Haluaisin toisen lapsen, mutta ei ole miestä. Mikä neuvoksi?
Tarinani lyhykäisyydessään: minulla on IHANA 5-vuotias poika, jonka isän kanssa erosimme jo pojan vauva-aikana. Uuteen parisuhteeseen en ole ryhtynyt, enkä oikein ole sitä kaivannutkaan. Tällainen pikkuinen perhe on ollut oikein hyvä. Meillä oli aikoinaan suunnitelmissa saada ainakin kaksi lasta, sillä molemmilla meistä on läheisiä sisaruksia. Nyt olen alkanut miettiä miten ihanaa olisi, kun saisin vielä toisen lapsen ja poikani saisi olla jollekin isoveikka. Minulla on mieskaveri, jonka kanssa olemme lähinnä kavereita ja tapailemme harvakseltaan. Olen miettinyt, josko hänen kanssa yrittäisimme lasta. Mies olisi siihen valmis. Yhteistä kotia meillä ei ole tarkoituskaan perustaa. Toisaalta olen ajatellut hedelmöityshoitoa, adoptiota ja sijaisperheenä toimimistakin. Ikää minulla on 32 vuotta.
Kommentit (4)
Isättömiä lapsia on maa väärällään, joten haluatko taas yhden lapsen kipuilevan isättömyyttään elämämsä ajan.
ei tuo ole mitenkään harvinaista hankkia lapsi ilmain isää
On varmaan lapsipsykologian oppikirjat luettu hyvin. :(
Mutta entä kaverin kanssa? Onko ihan hullu idea? Sehän ei olisi ilman isää. Enkä nyt tiedä tuosta isättömyydestä. Oma poikani vaikuttaa kovin tasapainoiselta, vaikka isäänsä tapaakin harvoin. Pahempi minusta olisi se, että isä olisi kuvioissa, mutta juoppo tai riitapukari.
ei tuo ole mitenkään harvinaista hankkia lapsi ilmain isää