Henkinen riippuvuus päihteisiin ja biletykseen ahdistaa

Olen kolmen lapsen äiti, ikä lähenee kolmeakymppiä.

Ennen lapsia elin villiä ja vallatonta elämää, bailasin ja ryyppäsin minkä ehdin ja nautin siitä. Toisaalta kuitenkin tiedostin, ettei niin voi aina elää.

Niinpä kun yllättäen tulin raskaaksi, ei se tuntunut ollenkaan kamalalta vaan olin iloinen asiasta. Lopetin kaiken päihteidenkäytön, myös tupakanpolton. Lapsia olen saman miehen kanssa pykännyt kolme kappaletta, olen ollut tehokas ja sisukas kotiäiti ja melkolailla tyytyväinen elämääni.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut v*tuttaa jatkuva kodinhoito ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja hauskanpitoa niissä paikoissa ja porukoissa joissa ennen lapsia tuli hengattua.



Tämä on jotenkin tosi ahdistavaa. Kun haluaisi olla sellainen äiti kuin tähänkin saakka, eli elää ihan vaan lasten ehdoilla ja nauttia kotona olosta. Mutta mieli tekeekin vaihtaa vaihdetta ja käydä vetämässä kännejä ja flirttailla miehille. Oma mies on tylsä kuin mikä.



kamalaa huomata, että iän myötä tässä on vaan taantumassa takaisin teini-ikään. Vai onko tämä kolmenkympin kriisi?



Onko täällä muita äiti-ihmisiä, jotka eivät ole nuoruudessaan kuppiin sylkeneet vaan ihan railakkaasti ryypänneet viikonloput (ja joskus muinakin päivinä) läpeensä, siis että alkoholinkäyttö on ollut ihan holtitonta, mutta silti hauskaa?

Karua huomata, että se huoleton ja välinpitämätön asenne ei jäänytkään sinne nuoruuteen vaan se kytee edelleen, ja joskus sitä toivoisi olevansa pitkään yksin kotona jotta saisi ryyppäillä rauhassa kavereiden kanssa? Tämä on varmaan jonkinlaista alkoholismia? En juo paljonkaan, olosuhteet ja luonne ei anna periksi, luonteeltani olen sellainen että pidän tarkasti huolta itsestäni ja perheestäni, eikä siihen sovi mitkään kotiäidin ryyppyiltamat. Siis mielestäni on ok käydä välillä viihteellä, mutta että joka viikonloppu tulee se hinku niin sitä en hyväksy. En halua olla tällainen.