Näen edessäni roskan, joka pitäisi viedä roskikseen...
mutta lihakseni tuntuvat lyijynraskailta. tuntuu, että kroppani painaa yhtä paljon kuin norsulla ja tekisi mieli lysähtää tähän pöydän ääreen ja nojata kämmeneen. Tuijotan yhä roskaa, eikä se katoa minnekään. Odotan, että suutun tarpeeksi, jotta saan liikutettua itseäni niin paljon, että jaksan viedä roskan roskikseen. Sen jälkeen pitää alkaa kerätä kiukkua seuraavan tavaran siirtäimistä varten.
Tällaista on elämäni. Saan neuvoja, että ota itseäsi niskasta kiinni. Mutta kun minä otan. Joka ikisen roskan viemiseen otan itseäni niskasta kiinni niin rajusti, että olen jokaisen roskan jälkeen aivan uuvuksissa.
Masennuslääkkeet olen pyytänyt. Jos vaikka auttaisivat. Eivät auta. Olen apaattinen, laiska ja väsynyt. Minua paheksutaan ja paheksun itseäni. Illalla aina helpottaa. Saa mennä sänkyyn ja laittaa silmät kiinni. Lopettaa hetkeksi ponnistelun. Kunnes taas aamulla herää samaan todellisuuteen kuin eilenkin.
Kommentit (14)
Tehdäänkö nyt päivän hyvä työ ja viedään se roska roskikseen? Tullaan kohta kertomaan, mikä se oli ja miltä roskan vieminen tuntui.
Itse vein räkäisen nenäliinan ja jugurttipurkin.
Olleet jo monta tuntia.
Kaksi koneellista sentään kuivaushuoneessa kuivumassa.
Nukuin yli puoleen päivään.
Kuinkahan saisin noi pyykit kuivamaan? Kun ensin pitäisi ottaa edelliset kuivat pois telineestä. huoh.
joten sain siitä syyn laittaa pyykkikoneessa 2 pvää lojuneet pyykit uudelleen pyörimään. Lykkäsin vaan lapsen housut sinne mukaan. Ihan tyypillistä meillä...
3 - 4
Vein roskan roskikseen. Sain kirjoituksistani kerättyä niin paljon adrenaliinia, että kaavin samalla lapsen ruoantähteet sekajätteisiin, lämmitin itselleni päivän ensimmäisen aterian (einestä tietenkin) ja ripustin pyykit (eli samaa kuin tekisin työssä kodin ulkopuolella käydessänikin).
Nyt sitten istun ja palstailen. Ja kerään voimia seuraavaan roskaan. Kiitos niille ahkerille työäideille, jotka tekivät tänäänkin tämän äidin ruuat.
Teit enemmän kuin minä, joten mun lienee myös aika ryhdistäytyä. Voisin esim. käydä suihkussa...
3
ja on mysteeri mistä siinä on kyse. Itse olen työelämässä. Ajoittain masennusta, mutta ei läheskään aina. tuntuu että tämä krooninen päättämättömyys ja kyvyttömyys tehdä yksinkertaisintakaan askaretta on joku ihan toinen juttu.
Muistan aikoja kun makasin sängyssä aamulla heräämisen jälkeen koska ei ollut yhtäkään syytä nousta. Onneksi viimein alkoi kusettaa ja nousin siksi ylös ja päivä lähti käyntiin. välillä tää tila menee ohi, ja silloin olen lähes normaali, en mieti syitä miksi pitäisi tehdä jotain vaan toimin. Mutta joka kerta tää normaali-ihmisen toiminnallisuus on pieni ihme. Viimeksi lauantaina sain imuroitua ja ihmettelin sitä harvinaista tilaa, kun vain rupesin hommiin enkä tarvinnut "syytä" miksi mun pitäisi tehdä se homma.
Usein jään tuijottamaan kans roskaa, suodatinpussia tai milloin mitäkin. Olisiko tohon jotain lääkettä? Selvästi joku aivo-ongelma, ainakin siis mulla.
No jaa. Ei ole kehumista teidän työäitien tekemissä pöperöissäkään. Maistuu teolliselta. Suolaakin on liikaa. Kyllä itse osaan tehdä parempaa. Silloin kun jaksan. Eikun viitsin.
Kohta tuleekin rakas aviomies kotiin ja kysyy iloisena, miten päiväni on sujunut ja mitä olen tehnyt. Jälleen kerran aion suoda hänelle merkitsevän katseen kulmien alta ja vastata "Hmmm. Siinähän tuo." Facebookiin aion päivittää "Kullan kanssa ihana koti-ilta kynttilänvalossa" ja muuta diipadaapaa. Saapahan pari sukulaista luulemaan että meikäläisellä pyyhkii hienosti.
No jaa. Ei ole kehumista teidän työäitien tekemissä pöperöissäkään. Maistuu teolliselta. Suolaakin on liikaa. Kyllä itse osaan tehdä parempaa. Silloin kun jaksan. Eikun viitsin.
Kohta tuleekin rakas aviomies kotiin ja kysyy iloisena, miten päiväni on sujunut ja mitä olen tehnyt. Jälleen kerran aion suoda hänelle merkitsevän katseen kulmien alta ja vastata "Hmmm. Siinähän tuo." Facebookiin aion päivittää "Kullan kanssa ihana koti-ilta kynttilänvalossa" ja muuta diipadaapaa. Saapahan pari sukulaista luulemaan että meikäläisellä pyyhkii hienosti.
Oletko sä joku äippälomalla oleva toimittaja tai joku muu "nokkela" ammatti- tai wannabe-ammattikynäilijä?
Aihe on mitä kiinnostavin, mutta tää sun itsetehosteinen kirjoittajaharrastajapiirityyli tökkii.
Tulkaa nyt hyvänen aika vähän potkimaan päähän ja kehottamaan töihin. Haukkumaan luuseriksi. Sitähän minä halusin kuulla. Jätesankoni tältä päivältä ei ole vielä täynnä. Vielä vähän mahtuu.
No jaa. Ei ole kehumista teidän työäitien tekemissä pöperöissäkään. Maistuu teolliselta. Suolaakin on liikaa. Kyllä itse osaan tehdä parempaa. Silloin kun jaksan. Eikun viitsin. Kohta tuleekin rakas aviomies kotiin ja kysyy iloisena, miten päiväni on sujunut ja mitä olen tehnyt. Jälleen kerran aion suoda hänelle merkitsevän katseen kulmien alta ja vastata "Hmmm. Siinähän tuo." Facebookiin aion päivittää "Kullan kanssa ihana koti-ilta kynttilänvalossa" ja muuta diipadaapaa. Saapahan pari sukulaista luulemaan että meikäläisellä pyyhkii hienosti.
Oletko sä joku äippälomalla oleva toimittaja tai joku muu "nokkela" ammatti- tai wannabe-ammattikynäilijä? Aihe on mitä kiinnostavin, mutta tää sun itsetehosteinen kirjoittajaharrastajapiirityyli tökkii.
Hieno analyysi. Ei mennyt kuin hiukan vikaan. Toimittaja on tietääkseni akateeminen ammatti. Meikäläinen ei ole yliopistoa eläissään nähnyt. Kirjoittamista harrastan ihan vain täällä palstalla. Ihan teidän kiusaksenne. Tyyliä löytyy joo.
muistakaa ihmeessä katsoa se Dr Phil tänään. Siinä puhutaan meistä luuserikotiäideistä.
"Näin kuntoremontti onnistui"
"Kovaa tekstiä Hesarissa: "Pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla?""
"Liikkumattomuus tappaa vuosittain 5 miljoonaa ihmistä"
"Kotiäidin on tosi vaikea saada työpaikkaa"
"Kotiäidit! Oletteko koskaan miettineet eläkettänne?"
"Ylipainoiset: Miksi ette laihduta?"
"Tutkimus: Kotiäidit masentuvat työssä käyviä äitejä herkemmin"
"Ylipaino altistaa sairauksille"
"Kyllä mun käy sääliksi joidenkin kotiäitien lapsia"
"Menisit töihin"
"Kyllä työtä kyllä saa aina kunhan ei ole liian "kranttu""
"Kotiäidit, jotka vuosikausia kotona, oletteko ajatelleet tulevaisuutta?
"Siis kyllähän se totuus on, että kotiäitinä olo on aika velttoilua."
"Kotiäitiys ei ole työtä eikä kotiäiti ole mikään arjensankari"
"Ihanaa, luokan kaunotar 20 vuoden takaa oli lihonut muodottomaksi!"
"Läski liikkeelle!"
....
Ap jatkaa mietteliäänä roskan tuijotusta... Palaan asiaan, kun olen saanut vietyä roskan roskikseen...