Eh, tuttu lähdössä kunnallisvaaleihin ehdokkaaks :)
Kävin kattoo just sen nettisivut ja ei voi muuta kun ihmetellä mitä sekin itestään luulee, tavis akateminen koulutus ja ulkonäkökään ei kauneudella pilattu. Voihan sitä titysti verrata noihin reality-ohjelmiin kun itsensä nolaus on muotia nykyää.
Kommentit (39)
Mutta ymmärrän kyllä ap:n pointin, nää on taas näitä jotka luulee että olisivat kauniita ja ulkonäöllä pääsis piireihin vaikka ei olis mitään sanottavaa.
Rauhoitu jo ap, ei kait sinulta ole pois jos joku haluaa hoitaa yhteisiä asioita ja niin olemattomalla korvauksella kuin kunnanvaltuutetut.
Hattua nostan, minusta ei siihen koiranvirkaan olisi. Ja mitä ehdokkaan ulkonäköön tulee, niin minusta ihan sievä ja ikäisekseen simpsakka.
Sain ystävältäni linkin tähän keskusteluun ja päätin tulla katsomaan mistä on kyse. Jaa-a, enpäs osaa sanoa, kuka tuo ketjun aloittaja on (arvailla kait voin, mutta siihen en taida jaksaa lähteä), mutta tokihan asioista saa keskustella. Ei, en kuvittele olevani yhtään mikään (sivuiltani tuolta minä-osiosta voit käydä lukemassa käsityksiäni itsestäni), mutta yhteiskunnallisista asioista olen ollut aina kiinnostunut ja halunnut tehdä asioiden eteen töitä pelkän narinan sijaan. Ulkonäölleni en valitettavasti paljoakaan voi, mutta toivottavasti se ei ole äänestäjilleni myöskään suuri este.
Ystävällisin terveisin,
Kati-Erika
Sain ystävältäni linkin tähän keskusteluun ja päätin tulla katsomaan mistä on kyse. Jaa-a, enpäs osaa sanoa, kuka tuo ketjun aloittaja on (arvailla kait voin, mutta siihen en taida jaksaa lähteä), mutta tokihan asioista saa keskustella. Ei, en kuvittele olevani yhtään mikään (sivuiltani tuolta minä-osiosta voit käydä lukemassa käsityksiäni itsestäni), mutta yhteiskunnallisista asioista olen ollut aina kiinnostunut ja halunnut tehdä asioiden eteen töitä pelkän narinan sijaan. Ulkonäölleni en valitettavasti paljoakaan voi, mutta toivottavasti se ei ole äänestäjilleni myöskään suuri este.
Ystävällisin terveisin,
Kati-Erika
Hienoa että tulit kommentoimaan ja toivon menestystä elämääsi mitä sitten tahtonetkin tehdä.
Puoluekantamme eroaa toisistaan.
ps. olen tuo joka kehui sinua kauniiksi.
Ap puhui nyt asiasta, mistä ei tiedä yhtään mitään. Minäkin olen ollut ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Ja en luullut itsestäni yhtään mitään. Lähdin mukaan kasaamaan ääniä siihen yhteiseen pottiin, kuten yllä joku vihreiden ehdokas sanoi. En toivonut pääseväni läpi, vaikka eihän se mikään maailmanloppu olisi ollut. Toki siis äänestin itseäni ja sain jonkin verran ääniäkin. Mutta ei minulla mitään suuria tavoitteita ollut. Annoin tosiaan luvan käyttää nimeäni ehdokaslistalla, koska sinne nyt vain tarvitaan paljon erilaisia ehdokkaita, jotta jokainen löytää itselleen sopivan ehdokkaan.
Sen verran intressiä minulla sentään oli, että olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, kuten Kati-Erikakin. Jos mikään ei yhtään kiinnostaisi, niin silloin en tietenkään olisi antanut laittaa nimeäni ehdokaslistalle.
Eli kyse ei ole mistään niin suuresta ja hienosta asiasta kuin ap kuvittelee.
Tottahan tiesin ehdokkaaksi suostuessani, että kuraa tulee ja rankasti, mutta enpä olisi ihan vielä tässä vaiheessa uskonut. No mutta tulihan kehujakin sentään (vaikka oikeasti en kyllä itsekään itseäni kummoisen näköisenä pidä).
Juu ja ei tuo ehdokkuus, eikä valtuutettuna olo todellakaan mitään juhlaa tai erityistä ole ja mitä julkisuuden tavoitteluun tulee, niin sitä olen saanut työni puolesta jo ihan tarpeeksi (osittain varmaan johtuen tuosta mitä yksi mieslukija ihmetteli, että tuoltakos ne martat näyttää 2000-luvulla :o) Mutta kukapa näitä yhteisiä asioita hoitaisi, jos ei joku meistä....
Kati-Erika
Kati-Erika tekee tässä omaa vaalikampanjaa. Huoh.
puolue vihreät. Listalle pitäsi saada 30 nimeä, ja kaikki kynnelle kykenevät yritetään saada mukaan (ei tietenkään mitään hulluja)
Kaupunginvaltuustossa on 51 paikkaa, joista meillä on tällä kaudella ollut vain yksi. Ennen on ollut listalla alle 20 ehdokasta, ja siksi yritetään haalia enemmän, kun yritetään saada läpi 2 tai jopa 3.
Kaikki ehdokkaat ovat tärkeitä, jokainen saa kuitenkin edes muutaman äänen, jokainen ääni voi olla ratkaiseva yhteisessä potissa.
Tottakai on hyvä olla politiikassa mukana, vaikka ei valtuustoon pääsisikään, toki niitä lautakuntapaikkoja ja liikelaitosten johtokuntapaikkoja riittää aika monelle. Ei meillä kyllä ole mitään vaatimusta että pitäisi olla ehdokkaana niin saa lautakuntapaikan. Mutta käytännössä kaikki joilla on lautakuntapaikka ovat niitä aktiiveja, jotka ovat sitten aina ehdokkaanakin.
Koskaan ei tarvitse hävetä vaikka saisi vain muutaman äänen, se mikä on hävettävää on se, että saa 0 ääntä, sellainenkin meidän kaupungissa joskus kävi, ei ollut ehdokas edes itse halunnut äänestää itseään:)
olette kyllä pilanneet puolueenne niin totaalisesti kuin vain voi.
Enkä jää kaipaamaan.
t. entinen vihreiden äänestäjä
Tottahan tiesin ehdokkaaksi suostuessani, että kuraa tulee ja rankasti, mutta enpä olisi ihan vielä tässä vaiheessa uskonut. No mutta tulihan kehujakin sentään (vaikka oikeasti en kyllä itsekään itseäni kummoisen näköisenä pidä).
Juu ja ei tuo ehdokkuus, eikä valtuutettuna olo todellakaan mitään juhlaa tai erityistä ole ja mitä julkisuuden tavoitteluun tulee, niin sitä olen saanut työni puolesta jo ihan tarpeeksi (osittain varmaan johtuen tuosta mitä yksi mieslukija ihmetteli, että tuoltakos ne martat näyttää 2000-luvulla :o) Mutta kukapa näitä yhteisiä asioita hoitaisi, jos ei joku meistä....
Kati-Erika
saisiko ihan selkokielellä linkin omille sivustoillesi jossa kerrot selkeästi omaa agendaasi; mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja minkä puolestä taistelet.
Näitä liirumlaarumeja ei jaksa lukea kukaan täällä palstalla.
Valtiolla kun ollaan töissä, niin se on työtä jokaiselle kansalaiselle, jos et sattunut tietämään?
mielen pahoittanut?
Ei minun mielestäni olla pilattu puoluetta, ihan jees menee:)
Puoluekokouksissa olen käynyt kymmenen vuoden sisään lähes jokaisessa, enkä ole huomannut mitään dramaattista käännöstä huonompaan suuntaan. Päinvastoin, monta hyvää asiaa on saatu läpi kun ollaan hallituksessa oltu.
Nykyinen, ja edellinen pj nyt ei ole ihan minun mieleinen ihminen, mutta pj:t vaihtuu, ja se ei kauheasti paikallispolitiikkaan täällä meillä vaikuta. Me kuntatason poliitikot ollaan aika samoilla linjoilla kun ennenkin, nuoria uusia ihmisiä tulee mukaan, ja se on kaikki plussaa.
Näitä liirumlaarumeja ei jaksa lukea kukaan täällä palstalla.
Valtiolla kun ollaan töissä, niin se on työtä jokaiselle kansalaiselle, jos et sattunut tietämään?
edes ymmärrä edes mitä kunnallisvaalit ja ehdokkuus niissä tarkoittavat. Minusta tuttu ehdokkaasi vaikuttaa ihan fiksulta, vaikken häntä varmaan ääneštäisi erilaisesta arvomaailmasta johtuen.
ehdokkaan mukaan:
"Ystäväni kuvaavat minua vastuuntuntoiseksi, oikeudenmukaiseksi, järjestelmälliseksi, ahkeraksi, auttavaiseksi, luotettavaksi, täsmälliseksi ja tarkaksi. Nuo allekirjoitan kyllä itsekin ja myönnän olevani ajoittain jopa pikkutakka, mutta onneksi en kovin pikkusieluinen, pikemminkin huumorintajuinen."
Tuolla äidinkielen taidolla, mikä sulta löytyy, en lähtisi arvostelemaan ketään itteäs fiksumpaa, joka lähtee politiikkaan mukaan.
Olisit onnellinen, että joku itseäs fiksumpi lähtee mukaan päättämään asioista, jotta sinä voit valitella ja piipittää vitustas käsin täällä virtuaalielämässäs.
Mietitkö aina aamulla ensimmäiseksi peilin ääressä, et voi vitsi hei ku mä en vittu niinku oo niinku yhtään mitään. Ku mullon toi persekin noin niinku näin ku sen pitäs olla näin niinku noin. Ja ku kaikki ei ookkaan niinku sillai et niinku me mun siideri kave reit ten kansa ollaan kelattu et hei ku noi on kaikki ihan tyhmii mut verotusta pitäs saada vähän alas ku mut joo no mut kuiteski joo.
Äänestäisin aika varmasti tätä ehdokasta, jos olisin Jyväskylässä. Harmi, että asun ja äänestän vähän pohjoisempana =(
Pikaisesti katsoen mielenkiintoinen tausta, jonka pohjalta on varmaan ihan hyvä ottamaan kantaa yhteisiin asioihin. Tausta saman tapainen kuin itsellänikin, joten näkemykset saattavat mennä yksiin, jolloin minun ääneni kuuluisi paremmin kunnallisessa päätöksenteossa. Kunnallispolitiikassahan pääsee vaikuttamaan juuri oman kunnan asioihin. Siihen, rakennetaanko uusi päiväkoti vai vaihdetaanko vanhusten vaipat edes kerran päivässä.
Ja ehdottomasti minua paremman näköinen, vaikkei ulkonäkö vaikuta politiikassa. Ehkä tosin olisi helpompi äänestää itsestään huolta pitävää henkilöä kuin sellaista, josta kiire ja suttuisuus tai homsuisuus paistaa läpi. Mulle tuli kuvasta sellainen olo, että tämä henkilö voisi ehtiä kuunnella minun ajatuksiani, jos juttelemaan pääsisimme.
Tsemppiä! Ja ap:lle satikutia loanheitosta ja toisen haukkumisesta.
Onnea ja menestystä vaalityöhön, olet varmasti hyvä ja pätevä ehdokas niin ulkonäkösi kuin muun taustasi perusteella.
Jos olisin Jyväskylästä ja jos äänestäisin kokoomuslaista - niin voisin hyvin äänestää sinua.
Todennäköisesti minun olisi vaikea äänestää "kokoomuslaista", mutta jos sinulla olisi todella hyviä eksakteja ajatuksia siitä, miten haluat kotiseutuasi kehittää - ja ne sopisivat yhteen minun ajatusteni kanssa - niin voisin hyvinkin äänestää.
Täällä meillä päin (samalla postinumeroalueella) oli myös eräs minun kanssani samaa ikäluokkaa oleva kokoomuslainen naisehdokas joissakin vaaleissa. Olin kiinnostunut äänestämään häntä (oli jakanut lappuja postiluukkuihin ja päivysti ruokakaupan edustalla), mutta kun kerran sitten pysähdyin ja kysyin häneltä mitä KONKREETTISTA hänellä oli tarkoituksena saada edustajanani aikaiseksi, ei hän osannut vastata muuta kuin sitä samaa liirumlaarumia. Ei saanut ääntäni.
Vaikka tietäisit, että yksi ihminen ei pysty politiikassa yksin tekemään yhtään mitään, kerro äänestäjillesi kuitenkin siitä mitä haluaisit tehdä ja mihin suuntaan haluaisit viedä kotiseutuasi. Ihan konkreettisin esimerkein.
että ehdolla (ja toivon mukaan myös valituista) koostuu sellainen hajanainen joukko, että jokainen kuntalainen voi sanoa, että valtuustossa on joku oma tuttu. Näin ideaalistihan se ei käytännössä mene. Mutta jos menisi, niin jokainen asukas voisi sitten jutella sen oman tuttunsa kanssa kunnan asioista ja näin päättäjillä on hyvin tiedossa kuntalaisten ajatukset. Ja myös toisinpäin: kuntalaisilla on helppo suora väylä vaikuttaa asioihin, kun se tuttu siellä valtuustossa on vaikuttamassa ja sitä tuttua valtuutettua voi lobata omien tärkeiden asioiden puolelle.
koulutusvaatimus :)