Miten ihmeessä saisin kauniin, timmin vatsani takaisin?
Sen verran taustaa, että kaksi raskautta ja kaunis, kiinteä vatsani on vain muisto entisestä. Molemmissa raskauksissa kertyi painoa n. 20 kg, jotka hävisivät kuin itsestään muutamassa kuukaudessa ja vuoden päästä esikoisen syntymästä olin kevyempi kuin ennen raskautta, mutta ehdin kyllä lihoa entiselleen ennen seuraavaa raskautta.
Nyt kuopuksella on ikää 3 vuotta ja omat mitat suunnilleen 172 cm ja 65 kg. Jäljellä on vain mahamakkara ja kumpu navan kohdalla ja alavatsa pömpöttää. Vatsalihasten välissä on edelleen ihan kunnon rako eli se on tunnettavissa muutaman sentin matkalta mahan ylä- ja alapuolelta sekä toiseen suuntaan mahtuu keposesti kolme sormea rakoon navan tienoilla. Esikoisen jälkeen ei ollut minkään moista rakoa ja ihmettelin suorastaan mistä ihmeen raosta varoitellaan. No, kaipa silläkin oli merkitystä että esikoisesta levisin tasaisesti ja kuopuksen kohdalla terkkari vaan nauroi hassun näköistä mahaa kun se törötti suoraan eteenpäin juuri navan kohdalla.
On kyllä myönnettävä ettei lihaskunto ole samaa luokkaa kuin ennen eli onko mahdollista ihan vain vatsalihasliikkeillä saada aikaan täsmäpienentymistä. Jonkin verran pelkästään jännittämällä vatsalihaksia ja vetämällä mahaa sisäänpäin sekä huolehtimalla ryhdistä saa mahan näyttämään paremmalta, mutta edelleen siinä silti on ärsyttävä kumpu. Vai pitäisikö vaan laihduttaa jokunen kilo, mutta lähteekö ne välttämättä juuri mahasta? Jotain haluaisin ihan oikeasti saada asialle tehtyä. Muu kroppa alkaa olla taas ihan kuosissaan, mutta tuo maha... Ja kun on iät ja ajat ollut notkoselkä niin sekin vain voimistaa pömpön näkymistä.