Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Ja ero on hänelle ainoa keino yrittää palauttaa elämää sellaiseksi kuin se oli ennen lapsia. Se vain on mahdotonta.



Lapsiperhe-elämä voi olla yllättävän raskasta. Ei siihen välttämättä osaa mitenkään varautua. Varsinkin jos lapsi tai lapset on huonounisia ja vaativia, ympärillä tapahtuu muitakin suuria ja stressaavia muutoksia/kokemuksia ja jos on luonteeltaan hyvin rauhaa rakastava ja itselleen tilaa paljon tarvitseva ihminen, en yhtään ihmettele, että alkaa ahdistamaan. Ymmärrän siis kyllä sinänsä ap:n miestä, mutta en sitä että aikuinen ihminen ei kestä ahdistusta ja arjen raskautta vaan valitsee helpon pakotien: eron.



Tässäkin tapauksessa lapset luultavasti jäävät äidille, isä näkee muutaman vkl:n kuukaudesta ja poimii rusinat pullasta.

Toinen valitettavasti on. Meillä meni mun mielestä mukavasti, joskin pikkulapsiaika vei kahdenkeskistä aikaa. Toinen tili kuvioihin ja kuinkas ollakaan, tunteet ovat mua kohtaan tässä vuosien varrella muuttuneet ts ei ole enää rakkautta. Uuden olemassaolo tietty kiistettiin. Omalla parisuhteella ei ole mitään toivoa niin kauan kuin toinen on ja se on salaista. Uusi tuntuu ihanalta ja niinkuin keskusteluista voi huomata tunteet omaa siippaa kohtaan laimenee tai niitä ei ole ollutkaan. Tuskin kukaan lähtee kun toinen on viimeisillään raskaana ellei uutta ole.

Olisit voinut yrittää kontrolloida häntä..?

Olen eri mieltä siinä, että olemassa olevalla suhteella ei olisi mahdollisuuksia tässä. Näin on, jos toinen rupeaa raivopääksi ja kontrollifriikiksi. Sen sijaan toiselle ajan antaminen kääntää vaakakupin helpostikin vanhan suhteen puolelle. Naiset helposti kuvittelevat, että toista ohjailemalla/määräilemällä jotenkin saisivat taottua "totuuksia" (sikäli kuin sellaisia tässä maailmassa edes on) sinne miehensä päähän.

Jokainen elää oman elämäntiensä, ja jokaisella on oikeus myös kasvuvaiheisiin. Vaikka se sitten kolhaiseekin jonkun ylpeyttä.

En nyt puhu ap:stä vaan näistä muista..

Paitsi että tämä oikeus näihin kasvuvaiheisiin on vain miehillä. Nainen kun aika harvoin voi vain jättää lapsensa ja häipyä kasvamaan. Nainen voi kasvella siinä jos ehtii lastenkasvatukselta.

Ihan saman verran näitä on naisillakin. Tunnen monta naista, jotka ovat halunneet erota oltuaan esim kotona lasten kanssa ja palatessaan työelämään. Yhteishuoltajuus mahdollistaa tänä päivänä kyllä ihan molemmille sen oman elämän :)

Että jos suhteen olemassaolon kieltää on suhde salainen ja siinä on kielletyn hedelmän jännitystä. Kun kertoo toiselle avoimesti asia myös tavallaan arkipäiväistyy ja asoita voi punnita eri tavoin. Mistään kontrolloimisesta ei ole kyse. Jos ei kerro on tietysti myös vuorovaikutus- ja luottamusongelma. Samat kuviot siirtyvät seuraavaan suhteeseen ts. Kun kaikki on uutta ja ihanaa tuntuu uusi rakkaus sielunkumppanilta joka ymmärtää puolesta sanasta. Mutta ei tunnu enää kun yhteiset ongelmat tulevat arkeen. Lisäksi on ihan reilua olla rehellinen toiselle yhteisten vuosien jälkeen. On jätetylle osapuolellekin helpompaa ymmärtää tapahtunut saati ihmetellä ettei rakkautta ole ollut vuosiin ja itse ei ole huomannut mitään. Ihastumisen toiseen saa vanhan puolison aina näyttämään huonommalta ja tällaisia tunteitaan ei ole ollut. Saman kuvion olen nähnyt monta monta kertaa.

pettäjien repliikit ovat samoja. Kirjoitin tästä jo sata viestiä sitten. Opetetaankohan niitä jossain?

Vähintäänkin niillä on joku käsikirja. Mun aviosiipalta:

- Välitän susta mutten ole enää rakastunut.

- En ole rakastanut sua enää moneen kuukauteen (myöh: moneen vuoteen).

- Eihän me koskaan olla sovittu oikein yhteen. (Mies oli neljä kk aiemmin kertonut siskolleen, kuinka hienoa on olla niin hyvin sopivan naisen kanssa naimisissa, kun ollaan parin lisäksi parhaat kaverit)

- Ethän sä edes ymmärrä mun työtä. (Niinpä niin, uusi ihastus oli työkaveri)

- Kyllä me voidaan silti nähdä ja matkustaa yhdessä.

- En ole onnellinen, tarvitsen omaa aikaa, avioliitto ahdistaa. Ei se liity siihen että tykkään X:stä.

- Sinäkin olisit paljon onnellisempi jos erottaisiin.

Minun ex-siipaltani:

- Välitän sinusta, mutta liittomme on rakkaudeton. Siinä ei ole ollut rakkautta kymmeneen vuoteen. No, viiteen vuoteen. No, en ainakaan kolmeen vuoteen.

- Vanhemmilleen hän perusteli eromme siten, että emme sovi yhteen. (huom: olimme aviossa 20 vuotta)

- Avioliitossamme ei ole mitään järkeä, koska meillä ei ole mitään yhteistä: emme voi edes keskustella hänen työasioistaan (huom. ihastus oli myös työkaveri)

- Kyllä voimme olla kavereita jatkossasin, hän voi tulla mökille, voimme viettää jouluja yhdessä, käydään kaljalla ja leffassa.

- Sinä kahlitset minua, haluan vapautta (huom. tällä hetkellä miehen luona suu meidän lastemme lisäksi naisen kaksi lasta vuoroviikkossyteemillä. Meidän lapset ovat osittain päällekkäin, eli miehellä on tänä päivänä "vapautta" vain joka toinen viikonloppu)

- Voin lyödä vetoa, että sinulla on uusi mies puolen vuoden sisällä (huom. minulla ei ole ollut ketään tämän kahden vuoden aikana).

Olen siis ylläoleva, joka epäilee, että repliikkejä opetetaan jossain.

Tämä nyt vähän leviää alkuperäisestä keskustelusta, mutta huomaatko ap, että erosta selviää ja sille voi joku päivä vielä nauraa? Mekin selvisimme - niin sinäkin!

että miehenne olisivat jääneet teidän kanssanne vain siksi, ettei teitä olisi loukattu? Ihan aikuisten oikeasti, olisiko se mielestänne oikein?

Eli en ala toistamaan itseäni. Mutta tuo on todella hyvä kysymys miettiä, mitä olisin oikeasti halunnut, että mies olisi tehnyt.

In a perfect world olisin halunnut, että mies olisi tajunnut oman idiotisminsa ja valinnut minut.

Minä uskon, että oikea parisuhdeterapia ja muu terapia tekee ihmeitä. Olen lukenut niin monta kirjaa aiheesta ja tunnen parisuhdeterapeutteja monta.

Uskon, että jos mies olisi valinnut minut, olisimme käyneet syvät terapiat, niin elämämme olisi muuttunut paremmaksi kuin koskaan aiemmin.

Mutta tämähän vaatii tahtoa.

Uskon, ettei toinen ihminen koskaan tuo onnea (poislukien väkivaltaiset tms). Onni löytyy aina sisältä. Ei toisesta naisesta/miehestä, jonka kanssa suhde tulee ihan samalla lailla arkipäiväistymään ajan myötä.

Tutkimukset (lue vaikka Kiianmaata tai Fisheriä) osoittavat, että pettäjällä on aina oma elämänhallinta hukassa. Pettäjällä on myös meneillään jonkinasteinen kriisi tai normaali elämään kuuluva kapinavaihe. Kriisiä ei paranna toinen ihminen kuin näennäisesti. Meidän kaikki pitää ihan itse kriisimme käsitellä. Siksi on väärin, että oma päänsisäinen kriisi heitetään syyttömien ihmisten (lue: lasten) niskoille.

Ap, mitä tarkemmin tekstejäsi lukee, sen selkeämmäksi käy, että miehelläsi on paniikki, joka voi vielä yhdistyä suurempaan elämänkriisiin. Kyllä se sieltä takaisin tulee. Sinuna en kuuntelisi näitä lapsellisia kosta sille- huuteluita, vaan antaisin miehelle sitä aikaa. Sinun hyvinvointisi kannalta kyllä olisi tärkeää, jos hän häipyisi sieltä vähäksi aikaa, niin saisit omia ajatuksiasi eteenpäin. Sovitte vuorot olemassa olevan lapsen hoitoon, ja koska mies vaikuttaa olevan yhteistyöhaluinen, niin voisi olla hyvä, että hän hoitaisi lasta enemmän, jotta sinä saisit levätä.



Ihmiset on uskomattoman typeriä silloin kun omaa ylpeyttä loukataan. Eihän mikään ihmissuhde voi koskaan korjautua jos heti ollaan kostamassa kaikkea ja kuuluttamassa koko maailmalle, että oma puoliso on rikollinen sikapaska.. Sen sijaan toisen kunnioittaminen kriisissäkin helpottaa tulevaa, oli se lopullinen ratkaisu mikä tahansa. Loukkaantunut, vihainen ja surullinen saa olla, ja yleensä se toinenkin osapuoli haluaa siinä auttaa ja lohduttaa, jos ei joudu pelkäämään että tulee lekalla päähän.

Ap, mitä tarkemmin tekstejäsi lukee, sen selkeämmäksi käy, että miehelläsi on paniikki, joka voi vielä yhdistyä suurempaan elämänkriisiin. Kyllä se sieltä takaisin tulee. Sinuna en kuuntelisi näitä lapsellisia kosta sille- huuteluita, vaan antaisin miehelle sitä aikaa. Sinun hyvinvointisi kannalta kyllä olisi tärkeää, jos hän häipyisi sieltä vähäksi aikaa, niin saisit omia ajatuksiasi eteenpäin. Sovitte vuorot olemassa olevan lapsen hoitoon, ja koska mies vaikuttaa olevan yhteistyöhaluinen, niin voisi olla hyvä, että hän hoitaisi lasta enemmän, jotta sinä saisit levätä.

Ihmiset on uskomattoman typeriä silloin kun omaa ylpeyttä loukataan. Eihän mikään ihmissuhde voi koskaan korjautua jos heti ollaan kostamassa kaikkea ja kuuluttamassa koko maailmalle, että oma puoliso on rikollinen sikapaska.. Sen sijaan toisen kunnioittaminen kriisissäkin helpottaa tulevaa, oli se lopullinen ratkaisu mikä tahansa. Loukkaantunut, vihainen ja surullinen saa olla, ja yleensä se toinenkin osapuoli haluaa siinä auttaa ja lohduttaa, jos ei joudu pelkäämään että tulee lekalla päähän.

Eihän täällä kukaan mitään kostoa edes ehdottanut. Sukulaisille ja tuttaville kannattaa kertoa ihan siksi että kun se vauva syntyy ap tulee tarvitsemaan apua, ihan konkreettista apua.

huomannut mitään puhetta kostosta. Pari vastaajaa ovat kyllä kiukkuisia, mutta vain prosentti vastaajista.

Hänellä on kiire järjestellä itsensä eroon ap:stä, ja tavoitteena on ns. aivopestä ap uskomaan, että ero on hänen oma tahtonsa. Oikeastaan mistään muusta ei voi olla kyse kuin toisesta ihastuksesta. Voi olla, että miehellä on sen verran selkärankaa, että mitään ei ole vielä tapahtunut fyysisellä tasolla, mutta selvästi hän järjestelee asioita nyt siihen, että pääsee eroon entisestä elämästä.



Luuserimies. Pikkulapsivaiheessa parisuhde on aina lujilla. Parit tekstiviestit eivät todista mistään todellisesta halusta erota vaan ovat avunpyyntö omaan pahaan oloon. Tiuskaisut, valitukset ja nalkutukset kertovat tietysti, että kaikki ei ole auvoista, mutta on aivan naurettavaa löytää niistä vihjeitä eroaikeisiin. Normaali parisuhde kestää tällaiset kompastuskivet. Ei niistä voi tehdä tulkintoja, että siinäpä nyt mies hätäpäissään viestii, että ero on paras ratkaisu. Jos todella parisuhden ahdistaa, haluaa siihen ratkaisuja. Puolison kanssa keskustellaan, missä mättää ja mitä voisi tehdä toisin. Kerrotaan pahasta olosta, puhutaan ja haetaan ammattiapua. Tässä on ne selkeät vihjeet eroaikeista. Tällaisten keskustelujen ja avunhakemisen jälkeen ap:kin tajuaa, että avioliitto on vaikeuksissa ja mies onneton. Ei tarvitse etsiä ap:n tekstiviesteistä piilomerkityksiä, kun on selvää, että mies ei ole onnellinen. Ap:lle ei tulisi shokkina miehen ilmoitus erosta, kun asiaa olisi työstetty ensin pitkien keskustelujen kanssa pari kuukautta ja pariterapiassakin käyty jo monta kertaa.



Minkälainen mies ei halua yrittää lastensa takia? Pariterapiaahan suositellaan myös eroaville, koska siinä saadaan puitua avioliiton ongelmat, jolloin myöhempi kanssakäyminen on helpompaa. On naurettavaa, itsekeskeistä ja ilkeää heittää tällainen pommi, kieltäytyä kaikesta avusta ja keskusteluista ja kylmästi katsella vierestä, kun toinen on aivan sekaisin. Se on julmaa.



Ap, nyt haet apua kaikilta tahoilta. Kerro tilanne avoimesti myös miehen suvulle ja pyydä heiltä esim. lastenhoitoapua. Heitä mies ulos. On ihan eri asia kuvitella mukavaa elämää ja mahdollista uutta seurustelusuhdetta, kun hengailee vielä kotona, mutta sitten kun pitää itse pestä pyykkinsä ja laittaa ruokansa, hoitaa uhmaansa kitisevää taaperoa joka toinen viikko ja kuunnella sukulaisten ja ystävien epäuskoista paheksuntaa, ei se uusi suhdekaan tunnu enää niin hohdokkaalta. Voi jopa tuntua ontolta, kun ei enää pääse mukaan viime hetken odotukseen, ei ehkä synnytykseenkään (tässä kohtaa teet, ap, niin kuin itse parhaaksi koet etkä välitä pätkääkään siitä, mitä mies tahtoo) ja kun kuulumisia vaihdetaan lyhysanaiseesti tai tekstiviestein.



Jos mies on kotona mutta valmistelee samalla henkistä ja fyysistä eroa, hän pääsee totuttelemaan yksinelämiseen asteittain ja aloittamaan ehkä sen suhteenkin, kun ei tarvitse huolehtia taaperosta tai kotitöistä, kun sinä hoidat ne. Laita mies tajuamaan, mitä hän todella menettää. Älä ole kiltti vain sen toivossa, että mies muuttaa mielensä. Olet silloin hänelle helppo tapaus syrjäyttää. Kerro ihan kovin sanoin (tai kirjoita), mikä luuseri hän on hylkäämällä perheensä tässä vaiheessa. Tulosta vaikka tämä ketju hänelle.



En usko, että tuo mies on takaisinottamisen arvoinen, mutta sen päätät sinä, jos sellainen mahdollisuus tulee. Uskon kuitnekin , että mies on miettinyt asioita valmiiksi yrittämällä tehdä sinusta "rikoskumppania" eli yhtä syyllistä eroon. Kun teet selväksi suvulle ja ystäville, että et halua erota, haluat pariterapiaan, rakastat miestäsi jne. niin mies joutuu kohtaamaan todellisuuden eli sen, että vain hän ainoastaan haluaa erota eli on siinä mielessä "syyllinen" eroon. Voi olla, että ero ei enää houkutakaan samassa määrin, kun joutuu kohtaamaan todellisuuden.



Joka tapauksessa et hyödy mitään siitä, että annat miehen päsmäröidä ja roikut itse siinä sivussa mukana. Parhaiten selviydyt, kun alat aktiivisesti työstää eroa, suunnitella tulevaisuutta ja ikään kuin työnnät miehen syrjään elämästäsi.

Annat vauvan isälle. sitä niittää mitä kylvää.

Et jaksa tällaisessa tilanteessa yksin, vaikka mies niin luulee. Tasa-arvon nimissä annat vauvan miehen hoidettavaksi ja kasvatettavaksi heti laitokselta. Sinulla on tekemistä eron hoidossa ja taaperossa jo kylliksi. Luulisi miehen tämän ymmärtävän.

Tsemppiä vaan.

Nyt taaperokin miehen hoteisiin ja sinä pidät vähintään kaksi päivää hermolomaa.

pettäjien repliikit ovat samoja. Kirjoitin tästä jo sata viestiä sitten. Opetetaankohan niitä jossain?

Vähintäänkin niillä on joku käsikirja. Mun aviosiipalta:

- Välitän susta mutten ole enää rakastunut.

- En ole rakastanut sua enää moneen kuukauteen (myöh: moneen vuoteen).

- Eihän me koskaan olla sovittu oikein yhteen. (Mies oli neljä kk aiemmin kertonut siskolleen, kuinka hienoa on olla niin hyvin sopivan naisen kanssa naimisissa, kun ollaan parin lisäksi parhaat kaverit)

- Ethän sä edes ymmärrä mun työtä. (Niinpä niin, uusi ihastus oli työkaveri)

- Kyllä me voidaan silti nähdä ja matkustaa yhdessä.

- En ole onnellinen, tarvitsen omaa aikaa, avioliitto ahdistaa. Ei se liity siihen että tykkään X:stä.

- Sinäkin olisit paljon onnellisempi jos erottaisiin.

Minun ex-siipaltani:

- Välitän sinusta, mutta liittomme on rakkaudeton. Siinä ei ole ollut rakkautta kymmeneen vuoteen. No, viiteen vuoteen. No, en ainakaan kolmeen vuoteen.

- Vanhemmilleen hän perusteli eromme siten, että emme sovi yhteen. (huom: olimme aviossa 20 vuotta)

- Avioliitossamme ei ole mitään järkeä, koska meillä ei ole mitään yhteistä: emme voi edes keskustella hänen työasioistaan (huom. ihastus oli myös työkaveri)

- Kyllä voimme olla kavereita jatkossasin, hän voi tulla mökille, voimme viettää jouluja yhdessä, käydään kaljalla ja leffassa.

- Sinä kahlitset minua, haluan vapautta (huom. tällä hetkellä miehen luona suu meidän lastemme lisäksi naisen kaksi lasta vuoroviikkossyteemillä. Meidän lapset ovat osittain päällekkäin, eli miehellä on tänä päivänä "vapautta" vain joka toinen viikonloppu)

- Voin lyödä vetoa, että sinulla on uusi mies puolen vuoden sisällä (huom. minulla ei ole ollut ketään tämän kahden vuoden aikana).

Olen siis ylläoleva, joka epäilee, että repliikkejä opetetaan jossain.

Tämä nyt vähän leviää alkuperäisestä keskustelusta, mutta huomaatko ap, että erosta selviää ja sille voi joku päivä vielä nauraa? Mekin selvisimme - niin sinäkin!

että miehenne olisivat jääneet teidän kanssanne vain siksi, ettei teitä olisi loukattu? Ihan aikuisten oikeasti, olisiko se mielestänne oikein?

Mä olen tuon ensimmäisen listan pettäjämiehen vaimo ja se mies istuu tuossa vieressä sohvalla. Käytiin läpi pariterapia ja mies kävi yksilöterapiassa ja on nykyään lähinnä kauhuissaan siitä, mitä meinasi aiheuttaa. Tästä koko kuviosta on vuosia.

Ap, mitä tarkemmin tekstejäsi lukee, sen selkeämmäksi käy, että miehelläsi on paniikki, joka voi vielä yhdistyä suurempaan elämänkriisiin. Kyllä se sieltä takaisin tulee. Sinuna en kuuntelisi näitä lapsellisia kosta sille- huuteluita, vaan antaisin miehelle sitä aikaa. Sinun hyvinvointisi kannalta kyllä olisi tärkeää, jos hän häipyisi sieltä vähäksi aikaa, niin saisit omia ajatuksiasi eteenpäin. Sovitte vuorot olemassa olevan lapsen hoitoon, ja koska mies vaikuttaa olevan yhteistyöhaluinen, niin voisi olla hyvä, että hän hoitaisi lasta enemmän, jotta sinä saisit levätä.

Ihmiset on uskomattoman typeriä silloin kun omaa ylpeyttä loukataan. Eihän mikään ihmissuhde voi koskaan korjautua jos heti ollaan kostamassa kaikkea ja kuuluttamassa koko maailmalle, että oma puoliso on rikollinen sikapaska.. Sen sijaan toisen kunnioittaminen kriisissäkin helpottaa tulevaa, oli se lopullinen ratkaisu mikä tahansa. Loukkaantunut, vihainen ja surullinen saa olla, ja yleensä se toinenkin osapuoli haluaa siinä auttaa ja lohduttaa, jos ei joudu pelkäämään että tulee lekalla päähän.

Eihän täällä kukaan mitään kostoa edes ehdottanut. Sukulaisille ja tuttaville kannattaa kertoa ihan siksi että kun se vauva syntyy ap tulee tarvitsemaan apua, ihan konkreettista apua.

Siis miten suvulle ja ystäville kertominen olisi muka kosto? Pitäisikö AP:n yrittää pitää salassa, että hänen miehensä haluaa jättää hänet tuossa tilanteessa, jotta miehen maine ei vain kärsisi? AP:n tulee nyt ajatella ensisijaisesti lapsiaan ja itseään. Jotta lapset ja hän itse selviäisivät tästä, tarvitsevat he kaiken tuen ja avun niin suvulta kuin ystäviltä. Ei mies voi räjäyttää tällaista pommia ja sitten odottaa, ettei siitä seuraa yhtään mitään. Hänellä on täysi vapaus erota - vaikea estääkään - mutta ei AP:n tehtävä ole suojella miestä tämän tekemien päätösten seurauksilta.

Mies ei ole selvästikään miettinyt hommaa loppuun asti, koska ihmetteli miksi emme voisi jatkossakin esim. mökkeillä ja käydä lomareissuilla perheenä?!? Haluaa nyt vain eron minusta, mutta muuten kaikki jatkuukin ennallaan.

Ilmoitti että tokihan hän jatkossakin huolehtii autostani, lumitöistä ja ruohonleikkuusta. Ja voisiko hän muuttaa naapuriin jotta lasten kanssa olisi helpompaa? Ja voisinko kasvattaa myös hänen uuden, kymmenen vuotta minua nuoremman tyttöystävänsä odottaman lapsen, koska minä olen niin suurenmoinen äiti? Olemmehan kaikki yhtä suurta perhettä.

Miehesi on rakastunut toiseen, ja olettaa että kaikkien muitten täytyy ymmärtää tätä olotilan ihanuutta kun hän on nyt löytänyt sielunkumppaninsa ja elämä tuntuu tarkoitukselliselta. Varmaan on nelissäkymmenissä, eikö olekin.

Ilmoita ettet käy toisten naisten miesten kanssa lomareissuilla etkä mökkeilemässä. Laita nilviäinen ulkoruokintaan samantien. Löydät paremman. VAIHDA MYÖS NIMESI NOPEASTI JA LAITA VAUVALLE OMA NIMESI. Siihen ei tarvitse onneksi odottaa edes avioeroa.

itse erosin kun oli rv 30. lapset 3 ja 4. oli erittäin rankkaa. elämä oli hyvin sumuista. mieheni oli löytänyt uuden.



neuvoni: ota KAIKKI apu vastaan. se tuntuu nöyryyttävältä ja vaikealta, mutta se on vain väliaikaista. (ystävät, sukulaiset, neuvola, lääkäri, perhetyöntekijä jolle voit puhua)



itke, puhu, huuda. muista et voimat täytyy riittää vain yhdelle päivälle, seuraavalle päivälle tulee uudet voimat.

Ja ero on hänelle ainoa keino yrittää palauttaa elämää sellaiseksi kuin se oli ennen lapsia. Se vain on mahdotonta.

Lapsiperhe-elämä voi olla yllättävän raskasta. Ei siihen välttämättä osaa mitenkään varautua. Varsinkin jos lapsi tai lapset on huonounisia ja vaativia, ympärillä tapahtuu muitakin suuria ja stressaavia muutoksia/kokemuksia ja jos on luonteeltaan hyvin rauhaa rakastava ja itselleen tilaa paljon tarvitseva ihminen, en yhtään ihmettele, että alkaa ahdistamaan. Ymmärrän siis kyllä sinänsä ap:n miestä, mutta en sitä että aikuinen ihminen ei kestä ahdistusta ja arjen raskautta vaan valitsee helpon pakotien: eron.

Tässäkin tapauksessa lapset luultavasti jäävät äidille, isä näkee muutaman vkl:n kuukaudesta ja poimii rusinat pullasta.

Ja miehillä ei ole samanlaista sisäänrakennettua pakkoa vain niellä kaikki vaikeudet ja olla hyvä isä, kuten äideillä. Pikkulapsiaika oli välillä yhtä helvettiä ja kaduin katkerasti että olin koskaan päättänyt hankkia lapsia, mutta samalla vihasin itseäni näiden ajatusten takia. Moni mies varmaan lähtee kun lapsiperheen elämä on rankkaa ja miehellä on mahdollisuus lähteä ilman että koko maailma pitää häntä huonona isänä.

ja uskon että jos todella lähtee (mitä en usko) oma äitikin kivittää siitä hyvästä.

eikä keksi muuta keinoa liikauttaa tilannetta.



Teiltä on saattanut jäädä oma ja yhteinen elämä lapsiperhearjen ja muiden kuvioiden alle ja mies haluaa oman elämänsä takaisin.



Jos käy hyvin, hän saa koottua itsensä ja palaa takaisin. Sitä vaan ei kukaan tiedä haluatko hänen enää palaavan kaiken tuon jälkeen.



Teillä on paljon puhuttavaa kun pahin järkytys on ohi. Milloin viimeksi puhuitte kunnolla asioista?

meillä yhtäkkisen lähtöpäähänpiston takana oli ihastus työkaveriin. Kaikki tuli niin nopeasti, että ensin epäilin jopa, että miehen uusi lääkitys oli saanut hänet tolaltaan.

Minä kuulemma olin arkinen eikä meillä ollut mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. En silti saanut selville, mitä ne yhteiset kiinnostuksen kohteet olisivat voineet olla, paitsi eräs harrastus, joka miehen työkaverilla oli ja jonka mieskin sitten aloitti hetkeksi. Mies olisi maksanut mulle elatusta ja järjestänyt kaikki niin hienosti ja halusi, että olemme edelleen ystäviä ja myös, että eroamme yhteisestä päätöksestä ja sovussa. Sanoin, että penniäkään en häneltä huoli, eroa saa hakea yksin ja selittää sukulaisille. Ja mua hän ei eron jälkeen näe, mitä nyt saattaa lapsilta vahingossa jotain kuulla musta. Yhden illan mies mietti ja totesi, josko hän jäisikin kotiin. Tästä on jo vuosia. Meillä menee nyt oikein hyvin ja rakastamme toisiamme entistä enemmän, ajoittaisista luottamusongelmistani huolimatta. Uskon, että nekin vuosien myötä katoavat. Onneksi mies tuli järkiinsä ja onneksi minäkin halusin, että hulluus korjataan. Olen itsekin avioliittomme aikana ihastunut, on se hirveän voimakas tunne, ymmärrän tavallaan sen "häiriötilan" mihin se vie.



Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Tai sitten on tapahtunut jotain muuta häpeällistä, jota ap ei voisi missään tapauksessa mieheltään hyväksyä. Voi liittyä johonkin seksuaalimieltymykseen tai moraalittomaan tekoon, jonka ilmitulo tekisi miehen ap:n silmissä kelvottomaksi.

että jos kerran ap:n mies vielä muutamia viikkoja sitten on lähetellyt rakastavia tekstiviestejä (toki niitäkin voi lähetellä vaikka ei tarkoittaisikaan) ja kun mies on niin järkähtämätön tuon eron suhteen, niin jos se on pettänyt vaikka yhden kerran ja sen takia haluaa erota, ei tartte sitten tunnustaa tuota pettämistä ja kaikkea mitä siitä seuraisi, eikä varsinkaan tartte tuntea sitten kamalia omantunnontuskia kun on pettänyt viimeisillään raskaanan olevaa vaimoaan? Ajattelee jotenkin, että kun eroaa niin se pettäminenkään ei enää haittaa..onko mies mahd. ollut missään tilanteessa viime aikoina että olisi voinut pettää?

Sun pitää saada mies ulos ja taapero miehen hoitoon vko-vko systeemillä heti. Jos lapsi on kotihoidossa, se on tietty vähän hankalaa. Hommaa / käske miehen hommata kiireellinen tarhapaikka joka toiseksi viikoksi. Miehen äiti tms voinee auttaa ekan viikon.

Vauva myös alusta asti myös miehen hoitoon. Muualla kuin ei sinun kodissasi!! Käy vaikka hakemassa vauvan päiväksi ja palauttaa illalla. Imetys ei ole koko elämä, tuskin missään psykoosissa edes jaksaisit imettää.

Pärjäät kyllä. Vuoden päästä, ensi syksynä, uusi elämä on jo alkanut ja naurat sille miten joskus sinulla olikin paska mies.

Eli se mies oli oikeassa koko ajan? :)

Noh... Niin me yleensä ollaan.

siitä erosta yli ja alkaa nauttia elämästään, tulee yleensä se "oikeassa ollut" mies polvillaan ruinaamaan sitä naista takaisin.