Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista on olla teini-ikäisten lasten vanhempi?
27.07.2012 |
Mikä siinä on vaikeinta ja mikä ehkä mukavampaa kuin pienempien kanssa?
Mua pelottaa jo etukäteen miten meillä tulee esikoisen kanssa menemään, koska häntä on jo nyt 8-vuotiaana kiusattu jonkun verran yhden "poikkeaman" vuoksi. Lapsi on tosi herkkä ja jää helposti syrjään varsinkin isommassa porukassa. Hirvittää mitä teini-ikä tuo tullessaan.
Muut meidän lapset on paljon sosiaalisempia ja heistä ajattelen ennemmin, että pärjäävät varmasti.
Kommentit (31)
Huoli ja pelko on pahimpia teini-iässä.
Teini-ikä on minulle se kamalin vaihe lapsen iässä.
koliikki, korvatulehdukset, valvotut yöt aikoinaan ja uhmat ei ole mitään verrattuna tähän.
Lasten ollessa 20v niin taas alkaa helpottamaan :)
Näin siis minulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun vanhemmat ei voi harrastaa seksiä!
Koko ajan on joku perheen teineistä hereillä, ja kotona. Enkä osaa rentoutua, jos tuntuu, että teinit voivat kuulla. Niinpä meillä on _todella_ harvoin seksiä, ja miehen pinna kireellä.
kun vanhemmat ei voi harrastaa seksiä! Koko ajan on joku perheen teineistä hereillä, ja kotona. Enkä osaa rentoutua, jos tuntuu, että teinit voivat kuulla. Niinpä meillä on _todella_ harvoin seksiä, ja miehen pinna kireellä.
Viikonloppuisin ja kesäisin lasten nukkumaanmeno venyy, ja kun meilläkin on nuorempiakin, niin aamulla on kuitenkin noustava. No onneksi kesällä on leirejä ja lapset viettävät öitään myös ulkona aitassa.
tykkään tosi paljon!
Pikkulapsiaika oli niin vaativaa ja olin aina ihan naatti.
Miksi pitää kaikki kokea pahimman kautta ja toivoa lastenkin kokevan pahimman kautta kaiken.
En ymmärrä tätä ajattelua.
Meillä on kivoja murkkuja ja elämä heidän kanssaan on mukavaa. Miksi pitäisi väkisin keksiä jotain hankalaa. Vai pitääkö minun nyt käskeä joku murkuista ryyppäämään ja hakemaan retku seurustelukaveriksi.
Ihmettelen tätä suomalaista mentaliteettiä, ettei saisi olla tyytyväinen elämäänsä ja tyytyväinen lapsiinsa. Ei edes siihen, että kokee onnistuneensa kasvattajana jos nuorilla menee hyvin ja ovat tasapainoisia ja onnellisia.
Toki normaalia murrosikäisten ailahtelua on ja ulkonäkökriisejä ja muuta ja sitä kun kaikki muut saa viidennen reiän ja lävistyksen ja me ei ikinä mitään. Mutta en nyt koe näitä niin suurina kriiseinä.
Ja kyllä muistan omasta nuoruudesta, että ne tytöt, jotka liukui epämääräisiin poikaystäväsuhteisiin kovin nuorena, eivät muutenkaan olleet onnellsia. Eikä heidän kotiolonsa niin ihania, mitä päällepäin olisi voinut kuvitella. Samoin ne nuoret, joilla ei itsetunto riittänyt siihen, että eivät olisi ryypänneet pentuina.
Kyllä joskus saa olla tyytyväinen itseensä ja ylpeä nuoristaan. Minä en ole koskaan ymmärtänyt tätä ajattelua, että eihän niille lapsille mitään voi. Voi niille jos vain viitsii.
Helppoa ja ihanaa, kun kaikilla on hyvä fiilis. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä "helpompaa" on. Näin tietysti onkin, mutta toisaalta se on joskus NIIN pienestä kiinni lähteekö elämä väärille raiteille vai ei. Eipä siinä välttämättä "pohjatyöt" auta jos harhautuu vääränlaiseen seuraan. On ihan eri asia puuttua 8-vuotiaiden kaverisuhteisiin kuin vaikkapa 14-vuotiaan, joka on täysillä ja sokeasti rakastunut hulttiopoikaystäväänsä ja tapailee tätä salaa jos kielletään.
Vaikeaa on tilanteessa kuin tilanteessa antaa sopivasti siimaa (vapautta ja vastuuta), luottaa nuoren arvostelukykyyn ja pärjäämiseen sekä puuttua asioihin riittävän hienotunteisesti ja kuitenkin riittävän tiukasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. äiti ja lapset
18,15,13,7 ja 3
kun vanhemmat ei voi harrastaa seksiä!
Koko ajan on joku perheen teineistä hereillä, ja kotona. Enkä osaa rentoutua, jos tuntuu, että teinit voivat kuulla. Niinpä meillä on _todella_ harvoin seksiä, ja miehen pinna kireellä.
Tämä on totta! Seksin saanti hankaloituu, joskaan tyystin ilman ei jouduta olemaan. Mutta kikkailua joutuu harrastamaan, että keksii keinot. Oli paljon helpompaa, kun lapset olivat pieniä ja menivät ajoissa nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin meillä kaikki etukäteispelot olivat ihan turhia. Välillä on huudettu ja ovia paiskittu, mutta satunnaisesti. Lapsilla on ollut hyvä kasvuympäristö, hyvät kaverit ja hyvät harrastukset ja ilmeisesti myöskään lapsuusvaiheen kasvatus ei mennyt kovin pieleen. Meillä on tietyissä asioissa pidetty tiukka jöö, mutta vastaavasti annettu luottamusta, jos sen arvoiseksi on osoittauduttu, ja yritetty kasvattaa vetoamalla lapsen järkeen ja vanhempien antamaan esimerkkiin. Kolhuja on annettu ottaa ja annettu Siperian opettaa. Huumorintaju on ollut korvaamaton apu ja myös sisarukset ovat hioneet kovasti särmiä toisistaan.
Tuosta teidän tilanteesta: miten nuo muut lapsenne suhtautuvat tuohon esikoiseen, onko heillä "suojeleva" asenne vai härnäävätkö? Luulisi, että kotona olisi hyvä harjoitella mahdollisten kiusaajien varalle. Entä te vanhemmat, puututteko herkästi lasten välisiin asioihin? Ehkä esikoista voisi vahvistaa onnistumisten kautta eikä kanaemoilun kautta.
sillä mun esikoinen on vasta 14v, eikä ainakaan vielä ole ihmeempiä teinimetkuja tms. Pukeutuminen ja ulkonäön merkitys on kasvanut, suihkuihin yms menee enemmän aikaa kuin ennen. Välillä suuttuu mun sanomisista, tai oikeammin loukkaantuu, enkä minä siinä hetkessä tajua, että miksi. Sillä en sano loukatakseni, mutta vastaaonottajan fiilis ratkaisee kuullun ymmärtämisen.
Parin vuoden sisään varmaan nähdään, millaista on olla teinin äiti :)
Mun nuorempi on 11v ja sillä kuohuu jo nyt, mutta hänellä onkin taustalla kiusaamista, joten varmaan lähtökohdat hänellä on valmiiksi kurjemmat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin meillä kaikki etukäteispelot olivat ihan turhia. Välillä on huudettu ja ovia paiskittu, mutta satunnaisesti. Lapsilla on ollut hyvä kasvuympäristö, hyvät kaverit ja hyvät harrastukset ja ilmeisesti myöskään lapsuusvaiheen kasvatus ei mennyt kovin pieleen. Meillä on tietyissä asioissa pidetty tiukka jöö, mutta vastaavasti annettu luottamusta, jos sen arvoiseksi on osoittauduttu, ja yritetty kasvattaa vetoamalla lapsen järkeen ja vanhempien antamaan esimerkkiin. Kolhuja on annettu ottaa ja annettu Siperian opettaa. Huumorintaju on ollut korvaamaton apu ja myös sisarukset ovat hioneet kovasti särmiä toisistaan.
Tuosta teidän tilanteesta: miten nuo muut lapsenne suhtautuvat tuohon esikoiseen, onko heillä "suojeleva" asenne vai härnäävätkö? Luulisi, että kotona olisi hyvä harjoitella mahdollisten kiusaajien varalle. Entä te vanhemmat, puututteko herkästi lasten välisiin asioihin? Ehkä esikoista voisi vahvistaa onnistumisten kautta eikä kanaemoilun kautta.
Meidän muut lapset suhtautuu esikoiseen hienosti eikä kotona ole mitään ongelmia. Keskimmäinen ja esikoinen on kumpikin tyttöjä pienellä ikäerolla ja on parhaat ystävät keskenään. Pikkukinoja mut ei mitään mistä eivät keskenään pystyisi sopimaan.
Esikoista kehutaan kovasti kun on onnistumisia normiarjessa. Oon yrittänyt viedä harrastuksiin mutta ei hän ole niistä nauttinut kun pelkää niin paljon uusia tilanteita. Tämän vuoksi on pidetty kevät ja kesä taukoa ja syksyllä taas koitetaan jos haluaisi aloittaa jonkun harrastuksen ikätovereitten kanssa.
Kotona siis menee hyvin, mutta on tosi vaikea puuttua niihin tilanteisiin jotka tapahtuu kodin ulkopuolella.
ap
Helppoa ja ihanaa, kun kaikilla on hyvä fiilis. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä "helpompaa" on. Näin tietysti onkin, mutta toisaalta se on joskus NIIN pienestä kiinni lähteekö elämä väärille raiteille vai ei. Eipä siinä välttämättä "pohjatyöt" auta jos harhautuu vääränlaiseen seuraan. On ihan eri asia puuttua 8-vuotiaiden kaverisuhteisiin kuin vaikkapa 14-vuotiaan, joka on täysillä ja sokeasti rakastunut hulttiopoikaystäväänsä ja tapailee tätä salaa jos kielletään.
Vaikeaa on tilanteessa kuin tilanteessa antaa sopivasti siimaa (vapautta ja vastuuta), luottaa nuoren arvostelukykyyn ja pärjäämiseen sekä puuttua asioihin riittävän hienotunteisesti ja kuitenkin riittävän tiukasti.