Hei te, joilla on ollut rippi-,yo- tms. juhlat?
olisiko sinulle ollut ok vai ei, jos miehesi vanhemmat olisivat vaatineet miestäsi tekemään heille remonttia 500km päähän koko juhlia edeltävän viikon?
Kommentit (16)
Toki rippilapsi saatika yo osaa itsekin olla valmisteluissa avuksi.
Toisaalta juhlistakaan ei kannata liikaa työtä hankkia.
kaikilla ei ole varaa ostaa valmiina tai teettää muilla. Älä suostu!
Kyllä me melkoisen kokonaisvaltaisesti olemme olleet järjestelyissä kiinni, joten mies menisi jonain muuna ajankohtana auttamaan.
kyseessä on monen henklön töiden sarja, jolloin ei voi mennä auttamaan silloin kun haluaa, vaan tiettynä ajankohtana. Juhlien ajankohta on tietenkin heillä tiedossa. ap
Eikä muutenkaan olisi ok, että mies viettäisi neljänneksen lomastaan jossan remppatalkoissa, vaikka ei olisi mitään juhlia tiedossa.
Remppareiskoja saa rahalla, perheen yhteistä aikaa ei... (paitsi sikarikkaat)
Meillä siivooja siivosi talon, pitopalvelu teki ruuat jne., joten ei miestä olisi tarvittu mihinkään erityiseen. Autonsa olisi joutunut jättämään kotiin, 2 autoa meillä oli tarpeen ennen yo-juhlia.
meillä tehdään myös kaikki tarjottavat alusta loppuun itse. ap
Olen ammatiltani kokki ja mies olisi kelvannut vain kahvin keittoon keittiössä.
Muutenkin ns miehen työt, mitkä oli sovittu että tehdään juhlii, tuli valmiiksi jo kesällä. Mies on ennenkin joutunut työn puolesta lähtemään nopeasti matkoille. Meillä ei mitään jätetä viime tippaan.
Jos et pärjää yksin kotona viikkoa, teillä on organisointiongelma, joka ei johdu appivanhemmistasi vaan teistä kahdesta
mutta kun olen kotona töistä viiden kuuden maissa, sen jälkeen pyöritän kotihommat, kauppakäynnit ja ruoanlaitot ja kuskaan lapset harrastuksiin, niin ei sitten jää aikaa ollenkaan siivoamiseen, ruoanlaittoon ja leipomiseen juhlia varten. Sitä vähän kyselin, että onko tämä ihan ok appivanhempien osalta teidän muiden osalta? ap
Siis kenellä rippikoululaisella tai ylioppilaalla on jo mies? :O
Minulla oli yo-juhlat teininä, mutta kahdestaan ne äidin kanssa järjestettiin.
jos teillä ei jätetä mitään viime tippaan, niin pakasteestako sinä sitten sulatat voileipäkakut, täytekakut, ruoat jne.?
aika moni järjestää kyseiset juhlat lapsilleen. Minäkään en ole päässyt neljää kertaa ripille, vaikka meillä niin monet rippijuhlat olleetkin.
Appivanhemmat aiheuttavat turhaa lisästressiä perheellesi vaatimalla miestäsi raksahommiin. Tuskin on niin korvaamaton siellä, että olisi pakko suostua! Todella väsyttävää isojen juhlien alla vaivata! Mutta miniää kyykytetään nyt oikein kunnolla. Toivottavati miehesi näyttää, että sinä ja lapsesi olette tärkemmät ja jättää menemättä. Iso juhla ja ilonaihe ja sitten iso osa siitä sumenee siihen kiireeseen ja paineeseen, että saa kaikki valmiiksi. Sitten on juhlissa ihan poikki eikä pysty itse nauttimaan oman lapsensa juhlista. Toisia varten kauhea stressi. Kuitenkin se on niin tärkeä päivä, että soisin itse kyllä nauttivani siitä vanhempana kaikista eniten lapseni jälkeen.
Kyse ei ole siitä, että selviääkö siitä jotenkin vaan, että onko pakko selvitä ja pinnitellä noin mukavan asian äärellä. Kiva kun täällä on näitä viisastelijoita kuinka helppoa on itse tehdä ihan kaikki. Jokaisen perheen arkirutinit ovat erilaiset. Ei näissä asioissa voi vertailla kovinkaan hyvin eri perheden kesken työnjakoa. Saati sitten jos on ammatiltaan kokki vaikka. Moni kykenee hoitamaan asiat nopeammin jos tekee sitä työkseen. Vähän realismia peliin.
Siispä ei ole kivaa eikä kohtuullista aihuttaa tuollaista painetta juhlien alla. Toivon sydämestäni, että miehesi valitsee jäädä kotiin järjestämään yhdessä lastenne juhlaa. kertoo samalla myös tärkeän viestin tällä valinnalla lapselleen.
Ja olen paljon elänyt lasteni kanssa eri maassakin kuin mieheni hänen töidensä takia. selviän siis kyllä monesta, mutta miksi pitäisi koettaa ihan äärimmilleen venymistä, jos ei ole ihan ihan pakko. Välillä on ihan oikeasti hyvä pysähtyä miettimään, että mikä elämässä on tärkeää.
no hätä.
Tosin ihmettelen, että kuka olisi tehnyt hänen duuninsa moisen viikon.
siivoavat yötä myöten jne, sen sijaan että hankkisivat valmista. Varmaan samat äidit ompelevat rippilapselle vaatteet ja kutovat solmiokankaan kangaspuissa, kaikenhan täytyy olla itsetehtyä. Kenkiä suutaroidaan aamuöisin?
Relaa, ryhdy elämään. Appivanhemmilla kaivataan apua, sinä terve ihminen et kaipaa yhtään mitään. Jos haluat raataa ne juhlat niin raadat ne joka tapauksessa, oli mies kotona tai ei. Ehkä mieskin nauttii enemmämn viikosta muualla kuin sinun tyrannisoitavanasi.