Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Stressi vai mitä?

Vierailija
19.07.2012 |

Olemme juuri muuttamassa uudelle asuinalueelle täällä Helsingissä. Koti ja samoin asuinalue muuttuu.

Lisäksi palaan töihin kahdeksan vuoden kotiäityden jälkeen ja kaikki kolme lasta aloittavat siten myös uudenlaisen elämän; Eskarissa ja päiväkodissa.



Minusta tuntuu, että minua ei ole koskaan aiemmin jännittänyt mikään näin paljon. Stressaan ja olen ahdistunut. Nyt kun muutokseen on aikaa enää kaksi viikkoa, niin minusta tuntuu, että en pysty keskittymään mihinkään, vaan pyörittelen näitä muutoksia mielessä ja JÄNNITÄN.



Onko tämä mielestäni normaalia? Koetan järkeillä, että on normaalia, mutta silti mietin, että olenko aivan pimahtanut. Voisinhan suhtautua asiaan vain niin, että mukavaa kun asiat muuttuvat ja uusi elämänvaihe alkaa, kun kuitenkin olen periaatteessa odottanut tätä muutosta.



Ja sitten vielä hieman toinen kysymys. Kuukautuskiertoni on myös lyhentynyt nyt kahden kuukauden aikana 30 pv:stä 24 päivään. Ikää on 38-vuotta. Menisikö tämäkin stressin piikkiin.



Onko muilla ollut yhtä paljon muutoksia kerralla ja kuinka olette selvinneet?



Hieman tsemppausta varmaan kaipaan tässä tunnemyrskyssä :)



t. hermoilija

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
19.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toiset meistä vaan jännittävät kaikenlaisia muutoksia, se on aika lailla pysyvä temperamentin piirre, eikä siitä tarvitse mitään ongelmaa tehdä. Hyväksyt vaan jännityksesi niin pääset vähän vähemmällä, kun sinun ei tarvitse sitäkin murehtia että oletko tosiaan jotenkin hermoheikko tai pimahtanut. Kyllä se siitä helpottaa kunhan ne muutokset todella tapahtuu :) Itse olen niin herkkä että reagoin vatsallanikin muutoksiin niin että olen ripulilla ja oksettaa viikkokaupalla ennen isoa muutosta (ja on ollut isoja muutoksia mm. maan ja työpaikan vaihto, mikä ei sosiaalisen tilanteiden jännittäjälle ole ihan nakki juttu).



Tuosta kuukautiskierrosta, se voi liittyä stressiin hyvinkin. Toisaalta vanhemmiten alkaa monella kierto lyhentyä. Mutta sen näet mistä on kyse kunhan tuo stressi siitä purkautuu, että palaako kierto takaisin pidemmäksi vai ei. Kummassakaan tapauksessa ilmiö ei ole vaarallinen.

Vierailija
2/3 |
19.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tällaista halusin juuri nyt lukea. On tämä sellaista mielen myllerrystä. Sitä vaan toivoo, että tämä odottelu menisi nopeasti. En ainakaan voi sanoa, että nauttisin näistä viimeisistä kotipäivistä:)



t. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
19.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuossa on tosi paljon muutoksia. Onnea tulevaan.



Kuukautisista en osaa sanoa. Sinuna kävisin varmuudeksi gynekelogilla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä seitsemän