Lue keskustelun säännöt.
"Haastavien" lasten vanhemmat, apua!
08.08.2012 |
Kaipaisin kipeästi käytännön neuvoja siihen, miten nollata lapsen jatkuvan kiukuttelun ja pahanteon aiheuttama OMA raivon/suuttumuksen tunne. Olen sitä tyyppiä, että puran puhumalla omia tunteitani ja aistin lähipiiristäni jo uupumusta aiheeseen. Oma kiukku menee ohi kyllä hetkessä, jos joku kuuntelee tai tilanne rauhoittuu edes hetkeksi.
Ymmärtääkään kaikki eivät voi, kun lapsi ei näytä tätä puoltaan kovin monelle!
Lapsen käytöksestä ei tässä nyt tämän enempää, se olisi aihe erikseen. Koettelee kaikin keinoin ja saa raivokohtauksia. Olen niin väsynyt etten osaa tarkemmin eritellä.
Kommentit (18)
väsymys pahentaa omien tunteiden hallintaa. Saatko olla rauhassa itseksesi edes vähänpäivittäin?
Onko sinulla vertaistukimahdollisuutta, lähipiiri todella väsyy aiheeseen tai sitten ei usko.
Itse saan pidettyä itseni tyynenä kun totean itselleni, että "siinä se nyt huitoo ja raivoaa, nyt se pyörii maassa ja kirkuu, nyt otan sen tuosta lepikosta pois ja kannan sisälle, puhun rauhallisesti, nyt omaan nurkkaan rauhoittumaan, jutellan kun olet rauhoittunut." Kun saa oman pään pidettyä coolina, lapselta menee myös osa innosta ja energiasta, koska ei saa vanhemmassa aikaan toivottua reaktiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sepalkitsee aikanaan, kyllä se joskus muuttaa pois kotoa.
Tutustu lapsen kehitysvaiheisiin ja tutki lastasi kuin kiinnostavaa ilmiötä, niin hän varmasti onkin. ;)
Anna toki myös hellyyttä.
vastauksistanne! Mielenkiintoista kuulla mielipiteitänne.
Nro 2, melkein itku pääsi jo tuosta aloituslauseestasikin. Meitä on siis muitakin! Hyviä vinkkejä annoit, aionkin ottaa kokeiluun. Olen tietysti kokeillut yhtä ja toista, vielä löytämättä ratkaisua. Tuntuu oudolta ajatus pitää itsestään huolta... Tahtoo omat tarpeet jäädä arjessa aina taka-alalle.
Pysäytti tuo toteamus "lapsi ei ole sellainen kuin sinä haluaisit". Näinkö todella on? Vieläkin pohdituttaa tuo. En ole ajatellut koskaan asiaa tuolta kantilta.
Ap
Ja minulla on toivoa, että rauhoittuu kun oppii ymmärtämään puhetta. Silti, olen ajatellut säästää rahaa, että pääsisin pariksi viikoksi johonkin halpaan maaseudun täysihoitolaan ja saisin vielä esim. 4 tuntia lasenhoitoa päälle... Tämä haave antaa iloa elämään. Saapa nähdä sitten, saanko edes toteutettua, mutta olisihan se hienoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koskee ton ikäistä. Takaan että elämänne on paljon helpompaa sen jälkeen. Oikeesti. Tää kirja kattaa kaiken siihen asti kun lapsi on 15v, se auttaa sua ymmärtämään miksi lapsesi on sellainen kun on, ja mistä se milloinkin johtuu. Tsemppiä sinulle, kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin paljon, ja se ei vielä pysty. Tää on tärkeimpiä ikiä, koska nyt sen pitäs saada laajentaa reviiriä ja tehdä tutkimuksia mikä mikin on, ja miten sitä kaätetään, ja se haluaa tehdä kaikkea mitä muut ihmiset tekee. Tää johtuu siitä et lapsi oppii 7 ikävuoteen asti matkimalla, eli jäljittemällä. Se ei opi sanomisista, vaan sen on nähtävä ja tehtävä itse. Siksi 7 vuotta on suomessa koulun aloitus ikä, koska silloin n 90% lapsista on niin kehityneitä että oppivat kuuntelemalla, ja pystyvät tekemään ohjeiden mukaan. Se että kiellät lasta, esim ei sanaa käyttämällä, saa sen lapsen vieläkin pahemmin siihen epävarmuuden tilaan, ja se tuskastuu. Sillä on tosi haastava ikä, älä sinä tee siitä vieläkin vaikeampaa.
Keltikangas-Järvistä, joka on kirjoittanut hyvin esim. temperamentista.
Tietyllä tavalla se lapsen hyväksyminen sellaisena kuin hän on auttaa. Toiset tulistuu herkemmin, toiset suhtautuu asioihin positiivisemmin, toiset tarvitsevat enemmän aikaa muutoksiin jne. Tavallaan sekin on sitä armollisuutta itseä kohtaan, tehtäväni ei ole muuttaa lapsen ominaispiirteitä vaan löytää meille yhteinen tapa toimia ja elää perheenä, molempien perusluonnetta kunnioittaen.
Ruutuaika vaikutta selvästi lasten käytökseen, meillä menee säännöllisesti telkkarit ja elektroniikka lomalle viikoksi tai kahdeksi. Lapset ovat alun kapinan jälkeen huomattavasti rauhallisempia ilman telkkaria. Ja kuulkaas, ne keksii ihan kamalasti tekemistä kun ovat olleet muutaman päivä ilman viihdykkeitä!
Lisäksi 3,5 on haastava ikä.
terveisin #2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
raivoaja on 3,5-vuotias. En tiedä onko tuo enää uhmaakaan. Lapsi on aina ollut hyvin herkästi ärtyvä, nykyään on myös sellaista että lyö ja potkii pienempiään vaikka taatusti tietää ettei niin saa tehdä. Jäähyt käytössä jne. ja heti jatkuu.
Hyvä vinkki tuo Anna Wahlgren, pitääkin kaivaa Lapsikirja esille! Kiitos myös tuosta linkistä.
Ap
myös yhden raivopään äiti...lapsi on jo 8 vuotta, ja vaikka on tavallaan helpottanut niin viimeksi eilen oli kolmas maailmansota käynnissä.
Tilanteet ovat harventuneet, mutta toki 8-v osaa jo laittaa kapulaa rattaisiin ihan eri otteella kuin 3-v.
Olen itse oppinut ulkoistamaan itseni näistä tilanteista, eli tosiaan katselen touhua vähän tunteettomana. Auttaa itsehillinnässä. En silti väitä, että aina menisi ihan putkeen...
Sellainen vinkki, että meillä rauhoittuu meno kun kovennan kuria ihan kautta linjan. Eli todella tiukat rajat, ja yhdessäkään asiassa ei jousteta milliäkään (ei edes keskustella), pienikin jousto aiheuttaa tässä lapsessa heti turvattomuutta ja tarpeen hakea rajoja tosi rankasti! On tietysti vähän isompi projekti, mutta kannattaa tämän lapsen kohdalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jo joku vuosi sitten huomasin, että oloni helpottui, kun hyväksyin lapsen tuollaisenaan. Ei tapellakaan ihan niin herkästi, kun osaan antaa hänen olla oma itsensä.
Ja joku sanoi hyvin, kun lapsi ei ole sellainen, kun on toivonut, se tuottaa agrea omaan jaksamiseen, mutta siitä vaan yli, pakottamalla, jollei muuten.
Moi!
Mun poika on aina ollut todella haastava persoonaltaan. Sellainen hyvin musta-valkoinen persoonaltaan, ei mitään harmaita osa-alueita jne.
Äitiydessä itse olen hyvin pitkälle (ystävien ja miehen mielestä liian pitkälle) uhrautuvaa tyyppiä. Kaiki muu elämä on tavalla tai toisella ollut toissijaista lapsen syntymän jälkeen ja tästä syystä mulla on aika lehmän hermot kaikkeen kiukutteluun. Mutta siitä nyt sen enempää pulisematta halusin jakaa huomion jonka olen tehnyt.
Meillä katsottiin aika paljon lasten ohjelmia ja se riippuvuus läppäristä ja telkkarista alkoi olla arkee rajoittava niin päätin rajoittaa asiaa. 2 tuntia päivässä saa pelata tai katsoa ohjelmia miten sen haluaa kuluttaa.
Viikossa tuntui kun meidän lapsi olisi vaihtunut toiseen lapseen. Ei turhia kiukutteluja, itkemistä tai käden vääntämistä. Todella iso muutos tapahtui. Miehen kanssa iltasin istuttiin ja ihmeteltiin kun lapsi oli kiltisti nukkumassa että mitä ihmettä meillä tapahtuu ja ettei tänäänkään tullut riitaa mistään turhasta asiasta.
Tiedän että kaikki ovat erilaisia ja toisilla toimii toinen kuin toisilla. Meillä ei varsinkaan mies ole ikinä uskonut netti riippuvuuteen tms mutta nyt on kääntänyt kelkan tässä ajattelumallissa ihan täysin.
Lapsella on muuten ikää 6-vuotta. Halusin kertoa tämän jos voisi auttaa jotakuta toista vanhempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsotaan meillä vain tunnin päivässä (jos sitäkään). Joskus on kausia jolloin lapset katsovat enemmän ja se heijastuu HETI käytökseen. Uskon siis myös vahvasti että tvllä ja merillä on negatiivinen vaikutus lapsen käytökseen.
Ap, ehkä kannattaa kokeilla, miten ruutuajan rajoittaminen vaikuttaa? Teidän telkkari ja tietska vois vaikka mennä leikisti rikki viikoksi pariksi?
Sen jälkeen, kun A.Vahlgrenin tytär kerotoi lapsuudestaan ja äidistään, olen heittänyt tämän lapsikirjan oppeineen kuvaannollisesti hevon p:een
Juttu; lapsikirja oppeineen on saanut mennä syvimpään persereikään. Ja on siellä muutenkin kummallisia ohjeita, ainakin vauva-ajan osalta.
Mulla on ihan sama tilanne. 2-vuotias poika on minua, äitiään, kohtaan aika mahdoton. Uhmaikää ja omaa tahtoa opetellaan, mutta en millään jaksais sitä jatkuvaa kitinää, huutoa, kirkumista ja temppuilua. On alkanut tuntua, että en osaa enää olla edes äiti, kun poika on vain koko ajan huonolla tuulella.
samoin!
Minulle auttaa se että pidän hyvää huolta itsestäni. Hyvin nukkuneena ja säännöllisesti syöneenä jaksaa paljon enemmän lapsen kiukkua! Lenkille lähtö auttaa, mutta sitä ei toteuttaa kuin vasta vähän isomman lapsen kanssa tai jos toinen vanhempi on kotona. Liikunta ylipäänsä kyllä tekee hyvää, samoin ulkoilu.
Yksi mikä auttaa itseäni on jostain saamani neuvo että itse puhuu vähemmän. Kun lapsi saa raivarit koitan olla sanomatta juuri mitään, koska kun itse kiukustun sanon helposti sellaista mitä kadun myöhemmin. Toisaalta, en pysty sanoilla aina edes lasta rauhoittamaan.Olen huomannut että lapsi rauhoittuu nopeammin jos pysyn itse tyynenä, edes ulkoisesti. Kun lapsi karjuu vaikka että
äiti on tyhmä niin nyökkään vaan. Siinä tilanteessa lapsi ei ole kovin vastaanottavainen ja myöhemmin voidaan käsitellä sitä miltä toisesta tuntuu kun häntä haukutaan.
Itsellä on Paljon parempi mieli jälkeen päin jos olen hoitanut homman omasta mielestäni hyvin.
Joskus menen vessaan ja laitan oven lukkoon, jotta pääsen hetkeksi ulos tilanteesta ja saan itseni koottua. Lapsi tosin usein jyskyttää vessan ovea, joten ei sekään aina niin rauhoittavaa ole.
Välillä koitan ihan tietoisesti ajatella että tässä on nyt vaativa asiakas, jonka hoidan valtaosin hyvin. Aikuisillakin on tunteet ja minullakin on oikeus joskus hermostua. Siis armollisuutta itseä kohtaan. Ja kehun itseäni kun olen hoitanut hankalan tilanteen hyvin.
Toivottavasti auttaa sekin että et ole ainoa tässä tilanteessa! Meillä ihana lapsi, joka on täydellinen enkeli muualla ja pieni raivotar kotona. Toinen lapsi on tasainen kaikkialla. Ajattelen että tämä vaativampi lapsi antaa mulle tilaisuuden harjoitella vaikeita tilanteita ja tunteita, ja pikkuhiljaa me molemmat opitaan.