiinni pitäminen saa vielä suuremman raivon aikaiseksi.

Meilläkin se raivokohtaus pitää vain "elää läpi", mutta toivoisin, että olisi jotain hyviä keinoja.

Niin, JOSKUS leikki tai herkut tms. menee läpi, mutta en halua ruveta lahjomaan. Joskus on vain pakko esim. julkisella paikalla sanoa, että mennään hakemaan jäätelöt tms. Kun ei sitä raivoa viitsi pitkään pitää yllä.

Lapsi alkoi lyödä tuossa puolisen vuotta sitten, mutta sen olen saanut kuriin jäähyllä. Ihme kyllä. Muuten jäähyt eivät kovin hyvin tepsi.

jos niihin saa lääkitystä? entä mikä lääke kyseessä?

Viittaan kakkoskirjotukseen..