Raskaana enkä halua lapsia- mies haluaa

Hei. Kyselen teiltä mielipiteitä ja neuvoja vaikka toisaalta tiedän saavani tältä palstalta vain tietynalisia vastauksia...olen puhunut asiasta jo sinkkuystävieni kanssa, perheellisiä en tunne. Olen 36 vuotis ja raskaana, suhteessa nyt vuoden. Meillä ei ole lapsia, mies haluaisi pitää lapsen. Tulin raskaaksi vahingossa ehkäisystä huolimatta, vaikka olen ylipainoinen ja jo vuosia on minulle gynellä sanottu että ylipainon takia minun voi olla vaikea saada lapsia ja kun ikää tulee voi se olla mahdotonta (olen siis 20 kiloa ylipainoinen). Olen viettänyt mukavaa elämää, asunut vuosia ulkomailla jonne haikailen uudelleen. En ole perinteinen äitityyppi, en ole ollut ikinä enkä ole edes ikinä ajatellut raskaaksi tulemisen mahdollisuutta tai äityittä omalla kohdalla, ne ovat olleet yhtä vieraita ajatuksia kuin vaikka muutto Kiinaan.



Tuntuu, etten vain halua lapsia. Nyt enkä koskaan, kaikki haaveeni ja unelmani ovat aivan muuta kuin lapsiin tai perheeseen liittyviä.Ainoastaan pari vuotta sitten oli aika, jolloin sinkkuna minulla oli "kriisi" siitä että "muilla" on lapsia ja perheitä, itse koin olevani yksin. Aloin miettiä, mitä todella haluan elämältä, millainen ihminen olen. Tajusin, että "pelkoni" olivat yhteiskunnan normista tulevaa siitä, minkälainen "kuuluisi" olla. Tajusin olevani erilainen kuin ehkä suurin osa ihmisistä, ja oikeastaan olenkin aina tehnyt eri valintoja kuin esim. ystäväni. Tunnen itseni tarpeelliseksi työssäni ja saan sitä kautta "hoivata".



Haaveilen jatko-opinnoista ja nyt olemme mieheni kanssa miettineet ulkomaille muuttoa tulevaisuudessa toteuttamaan yksi lapsuuden haaveistani joka liittyy muiden auttamiseen.



Tuntuu, että lapsi sotkisi kaikki nämä kuviot. Tunnnen suurta ahdistusta ja on olo kuin olisin ehdonalaistuomiota kärsimässä ja odotan vankilatuomiota. Ihmisenä inhoan rutiineita ja pikkulasten kanssa työskenneellenä tiedän arjen olevan tylsää ja rutiininomaista. En tunne mitään pieniä lapsia kohtaan, vauvat eivät herätä minussa muita kuin kiinnostuksen tunteen henkisellä tasolla (uskon jälleensyntymään ja mietin mistä vauvan sielu tulee).



Mitä tekisitte tilanteessaani? En vielä tiedä onko raskaus edes normaalisti edennyt, menen ultraan ensi viikolla, ja tiedän ikäiseni ensiodottajan komplikaatioriskit tuulimunat sun muut. Mieheni haluaisi pitää lapsen ja haaveilee hoitavansa sitä kotona jos haluaisin heti töihin takaisin. Minulle kotona oleminen on sama kuin olisin vankilassa, elän sosiaalista suhteista.Tuntuu, että lapsi rajoittaisi elämääni, en voisi elää omaa elämääni jonka koen merkitykselliseksi juuri tälläisenä.



Ehkä äityittä ei ole tarkoitettu kaikille? Kuitenkin pelkään myös aborttia, tai lähinnä kaikkea fyysistä kipua...Tunnen melkein raivoa siitä että joka tapauksessa joudun sellaista kärsimään, synnytän lapsen tai en.Minulle ei pitänyt käydä näin!



Toisaalta ajattelen myös, että jos sydän jo lyö jne tapan silloin elävän olion eli se sotii periaatteessa omaa elämänfilosofiaani vastaan. En haluaisi sotkea siihen muita ihmisiä ja tuntuu pahalta että joutuisin pakosti "sotkemaan" jonkin elävän tappamiseen hoitohenkilökunnan, vaikka tietenkin tiedän sen olevan heidän työtään.Kuitenkin, persoonani on tälläinen, ja pohdin asioita monelta kantilta.



Olisi kiva kuulla mielipiteitänne siitä, miksi olette halunneet lapsen (tuntuu että sitä ei osaa kukaan selittää, mikä on outoa, osaan kyllä selittää omia elämänvalintojani).Vai onko se, että lapsi tavallaan rajoittaa vanhemman omasta elämästä nauttimista tabu, josta ei uskalleta puhua kun niin on moni on "nalkissa" valintansa kanssa?



Ajattelen, että meillä jokaisella on oma ainutkertainen elämämme elettävänä, ja että meillä jokaisella on mahdollisuus muuttaa maailmaa joka päivä ja tavoitella onnea.



Vastuuttomuus tai lapsellisuus kommentit eivät minua hetkauta suuntaan tai toiseen, tunnen itseni aika hyvin ja tiedän mikä tekee minut onnelliseksi. Olen saanut jo 3- kymmppisestä kuulla olevani itsekäs kun en halua lapsia (vaikka olin sinkku) perheellisiltä ex- ystäviltäni. Tuntui, kuin he olisivat olleet kateellisia elämäntyylistäni.En usko siihen että elämän tarkoitus on saada lapsi ja uhrata oma elämä "oman lapsen hoitamiseen" kun maailmassa on jo valmiiksi paljon hoivaa tarvitsevia.