Kokemuksia 7 vuoden ikäerosta lapsilla??

ihan liian läheisiä ovat mun mielestä...

ja ikään kuin "ainoina" lapsena olemme molemmat elelleet. Siis meillä on aivan erilaiset muistikuvat lapsuudesta, oli täysin eri kaverit jne. Vasta aikuisiällä olemme tutustuneet toisiimme paremmin.



Itse 7 v. vanhempana esikoisena olisin todellakin kaivannut suunnilleen omanikäistäni sisarusta, olin aika yksinäinen suoraan sanoen, luuhasin paljon naapurien ja kaverien kotona.



Osittain tästä syystä omilla lapsillani on pienet ikäerot, ja he ovatkin todella läheisiä toisilleen (ovat jo isoja koululaisia). Aina on ollut leikkikavereita kotona omasta takaa.



Mutta varmasti isossa ikäerossa on myös hyviä puolia, mutta omakohtaista kokemusta niistä ei siis ole.

Luulin, että on hyvä, kun on pitkä ikäero, mutta eipä tunnu hyvältä enää. Lapset nyt 3 ja 10-vuotiaat ja riitelevät koko ajan. Kai esikoiselle on ollut kova paikka menettää osa vanhempien huomiosta (vaikka itse vauvaa aikoinaan toivoikin) ja pienemmälle taas se, kun ei aina voi mennä isojen leikkeihin mukaan. Toki ovat lapset kovin erilaisiakin eli ei välttämättä ikäerosta johdu tuo ainainen riitely.

Ja äitini on pitänyt sitä erittäin hyvänä. Itse olin päivät koulussa ja hän sai keskittyä vauvaan rauhassa, sai myös hoito apua myöhemmin. Nyt olen 21v ja siskoni 14, otan häntä usein yökylää.

pojat 10 ja 17v ja aina toiminut.Pienempi oli 3 vkoa, kun isompi aloitti koulun. Olin kotona 2.5 v, ehdin kuskaamaan isoa kouluun/harrastuksiin. Päivät oli aikaa olla pienemmän kans.Isompi ei ikinä ole ollut mustasukkainen.



Touhusivat paljon yhdessä siihen asti, kun isompi oli n. 14,nyt on isompi jo paljon pois kotoa.



Pienempi on tottunut tulemaan isompien kanssa toimeen ja on hyvin rohkea lapsi, kiitos veljen kavereiden, jonka seuraan ennen pienempi väkisin tukki itsensä.



Pienempi on myös ikäistään isomman oloinen.

Isompi puolestaan on saanut hyvällä omallatunnolla leikkiä tavallista vanhemmaksi, kun välillä auttaa legorakenteluissa yms.



Isompi toimii tarvittaessa lastenammana, jos vanhemmilla on esim. päivän menoja. Pienempänä emme periaatteesta antaneet hänelle liian isoa hoitovastuuta.



Nyt pojilla omat menonsa kummallakin, mutta väliin tietty otetaan yhteen, kuten kuuluukin:) Välillä taas isompi saattaa pyytää pienempää sänkyynsä kattomaan telkkua tai pelaavat monopolia...



Ja meillä vanhemmilla on molemmille lapsille aikaa,isompi nautti siitä 7 ekaa vuotta yksin,nyt pienempi nauttii...



Myös mielestäni on ollut ihanaa, kun on voinut omistautua yhden lapsen harrastuksille kerrallaan täysin.

Meillä on 10 vuoden ikäero.Nyt on sitten aika peräkanaan 3lasta.Eihän niitä yhteisiä juttuja isoimmalla ole nuiden pikkusten kans eikä kotonakaan oikeen ole mutta sillonku on nii hoitaa kylläpikkusia ja "leikkii"pienten kans tai siis yrittää olla mukana.Joskus saattaa nukuttaa ja syöttää vauvat ja jne.Mutta tosiaan juu hyvin tämä toimiii:)Vähemmän hoidettavaa itellä ku ei ole ku 3pientä;p

Ja mun mielestä on ollut hyä tuo 7v ikäero. Toinen sai olla yli 6 v ainokainen, meni kouluun ja äiti oli ekat 3 v kotona, ei tarvinnut ip-kerhoja eikä olla yksin. Nyt nuorempi menossa kouluun ja isommalla jo osittain omat kuviot mutta tarvittaessa pienemmän apuna kyllä. Toki tappelevat kuin kissa ja koira mutta se ei liene niinkään ikäerojuttu..