Saan ihmettelyjä osakseni kun en tykkää matkustaa.

Loma kotona on paras loma. Minua ei pitkät matkat kiinnosta. Tuollainen 150 km autolla on sopiva, sillä säteellä kodista liikumme, jos "matkailemme".

Ajelen lomalla myös yksin, koska haluan käydä tutustumassa kirkkoihin ja hautausmaihin,

että ihmisiä on monenlaisia:)

Voisiko syynä olla se, että ihmiset kokevat sinulla olevan vääränlainen käsitys matkustamisesta? Moni saattaa ihmetellä, miksi erilaiset asiat rasittavat, ja toisaalta moni voi ihmetellä, mitä oikein tarkoitat rasittavalla odottamisella, sähellyksellä ja epävarmuudella - koska eivät nuo mitenkään automaattisesti kuulu matkustamiseen. Riippuu kuka matkustaa ja minne.

Stressaannun matkoilla ihan valtavasti, ihan siis siitä itse ympäristönmuutoksesta, joka juuri matkustusintoisten mielestä on se hyvä asia. En pysty nukkumaan vieraassa pedissä, syöminen stressaa, vieraan kielen puhuminen stressaa, stressaa kun ei ole rutiinia miten toimia tilanteissa... Eli en matkustele ulkomailla lainkaan.



Matala sopeutuvuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, ja siihen kuuluu tällainen ahdistuminen muutosten edessä.

Tai tykkäisin käydä kyllä eri maissa, mutta parhainta olisi jos vois aina vaan teleportata itsensä ulkomaille ja heti takaisin kotiin, kun käy ahdistamaan. Mulle myös sopii loma ihan vaan kotona, ei mitään suunnitelmia mihinkään, se vaan on mun juttu.

huonosti sopeutuvia, mutta onko se synnynnäistä aina vai opittua? Jos ajattelee lasta jolle kannetaan oma potta ja tyyny naapuritaloon mummolaan mukaan, tarkat minuuttiaikataulut joita ei voi "sekoittaa" jne jne - eikö tuo juuri edesauta sitä sopeutumattomuutta ja ahdistumista myös jatkossa?



JOs ei koskaan joudu kokemaan uusia asioita ei myöskään opi selviämään niistä - eikä halua selvitä. Mutta toki jos on sellaiseen elämään tyytyväinen niin se ei ole keneltäkään pois!



Itse en voisi kuvitellakaan mökittyväni tänne kotosuomeen, saan edes hetken lomilla nauttia jostain paremmasta - on kyse ilmastosta, ruuasta kuin seurastakin:) Koko perhe rakastaa matkustelua, lapset (4) on olleet mukana 3kk ikäisistä. Se hyvä puoli tuossa on ollut ettei heitä mikään hetkauta - ovat rohkeita ja sanavalmiita, selviävät aina. Ovat oppineet suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, vieraita kieliä ja kulttuureita jne.



Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

huonosti sopeutuvia, mutta onko se synnynnäistä aina vai opittua? Jos ajattelee lasta jolle kannetaan oma potta ja tyyny naapuritaloon mummolaan mukaan, tarkat minuuttiaikataulut joita ei voi "sekoittaa" jne jne - eikö tuo juuri edesauta sitä sopeutumattomuutta ja ahdistumista myös jatkossa?

JOs ei koskaan joudu kokemaan uusia asioita ei myöskään opi selviämään niistä - eikä halua selvitä. Mutta toki jos on sellaiseen elämään tyytyväinen niin se ei ole keneltäkään pois!

Itse en voisi kuvitellakaan mökittyväni tänne kotosuomeen, saan edes hetken lomilla nauttia jostain paremmasta - on kyse ilmastosta, ruuasta kuin seurastakin:) Koko perhe rakastaa matkustelua, lapset (4) on olleet mukana 3kk ikäisistä. Se hyvä puoli tuossa on ollut ettei heitä mikään hetkauta - ovat rohkeita ja sanavalmiita, selviävät aina. Ovat oppineet suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, vieraita kieliä ja kulttuureita jne.

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

tai teidän perhe. Mitä se haittaa, jos suosii lähimatkailua. Ei se tarkoita, ettei voisi olla sosiaalinen ja avoin:)

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Niin ainakin tosta voisi päätellä.

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Niin ainakin tosta voisi päätellä.

mutta voit olla toki oikeassa:)

huonosti sopeutuvia, mutta onko se synnynnäistä aina vai opittua? Jos ajattelee lasta jolle kannetaan oma potta ja tyyny naapuritaloon mummolaan mukaan, tarkat minuuttiaikataulut joita ei voi "sekoittaa" jne jne - eikö tuo juuri edesauta sitä sopeutumattomuutta ja ahdistumista myös jatkossa?

JOs ei koskaan joudu kokemaan uusia asioita ei myöskään opi selviämään niistä - eikä halua selvitä. Mutta toki jos on sellaiseen elämään tyytyväinen niin se ei ole keneltäkään pois!

Itse en voisi kuvitellakaan mökittyväni tänne kotosuomeen, saan edes hetken lomilla nauttia jostain paremmasta - on kyse ilmastosta, ruuasta kuin seurastakin:) Koko perhe rakastaa matkustelua, lapset (4) on olleet mukana 3kk ikäisistä. Se hyvä puoli tuossa on ollut ettei heitä mikään hetkauta - ovat rohkeita ja sanavalmiita, selviävät aina. Ovat oppineet suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, vieraita kieliä ja kulttuureita jne.

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Jos lapsena joutuu liikaa tilanteisiin, joista ei koe selviävänsä (=uudet, oudot tilanteet) se vain stressaane enemmän ja tekee aikuisenakin esim matkustelun epämiellyttäväksi. Uusista asioista pitämiseen ei varsinaisesti voi kouluttaa.

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Niin ainakin tosta voisi päätellä.

mutta voit olla toki oikeassa:)

eikä osoittele sormella yhtään. Itsehän te matkustamista inhoavat selitätte syyksi, että ette kestä poikkeamia totutusta.

Ja seiska kysyi asiallisesti, onko sellainen opittu vai peritty piirre. Minusta se on hyvä kysymys, epäilen sen olevan molempia.

Minäkään en kestäisi ikuista tuttuutta ja rutiinia, ja nautin siitä, kun tiedän osaavani ja pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa - ja koen, että se on ehkä yksi parhaimmista opeista, jonka olen osannut lapsilleni siirtää.

-työkseen ja vapaa-ajallaan paljon matkustava äiti-

huonosti sopeutuvia, mutta onko se synnynnäistä aina vai opittua? Jos ajattelee lasta jolle kannetaan oma potta ja tyyny naapuritaloon mummolaan mukaan, tarkat minuuttiaikataulut joita ei voi "sekoittaa" jne jne - eikö tuo juuri edesauta sitä sopeutumattomuutta ja ahdistumista myös jatkossa? JOs ei koskaan joudu kokemaan uusia asioita ei myöskään opi selviämään niistä - eikä halua selvitä. Mutta toki jos on sellaiseen elämään tyytyväinen niin se ei ole keneltäkään pois! Itse en voisi kuvitellakaan mökittyväni tänne kotosuomeen, saan edes hetken lomilla nauttia jostain paremmasta - on kyse ilmastosta, ruuasta kuin seurastakin:) Koko perhe rakastaa matkustelua, lapset (4) on olleet mukana 3kk ikäisistä. Se hyvä puoli tuossa on ollut ettei heitä mikään hetkauta - ovat rohkeita ja sanavalmiita, selviävät aina. Ovat oppineet suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, vieraita kieliä ja kulttuureita jne. Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Jos lapsena joutuu liikaa tilanteisiin, joista ei koe selviävänsä (=uudet, oudot tilanteet) se vain stressaane enemmän ja tekee aikuisenakin esim matkustelun epämiellyttäväksi. Uusista asioista pitämiseen ei varsinaisesti voi kouluttaa.

tuo "ei KOE selviävänsä". Miksi ei koe? Mikä uudesta kokemuksesta tekee pelottavan.

Minä väitän, että se on osin perittyä, mutta myös opittua. Lapset voi pienestä pitäen opettaa arvostamaan uusia kokemuksia ja vieraita kulttuureja ja opettaa, että tilanteesta kuin tilanteesta selviää kyllä - kenties yhtä kokemusta viisaampana, mutta selviää.

Pakottaminen ei varmaan olekaan oikea metodi, siinä olen samaa mieltä.

-12-

ILmeisesti vastanneet on juuri tällaisia huonosti sopeutuvia, mutta onko se synnynnäistä aina vai opittua?

kuullut temperamentista???

Itse olen sellainen, että siirtymät ovat vaikeita. Olen hyvin huolissani ehtimisestä, tavaroiden mukana olosta ja uudessa paikassa pelottaa aluksi ne ihmiset (lievätkö rikollisia, jotka haluavat mulle pahaa) sekä hygienia. Lentokoneessa ahdistaa myös, paitsi pienen tilan takia, myös siksi, että minulla on fyysinen sairaus, jonka kanssa lentäminen on hiukan arveluttavaa. Kotiin palattua en "ehdi mukaan" henkisesti, vaan olen ihan alavireinen ja "masentunut" paikan vaihdoksen takia.

Mulla on sellaiset temperamenttipiirteet, jotka tekee nämä siirtymät vaikeiksi. Selviän kyllä ihan hyvin lopulta, mutta onhan se tavallaan hölmöä altistaa itseään turhalle ahdistukselle. Rajojaan voi koetella vaikka urheiluharrastuksen parissa, ei matkailu ole mikään pakko.

Matkustan kuitenkin ja näistä huolimatta pidän siitä, plussat voittaa... Mutta jotkut eivät tunnu tajuavan, että kaikkien psyykkinenkään rakenne ei ole samanlainen, eikä aina ole järkevää pakottaa itseään kaikenlaiseen.

Toinen lapsistani on samanlainen kuin minä, toinen ei. Että synnynnäistä se on.

Omalla kohdalla matkustus on vain positiivista mutta kuten sanoin, tämä on vain meidän "omituisuus" - toiset viihtyy kotona paremmin

Niin ainakin tosta voisi päätellä.

mutta voit olla toki oikeassa:)

eikä osoittele sormella yhtään. Itsehän te matkustamista inhoavat selitätte syyksi, että ette kestä poikkeamia totutusta.

Ja seiska kysyi asiallisesti, onko sellainen opittu vai peritty piirre. Minusta se on hyvä kysymys, epäilen sen olevan molempia.

Minäkään en kestäisi ikuista tuttuutta ja rutiinia, ja nautin siitä, kun tiedän osaavani ja pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa - ja koen, että se on ehkä yksi parhaimmista opeista, jonka olen osannut lapsilleni siirtää.

-työkseen ja vapaa-ajallaan paljon matkustava äiti-

1. Paljosta kävelystä tai istumisesta selkä valittaa ja väsyn fyysisesti liikaa



2. Väsyn autossa, junassa tai lentokoneessa istumisesta paljon



3. En pidä yllätyksistä, haluaisin suunnitella päivät tarkkaan etukäteen



4. Haluan tietää kuinka toimia eri tilanteissa, olen huono improvisoimaan



5. Jos mokailen, ahdistun ja nolostun



= En ole rento ihminen ja mielestäni matkailussa tarvitaan rentoutta, virran mukana menoa.



Väsyn matkoista enemmän kuin arjesta, tarvitsen rutiineja. Jotkut vaan rasittuu matkailusta enemmän kuin muut, ei se ole tottumuskysymys, vaan osittain temperamenttijuttu.

Asun ulkomailla ja matkustan paljon töiden takia. Itseasiassa jokakesäiset (ja usein jouluiset)Suomen matkat aiheuttavat eniten stressiä, koska lyhyessä ajassa pitäisi tavata suuri joukko tuttuja, sukulaisia jne. Lisäksi kaikki on aivan saatanan kallista, sää kylmää ja epävakaata kesälläkin ja kaupan päälle saa kuunnella teini-ikäisten törkeää kielenkäyttöä julkisilla paikoilla ja kusi haisee pitkin kaupunkien katuja. Misään muualla en ole törmännyt vastaavaan.



Toki yleistin tuossa yllä rankasti ja onhan todella kivaa myös kotimaassaan vierailla;)

Itse olen sellainen, että siirtymät ovat vaikeita. Olen hyvin huolissani ehtimisestä, tavaroiden mukana olosta ja uudessa paikassa pelottaa aluksi ne ihmiset (lievätkö rikollisia, jotka haluavat mulle pahaa) sekä hygienia. Lentokoneessa ahdistaa myös, paitsi pienen tilan takia, myös siksi, että minulla on fyysinen sairaus, jonka kanssa lentäminen on hiukan arveluttavaa. Kotiin palattua en "ehdi mukaan" henkisesti, vaan olen ihan alavireinen ja "masentunut" paikan vaihdoksen takia.

Mulla on sellaiset temperamenttipiirteet, jotka tekee nämä siirtymät vaikeiksi. Selviän kyllä ihan hyvin lopulta, mutta onhan se tavallaan hölmöä altistaa itseään turhalle ahdistukselle. Rajojaan voi koetella vaikka urheiluharrastuksen parissa, ei matkailu ole mikään pakko.

Matkustan kuitenkin ja näistä huolimatta pidän siitä, plussat voittaa... Mutta jotkut eivät tunnu tajuavan, että kaikkien psyykkinenkään rakenne ei ole samanlainen, eikä aina ole järkevää pakottaa itseään kaikenlaiseen.

Toinen lapsistani on samanlainen kuin minä, toinen ei. Että synnynnäistä se on.

Mulla on ihan sama. Matkailu stressaa, mutta matkustan silti.

Pidän uusiin paikkoihin ja kulttuureihin tutustumisesta. Matkan jälkeen on mahtava olo, kun huomasikin selvinneensä hengissä.

Rentoudun silti mieluiten ihan kotona.

Väsyn matkoista enemmän kuin arjesta, tarvitsen rutiineja. Jotkut vaan rasittuu matkailusta enemmän kuin muut, ei se ole tottumuskysymys, vaan osittain temperamenttijuttu.

En ymmärrä, miten tämä voi olla joillekin niin vaikeaa tajuta. Ihan samalla lailla kun kaikki eivät saa kiksejä gourmetruoasta tai extreme-urheilusta, matkailu ei ole kaikkien juttu. Mitä se haittaa?

-monta matkaa vuodessa

Asun ulkomailla ja matkustan paljon töiden takia. Itseasiassa jokakesäiset (ja usein jouluiset)Suomen matkat aiheuttavat eniten stressiä, koska lyhyessä ajassa pitäisi tavata suuri joukko tuttuja, sukulaisia jne. Lisäksi kaikki on aivan saatanan kallista, sää kylmää ja epävakaata kesälläkin ja kaupan päälle saa kuunnella teini-ikäisten törkeää kielenkäyttöä julkisilla paikoilla ja kusi haisee pitkin kaupunkien katuja. Misään muualla en ole törmännyt vastaavaan.

Toki yleistin tuossa yllä rankasti ja onhan todella kivaa myös kotimaassaan vierailla;)

Missä maassa asut?

Asun ulkomailla ja matkustan paljon töiden takia. Itseasiassa jokakesäiset (ja usein jouluiset)Suomen matkat aiheuttavat eniten stressiä, koska lyhyessä ajassa pitäisi tavata suuri joukko tuttuja, sukulaisia jne. Lisäksi kaikki on aivan saatanan kallista, sää kylmää ja epävakaata kesälläkin ja kaupan päälle saa kuunnella teini-ikäisten törkeää kielenkäyttöä julkisilla paikoilla ja kusi haisee pitkin kaupunkien katuja. Misään muualla en ole törmännyt vastaavaan.

Toki yleistin tuossa yllä rankasti ja onhan todella kivaa myös kotimaassaan vierailla;)

Missä maassa asut?