Kuinka paljon alakouluikäiset KAKSOSENNE tapaavat kavereitaan kesäloman aikana?
Tai yleensä kouluajan ulkopuolella? Onko heillä eri kaverit vai kulkevatko samoissa piireissä?
Kommentit (4)
Ovat aivan liian kiinni toisissaan. Eivät tapaa ketään vapaaehtoisesti.
ja välillä tuntuu, että ovat ihan maanisia tapaamaan kavereitaan. Heti kun lähdetään tarhan pihasta, alkaa kinuaminen siitä, kelle kaverille saisivat/voisivat mennä. Nyt ovat juosseet monena päivänä hakemaan kavereita ulos, mutta ovat olleet mökeillä tai muualla.
Laskevat öitä, milloin pääsevät takaisin tarhaan loman jälkeen. Välillä rasittaa kinuaminen, kun olisi ihan kiva viettää perheen kesken aikaa, mutta koko ajan jauhavat kavereistaan.
Osaavat hyvin leikkiä keskenäänkin, mutta ovat todella sosiaalisia ja jos lähdetään esim Hoplopiin, tärkeintä tuntuu olevan saako sieltä uusia kavereita.
Mulla on siis kaksi poikaa. Toinen on todella puhelias ja vauhdikas, tuntuu että hänen on vaikeampi pärjätä sosiaalisissa tilanteissa tavallaan tai muodostaa ystävyyssuhteita. Kavereita on ja pääsee hyvin leikkeihin mukaan, mutta vaihtaa kaveriporukasta toiseen esim tarhan pihalla. Luulen, ettei malta kuunnella muita tai ei kerkeä oikein huomioida jotenkin.
Hiljaisempi veljensä on tosi suosittu, hänellä on kolme parasta ystävää ja luovii sosiaalisissa tilanteissa jotenkin paremmin. Tarkkailevaisempi luonne ja pääsee varmaan paremmin juttuihin mukaan, kun ei hökälehdi suuna päänä.
meidän kaksoset ovat sosiaalisia ja kavereita on koulusta paljon, mutta vielä ilmeisesti sen verran pieniä että toisen seura riittää vapaa-ajalla mainiosti. Innoissaan lähtevät kavereille jos esim kaveri hakee tai soittaa, mutta oikeastaan harvassa on se kerta että heille itselleen tulee mieleen soittaa kavereille. Olen siitä kyllä ihan hyvilläni, vielä koittaa sekin aika kun käyvät vain kääntymässä...
eivät tapaa juuri lainkaan.Näyttää vielä riittävän toisen seura. Joskus naapurin lapsen kanssa kun sattuu olemaan kotosalla/pihalla samaan aikaan.