Onneksi tuli lapset tehtyä teininä, kakskymppisenä, kolmekymppisenä ja nelikymppisenäkin

olis tarkotus vielä, jos pystyn vielä lapsia saamaan (miehellä hedelmällisyyteen vaikuttava lääkitys).



Onneksi ei siis ole lapset vielä tehtynä, tuntisin itseni vanhaksi jos se elämänvaihe olisi jo takana;) Ihanaa kun tuntuu elämä pidemmältä, vähän kuin palaisi alkuun uudestaan. Ja kun lapsisarjoilla on n. 7v välit niin moni asia on muuttunut taas siihen kun on vauva. Vähän kuin saisi esikoisen taas uudestaan, paitsi ilman sitä epävarmuutta ja kaikki sujuu itsestään ja "tulee selkärangasta". Tietää myös mitä tuleman pitää eri ikävaiheissa kun esikoinen on jo aikuinen.



Ja iso plussa on myös että turhat mitä äidit saa tehdä ja millasia pitää olla höpsötykset ei enää kuulu elämään, vaan voin olla ihan oma itseni ja tehdä asioita eikä enää paina syyllisyys että voiko olla ja tehdä näin, esim käydä viihteellä tms. Toisin kuin nuorempana kun piti olla tietynlainen "perheelliset ei enää tee ja ajattele ym näin". Tullut vähän perspektiiviä asioihin.